Matti Vestman on valmentaja, joka saa presidentitkin voimaan paremmin. Omia voimiaan hän joutui keräämään romahduksen jälkeen ja kantoi konkurssista syyllisyyttä 30 vuotta.
Kahdenkymmenen metrin syvyyteen Helsingin Hakaniemeen saapuu aamulla aikaisin ja illalla myöhään kaikenlaisia ihmisiä. Moni heistä on tuttu puoli yhdeksän uutisista, viihdeohjelmista, näyttämöiltä. Toimitusjohtajia, näyttelijöitä, presidenttejäkin.
Heitä vastassa on mies verkkareissa ja hupparissa, Matti Vestman.
”Tänne maan alle pääsee pakoon pahaa maailmaa, kuten Stubb on sanonut”, Matti sanoo.
Matille tittelit eivät merkitse mitään. Kaikki ovat samanarvoisia, ja kaikki Matin Tempaus-Areenalle tulevat haluavat parantaa kremppaavia selkiä, polvia, niskoja, olkapäitä tai voimiaan.
Pian ilmestyvässä Matin Elämän voima -kirjassa Mattia kehutaan niin paljon, että se tuntuu melkein kiusalliselta.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb sanoo kirjassa, että Masalla käynti ei ole pelkästään fyysinen harjoitus vaan myös terapeuttinen kokemus. Nokian toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin mukaan Masalla on aivan poikkeuksellinen empatia ja kyky ymmärtää muiden ihmisten kokemusta. Näyttelijä Martti Suosalo kertoo oppineensa Matilta kannustamisen merkityksen.
”Olin ollut niin dorka, että olin saanut lapset pelkäämään minua ja epäonnistumista.”
Aina Matti ei ole ollut tällainen guru. Totuus kuului oman lapsen suusta.
”Valmensin lasten lentopallojoukkuetta silloin, kun omat lapseni olivat pieniä. Joukkueessa pelaava poikani Heikki pyysi, voisivatko he harjoitella kerran viikossa keskenään ilman minua. Olin ollut niin dorka, että olin saanut lapset pelkäämään minua ja epäonnistumista.”
Matti tajusi, että kuri ja äänenkäyttö oli ollut liian kovaa.
”Tein väärin, kun sanoin lapsille koko ajan kaikista virheistä.”
Kun Matti valmensi Katariina-tytärtään painonnostossa, valmentajan rooli jäi liikaa päälle.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/matti_olohuoneessa.jpg?itok=hzyzFEc7)
”Treeneissä olin Katariinalle Masa ja kotona iskä. Mutta ei me kotona puhuttu uusista poikaystävistä vaan siitä, pitäisikö kipeytynyttä polvea yrittää parantaa kiropraktikolla ja pitääkö ostaa uudet nostokengät”, Matti muistaa.
”Nykyään ajattelen, että jokainen ihminen ansaitsee kehuja.”
”Nykyään ajattelen, että jokainen ihminen ansaitsee kehuja. Ihan yhtä lailla suuryhtiön toimitusjohtaja ilahtuu, kun kuulee, että nyt oli nilkka oikeassa asennossa.”
Synkkiä hetkiä
Kuin joku kuristaisi. Siltä Matista tuntui, kun hän viimeisen kerran sulki Masan Urheilun oven.
”Konkurssin jälkeen minusta tuntui, että happi loppuu. Olin paniikissa. Lähdin kaverin mökille Mäntsälään. Piilouduin sinne ja mietin, että olen pettänyt kaikki. Hävetti niin saatanasti.”
Kauppa oli kasvanut vauhdilla. Helkamat ja Tunturit menivät kaupaksi niin, että välillä kaikki asiakkaat eivät mahtuneet sisään. Talvisin tuli takkiin, koska Etelä-Suomen loskat eivät houkutelleet keravalaisia laduille ja luistinradoille.
Lamaa edeltäneessä Suomessa lainaa sai, ja sitä Mattikin otti.
”Konkurssin jälkeen minusta tuntui, että happi loppuu. Olin paniikissa.”
Keväällä 1989 myynti alkoi hiipua. Korot olivat pilvissä. Sitten tuli kirje, jossa kerrottiin, että jos Matti ei maksaisi osaa veloistaan kahdeksassa päivässä, velkojat hakevat hänet konkurssiin.
Pesänhoitaja ja neuvonantajat sanoivat Matille, että viisainta on, jos haet yrityksen konkurssiin itse.
Kauppa myytiin tyhjäksi, velat jäivät.
”Väsyneenä, nälkäisenä ja pelokkaana tuli mietittyä kaikenlaisia synkkiäkin ratkaisuja, joilla tämän kaiken voisi selvittää.”
Aiemmin Matti on julkisuudessa kertonut itsetuhoisista ajatuksista, mutta ei halua niihin enää palata.
”Ajattelin, että kohtalo on miettinyt minulle jonkin toisen ratkaisun. Tulin siihen tulokseen, että minun pitää lopettaa pakoileminen, kohdata ihmiset, joihin konkurssi vaikuttaa, kertoa kaikki ja pyytää anteeksi.”
”Väsyneenä, nälkäisenä ja pelokkaana tuli mietittyä kaikenlaisia synkkiäkin ratkaisuja.”
Matti aloitti psykoterapian. Kuristuskin alkoi hellittää. Velkajärjestelyssä 3,8 miljoonan markan velasta maksettavaksi sovittiin 500 000 markkaa. Kesäkuussa 2000 Matti maksoi viimeisen erän.
Syyllisyyden tunne jäi.
”Suomessa sanotaan, että konkurssi on vain sulka hattuun, mutta kyllä se on yhä epäonnistujan leima otsassa. Vaikka olen vähän onnistunutkin elämässä, silti minusta tuntuu, että olen muiden mielestä se, joka teki konkurssin sillä keravalaisella urheiluliikkeellä.”
Miten Matti selvisi konkurssista? Matti sanoo, että hänellä on konkurssivamma päässä – mitä hän sillä tarkoittaa? Miten lukihäiriö vaikutti hänen lapsuuteensa? Miten kouluihin suunniteltu taukojumppa ja siitä syntynyt kohu on vaikuttanut Mattiin? Entä miten Matti päätyi perustamaan leipomon ukrainalaisten pakolaisten kanssa? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 20/2024 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile digilehdet.fi-palvelua.
