Kuvataiteilija Johanna Oras, 45, ja taidekauppias Reijo Oras, 70, ovat olleet naimisissa 21 vuotta. Heillä on 17-vuotias tytär Olivia. Perheeseen kuuluu myös neljä aikuista lasta Reijon aiemmasta avioliitosta. Pariskunta asuu Koski TI:n kunnassa samassa pihapiirissä Johannan äidin kanssa.
Kuvataiteilija Johanna Oras, 45, ja taidekauppias Reijo Oras, 70, ovat olleet naimisissa 21 vuotta. Heillä on 17-vuotias tytär Olivia. Perheeseen kuuluu myös neljä aikuista lasta Reijon aiemmasta avioliitosta. Pariskunta asuu Koski TI:n kunnassa samassa pihapiirissä Johannan äidin kanssa.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ikäero ei häirinnyt Johannaa, mutta 25 vuotta vanhemmalle Reijolle siinä oli pala purtavaksi.

Johanna: Tapasin Reijon ensi kerran Tampereella hänen galleriansa näyttelyn avajaisissa marraskuussa vuonna 1992. Opiskelin samassa rakennuksessa taidekoulussa.

Reijo oli suunnattoman karismaattinen. Hänellä oli pilke silmäkulmassa ja ryhdikkään komea olemus. Illan päätteeksi urkimme opiskelutoverini kanssa selville, minne Reijo ja kumppanit lähtivät jatkoille.

Meillä kolahti Reijon kanssa heti, mutta hän ei tehnyt elettäkään edistääkseen suhdetta.

Reijo: Johanna jäi mieleeni. Hän oli kaunis, vaalea nainen, mutta auttamattoman nuori, vasta 22. Minä olin häntä tuplasti vanhempi, juuri täyttämässä 47!

Johanna: Reijo etsi galleriaansa avustajia ja kyseli koululta opiskelijapoikia harjoitteluun. Ilmoitin, että nyt menen minä, eivätkä pojat!

En halunnut vaikuttaa elostelijalta

Reijo: Olin kysynyt poikia, sillä en halunnut vaikuttaa elostelijalta. Ei olisi näyttänyt hyvältä, että keski-ikäinen mies pyytää tyttöjä galleriaansa.

Harjoitteluun saapui kuitenkin Johanna. Yhteinen sävel löytyi heti. Laitoin lapun luukulle, ja lähdimme kahvilaan keskustelemaan avustajan työnkuvasta. Samalla tuli puhuttua muutakin.

Johanna: Pian Reijo pyysi minua illalliselle ja sitten itsenäisyyspäivän gaalaan Helsingin Intercontinental-hotelliin. Hän oli herrasmies – niin kuin on vieläkin – ja ilmoitti, että varaa meille erilliset huoneet.

Kerroin, että kaikki iltapukuni ovat kotonani Turussa. Oikeasti omistin vain yhden: vanhojentanssipuvun. Ompelimme ystäväni kanssa yötä myöten minulle pukua. Siitä tuli vihreä, yksiolkaiminen taftimekko.

Reijo: Tuosta lähtien rupesimme tapailemaan. Tunteita oli vaikka millä mitalla, mutta yritin järkeillä. Ajattelin olevani liian vanha. Pelkäsin, että Johanna tulee katumapäälle.

Haluatko dementoituneen äijän?

Johanna: Minulla oli vahva tunne, että kuulumme yhteen. Ikäerollamme ei ole koskaan ollut minulle merkitystä. Se on näkynyt vain toissijaisissa asioissa kuten erilaisessa elokuva- tai musiikkimaussa.

Seuraavana kesänä Reijo kuitenkin ilmoitti haluavansa aikalisän. Hän ehdotti, että miettisimme tahoillamme kuukauden ajan, mitä haluamme.

Olin aivan raivona.

Muutin heinäkuuksi äitini luokse Sauvoon. Olin tuskainen. Kolmen viikon jälkeen päätin, että nyt saa riittää. Soitin Reijolle ja sanoin, etten jaksa enää. Haluan hänet takaisin!

Reijo: Minä kuuntelin Johannan paasausta matkapuhelimessa. Kun hän lopetti, sanoin, että laitapas kahvinkeitin päälle, olen siellä kymmenen minuutin päästä. Olin jo ennen puhelua lähtenyt ajamaan Johannan luokse.

Johanna: Kohta Reijo seisoi ovella ison ruusukimpun kanssa. Kukat olivat äidilleni. Joimme kahvit, ja lähdin Reijon matkaan.

Reijo: Kysyin, haluaako Johanna vanhan dementoituneen äijän. Hän väitti haluavansa, eikä ole puheitaan perunut.

Isä on haukannut liian ison kakkupalan

Johanna: Reijolla oli aiemmasta liitostaan neljä aikuista lasta, joista kaksi oli vanhempia kuin minä. Osalla oli jo perhe ja lapsia. Tutustuin heihin yksi kerrallaan.

Olin aina haaveillut suurperheestä, ja Reijon kautta sain sen. Nautin, kun saan järjestää jokavuotisen jouluspektaakkelini. Tapaninpäivänä meillä saattaa olla pöydässä yli 30 ihmistä.

Kukaan ei ole koskaan moittinut suhdettamme, mutta kuulimme jälkikäteen, että lapset olivat puhuneet keskenään, että nyt isä on haukannut liian ison kakkupalan. He ajattelivat minun olleen heidän isänsä valloitus, joka häipyy pian.

Reijo: Menimme melko pian naimisiin ja aloimme etsiä uutta kotia. Olin aina sanonut, että kansakouluun en muuta, sillä niissä asuu jo tarpeeksi taiteilijoita, mutta niin vain lopulta päädyimme nykyiseen kotiimme, entiseen kansakouluun.

Meillä on ollut yksi iso riita

Johanna: Suhteemme aikana meillä on ollut yksi iso riita, ja se alkoi kahden aikaan yöllä päivää ennen tupaantuliaisiamme. Kiistelimme, olisiko maton paikka kaksi senttiä lähempänä ovea vai ei.

Riitaan kulminoitui varmasti paljon muutakin. Remonttiaika oli suhteemme koetinkivi, mutta hitsauduimme tiiviisti yhteen.

Reijo: Elämämme on ollut työntäyteistä, ja taiteella on ollut siinä tärkeä osa. Kun pistimme hynttyyt yhteen, rupesin myymään Johannan töitä.

Kerran erehdyin kysymään, voisiko hän maalata maisemia. Hän tokaisi siihen, että maalaa itse.

Olen ollut liian vaativa äiti

Johanna: Taide on minulle tärkeää, mutta olin aina halunnut myös äidiksi. Olin sanomattoman onnellinen, kun yhteinen tyttäremme Olivia syntyi vuonna 1998.

Jälkiviisaana voin sanoa, että olen ollut liian vaativa äiti. Olen aina penännyt Olivialta täydellistä suoritusta kaikessa.

Tyttäremme teini-ikä on saanut minut lähes hulluuden partaalle, ja tietenkin syyllistän itseäni kaikesta mahdollisesta. Olivia itse sen sijaan vakuuttaa, etteivät kaikki teini-iän tuskat johdu vanhemmista.

Reijo on osannut ottaa vanhemmuuden rennommin.

Lapsiraukka häpeää silmät päästään

Reijo: Minun ja Olivian suhde on helpompi, mutta Johanna on loistava äiti. Rakkaus jokaiseen lapseeni on yhtä voimakas, mutta Olivian kanssa minulla on ollut enemmän aikaa ja näkemystä kuin neljän ensimmäisen kanssa.

Johanna: Olisin halunnut paljon lapsia, mutta Reijolle riitti yksi. Hän pelkäsi, ettei ehtisi koskaan nähdä Oliviaa täysi-ikäisenä.

Reijo: Ajattelin, että lapsiraukka häpeää silmät päästään, kun vanhempainiltaan menee isoisältä näyttävä isä.

Vuonna 2000 sairastuin kolme kertaa keuhkokuumeeseen. Kun töpöttelin pihalla heikkona, itkin. Luulin, että se on menoa nyt.

Mikään ei paina kuten lapsen uurna

Johanna: Luotin siihen, että kyllä Reijo selviää. Sitä paitsi kun menetimme kaksi Reijon lapsenlapsista, ymmärsin, ettemme voi koskaan tietää, kuka lähtee seuraavaksi.

Reijo: Lastenlasteni kuolemat ovat olleet elämäni rankimpia kokemuksia. Niistä ei toivu koskaan. Ensin menehtyi kaksivuotias Aku päiväkodin pihalla sattuneessa onnettomuudessa ja sitten 19-vuotias Noora auto-onnettomuudessa. Hän oli juuri aloittamassa opiskelujaan.

Asuimme silloin Ranskassa, joten lensin Suomeen tukemaan läheisiäni. Paljon kysymysmerkkejä jäi.

Mikään ei paina kuten lapsen uurna.

Johanna: Selvisimme surusta yhdessä puhumalla. Lisäksi purin tunteitani maalatessani. Noora oli erityisen läheinen minulle, koska hän vietti paljon aikaa meillä ja matkustelimmekin yhdessä. Hän oli kuin isosisko Olivialle.

Reijo: Palasimme muutama vuosi sitten takaisin Suomeen kahdeksan Ranskassa asutun vuoden jälkeen.

Johanna: Meille aikuisille paluu oli helppo, mutta Olivia ei ole sopeutunut täysin vieläkään. Hän oli kuitenkin elänyt yli puolet elämästään Nizzassa ja kävi siellä koulua. Me jatkoimme Suomessa siitä, mihin olimme jääneet.

Saan omaa aikaa pakettiautossa

Reijo: Parisuhteessa meille on tärkeää paitsi yhteinen aika myös oma tila. Minä saan sitä ajaessani ympäriinsä pakettiautolla ja Johanna ateljeessaan.

Johanna: Myös keskinäinen kunnioitus on tärkeää, samoin yhteinen huumori. Olemme alusta saakka nauraneet niin, että vatsassa tuntuu.

Reijo: Eikä toisen huomioimista saa unohtaa. Kutsumme toisiamme kullaksi ja rakkaaksi, myös silloin kun vieraita on paikalla.

Pienet rakkauden teot

Reijo: Johanna tykkää yllättää. Viimeksi hän järjesti yllätysjuhlat. Kun palasimme työmatkalta, minua odotti iloinen joukko perheenjäseniä, jotka olivat tulleet juhlimaan 70-vuotispäivääni.

Johanna: Pidän hyvästä ruuasta, ja Reijo veisi minua mielellään syömään. Olen kuitenkin jatkuvasti laihdutuskuurilla, joten hän keksii sitten muuta.

Tilaajille
Yli-iiläiset 93-vuotiaat Eila ja Hemmi Jaara ovat molemmat syntyneet 7. marraskuuta 1924. Hemmi oli aikoinaan maatalous­yrittäjä ja Eila keittäjä. Hemmillä on edellisestä liitosta 12 lasta ja lapsenlapsia. Naimisissa pariskunta on ollut reilun vuoden. He tekevät kaiken yhdessä.
Yli-iiläiset 93-vuotiaat Eila ja Hemmi Jaara ovat molemmat syntyneet 7. marraskuuta 1924. Hemmi oli aikoinaan maatalous­yrittäjä ja Eila keittäjä. Hemmillä on edellisestä liitosta 12 lasta ja lapsenlapsia. Naimisissa pariskunta on ollut reilun vuoden. He tekevät kaiken yhdessä.

Samoilla seuduilla kasvaneet ja samana päivänä syntyneet Eila ja Hemmi tapasivat ensimmäistä kertaa vasta yhdeksänkymppisinä. Rakkaus syttyi ensisilmäyksellä.

Hemmi: Yhteinen huumorimme on sellaista, että nauramme sille, mitä vastaan tulee, vaikka kadulla näkyvälle huvittavalle autolle. Naurunaiheet tulevat ja menevät. Samasta asiasta ei rillutella kymmentä virttä. Meillä ei oikeastaan koskaan ole ollut pahaa ilmaa.

...

Tilaajille
Vuosi sitten Inari Fernandez pysytteli kokeeksi pois somesta viikon ja totesi voivansa paljon paremmin. "Kun olen somessa, en kuule enkä näe mitään muuta", Inari tunnustaa. Kuvassa myös Lucia, Ronja ja Esteban Fernandez.
Vuosi sitten Inari Fernandez pysytteli kokeeksi pois somesta viikon ja totesi voivansa paljon paremmin. "Kun olen somessa, en kuule enkä näe mitään muuta", Inari tunnustaa. Kuvassa myös Lucia, Ronja ja Esteban Fernandez.

Kaikki eivät halua olla saatavilla koko ajan ja joka paikassa. Inari Fernandez alkoi rajoittaa somen käyttöään, kun huomasi olevansa koukussa.

”Äiti, pliis, voitko laittaa sen puhelimen pois?”

Noihin sanoihin minä vuosi sitten havahduin.

Olin istunut sohvalla ties kuinka kauan ja selannut kännykkää. En nähnyt enkä kuullut mitään. Yhtäkkiä tyttäristäni vanhempi, silloin 6-vuotias Ronja, seisoi edessäni ja...

Call-to-action avainsana
tilaa