Minttu, Heidi ja Jemina ovat selvinneet rintasyövästä. He poseerasivat KK:n muotijutussa ja puhuivat siitä, miten sairaus on vaikuttanut elämään.

Hiusten lähteminen suretti eniten

Minttu Vuorikari on 36-vuotias crossmediatoimittaja, joka asuu Helsingissä ja rakastaa musiikkia.

”Hiusten lähteminen suretti paljon enemmän kuin rintasyöpä. Kiskoin tukoittain tukkaa päästä ja viimeistelin homman Fiskarsin saksilla. Heitin hiukset roskikseen.

Oloni ei ole missään vaiheessa tuntunut mitenkään sairaalta. Niinpä en halunnut ajatella sairautta. Ajattelin vain, että hoidetaan asia kuntoon. Tissi lähtee, so what? En ole koskaan tykännyt rinnoistani kovin paljon, ne ovat olleet niin isot ja roikkuvat. Nyt odotan ihan innoissani, että saan uuden tissin. Se rakennetaan vatsan rasvasta. Eipä ole mahamakkarankaan kasvatus vuosien varrella siis mennyt hukkaan!

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

No on tässä ollut muutama vakavampi hetki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun katsoin itseäni tukattomana ja  tissittömänä, ajattelin: tässä on nyt niin aito ja oikea Minttu kuin vain voi olla. Että tällainen minä olen. Olin ihan paljas. 

Hormonihoidot jatkuvat vielä viitisen vuotta, mutta peruukin alla kasvaa jo sentin sänki. Kampaan sitä onnessani ja hehkutan ystäville, että katsokaa, melkein saa jo tukan ponnarille.” 

Minä elän edelleen

Heidi Vekkeli on eläkkeellä oleva 55-vuotias perhepäivähoitaja, joka asuu Helsingissä ja harrastaa mökkeilyä ja yhdistystoimintaa.

"Siivoa nurkat ja komerot! Suunnittele hautajaistarjoilu, valitse virret! Mapita vanhat laskut! 

On hassua, mitä kaikkea ihminen alkaa tehdä ajatellessaan kuolemaansa. Vuonna 2006 olin selvinnyt rintasyöpäleikkauksesta, mutta sitten syöpä levisi selkärankaan. Minä itkin ja hääräsin.

Syöpäkasvaimet ovat selässäni yhä. Mutta elän edelleen. 

Paniikki on pienentynyt, vaikka muistan syövän joka päivä. Tarkkailen kehoani.  Tiedostan hengityksen, keuhkot tekevät työtään. Ajattelen, että jalkani liikkuvat. 

Arvokas kehoni toimii. Haluan pitää siitä huolta lepäämällä paljon. Enää en ramppaa kaikissa mahdollisissa yhdistyksissä. Nautin jokaisesta hyvästä, säryttömästä päivästä. Aamulla keitän kahvia ja 
kaadan sen kuppiin. Haistan tuoksun, maistan kahvin.

Syöpä on kuin perheenjäsen. Heittäytyy välillä hankalaksi, mutta kulkee aina mukana. Kolme kertaa vuodessa lääkäri kertoo kontrollikäynnillä, mikä tilanteeni on.  Heti kun astun ovesta sisään, yritän päätellä hänen asennostaan, ovatko uutiset hyviä. Mies istuu vieressäni. Silloin häntäkin pelottaa.”

Kehoni on ollut vahva

Jemina Huuk on 35-vuotias myyjä, joka asuu Eurassa. Hän käy salilla ja kävelee koiriensa kanssa.  

"Sellaista vaihtoehtoa, että kuolisin kolmekymppisenä, ei ollut. Minulla on kolme lasta.

Kun löysin rinnastani patin, tuntui kuin seinä olisi laitettu kasvojen eteen. Että miten niin syöpä, olen nuori terveellisesti elävä ihminen. Oli hirveä ajatus, että rinta, jolla olin imettänyt lapsiani, 
olikin nyt syöpäinen.

Rinta poistettiin. Sitten minun oli pakko saada toinenkin pois: en kestänyt pelkoa syövän uusimisesta. Onneksi lääkärit suostuivat.

Meni pitkään niin, etten katsonut itseäni peilistä. Vaihdoin vaatteet nopeasti enkä koskenut arpien kohtaa. 

Siitä on nyt kolmisen vuotta. Olen saanut implantit ja hiukset ovat kasvaneet sytostaattihoitojen jälkeen. Että on taas ripset, joihin voi sutia väriä, uskomatonta.

Meikkaan mielelläni, mutta en enää suunnittele, minne lähden lomareissuun ensi vuonna. Siinä olen muuttunut. Vaikka ulkonäkö on kunnossa, muistan joka hetki, mitä vaatteiden alla on: rakas oma vartalo. Kehoni on ollut tosi vahva.” 

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 20/2014.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla