Suunnistaja Pasi Ikonen turrutti vuosia masennustaan alkoholilla. Sitten aivoista löytyi aggresiivinen kasvain, jota ei enää saada pois. ”En voi ajatella kymmenen vuoden päähän, mutta voin ajatella tätä kesää.”
Minulta on juuri löydetty kasvain aivoista, Pasi Ikonen sanoi kebabravintolan pitäjälle maaliskuussa 2017.
Jostain syystä hänestä tuntui tärkeältä kertoa asia jollekin, vaikka sitten vieraalle ihmiselle.
Päivä oli ollut kummallinen. Aamulla Pasi oli lähtenyt kotoaan Turusta Paimioon tutkimaan maastoa suunnistuskartan tekemistä varten. Kolmen ja puolen tunnin jälkeen hän kaatui kalliolla. Pasi hölkkäsi autolleen ja ajoi päivystykseen.
Päivystyksessä pää kuvattiin. Kaatumisesta ei ollut seurannut vakavia vammoja, mutta kuvista paljastui jotain muuta: aivokasvain.
Pasi lähetettiin kotiin. Kasvaimen hoidosta kerrottaisiin hänelle myöhemmin. Kotiin ei tehnyt mieli mennä, siellä ei odottanut kukaan. Äkkiä Pasin teki mieli rullakebabia.
Kun kaikki tuntui pahalta
Päivystyksessä Pasia tutkinut lääkäri oli kysynyt, oliko Pasi kenties kaatunut humalassa.
”Sillä kertaa en ollut. Aikaisemmat terveystietoihin merkityt asiat vaikuttavat tietysti paljon siihen, että sellainenkin epäilys saattaa tulla lääkäreiden mieleen”, Pasi Ikonen, 42, sanoo nyt.
Pasi oli voittanut uransa aikana useita maailman-, Suomen- ja Euroopan-mestaruuksia suunnistuksessa. Mutta kilpailumatkoilla hän oli myös juonut liikaa, kuten kotonakin.
”Minulla oli masennuksen oireita jo nuorena, vaikka en tajunnut asiaa.”
Juominen oli alkanut teini-iässä, kun Pasi oli muuttanut kotoaan Lampinsaarelta urheilulukioon toiselle puolelle Suomea. Oli bileitä, tavallista lukiolaiselämää.
”Silloin juominen oli vielä enimmäkseen juhlimista eikä yritys helpottaa sitä, että kaikki tuntuu pahalta”, Pasi sanoo.
”Minulla oli masennuksen oireita jo nuorena, vaikka en tajunnut asiaa. Ne pahenivat myöhemmin.”
2000-luvun alkupuolella Pasi alkoi juoda vähitellen yhä enemmän ja yhä useammin, ei enää vain juhlissa vaan myös yksin.
Maailmanmestaruuskisoissa Pasi avasi ensimmäisen oluen hotellissa heti oman suorituksensa jälkeen. Hän pisti pullon yöpöydälle ja katosi paikallisiin baareihin.
Kotona Turussa hän piilotteli siideripulloja pyörävarastoon ja lähimetsään. Sitten hän sanoi silloiselle avopuolisolleen, suunnistaja Minna Kaupille, lähtevänsä huoltamaan pyörää tai lenkille.
”Jo 24-vuotiaana kysyin valmentajaltani, miten on mahdollista, että pärjään lajissa niin hyvin, vaikka elän tällaista vuoristorataelämää”, Pasi sanoo.
Valmentajalla ei ollut vastausta silloin eikä tulevina vuosina. Pasi oli lahjakas, se oli selvää. Hänen kuntonsa kesti.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/b882581524z.1_20230704105457_000g4h5sso67.10.iptcstrip.jpg?itok=qVPZTZMz)
Tässäkö tämä oli
Maaliskuussa 2017 Pasi ajatteli sitä tosiasiaa, että hänellä on aivoissa kasvain. Mitään ei näkynyt eikä mihinkään sattunut, mutta siellä kasvain oli.
”Mietin, että tässäkö elämäni oli ja kuolenko minä nyt. Hirveitä kysymyksiä.”
Toukokuussa kasvain leikattiin. Sitä saatiin selvästi pienennettyä. Hoitoa jatkettiin kemoterapialla.
”Aluksi pystyin olemaan raittiina hoitojen ajan, mutta sitten kaikki oli yksinkertaisesti liikaa. Se aika oli sellaista saakelin sekoilua.”
Yhtenä iltana isä soitti Pasille ja kysyi: tulenko hakemaan sinut Turusta kotiin, lapsuuskotiin Lampinsaarelle, auttaisiko se? Pasi vastasi: ei nyt ainakaan ihan vielä.
Se on Pasista kaikkein surullisin hetki. Pohjakosketus ei ollut ainutkaan sekoilu ja hölmöily humalassa, vaan isän ääni puhelimessa.
”Aluksi pystyin olemaan raittiina hoitojen ajan, mutta sitten kaikki oli yksinkertaisesti liikaa.”
”Vähän myöhemmin päätin sulkea pullon hengen pulloon lopullisesti. Se oli joskus maaliskuun kymmenennen päivän tienoilla vuonna 2018.”
Pasi ei kertonut päätöksestään kenellekään. Kukaan ei olisi kuitenkaan uskonut, Pasi ajatteli. Raitistumisyrityksiä oli ollut kymmenen, ehkä viisitoista.
Tällä kertaa Pasi onnistui.
”En tiedä, miksi. Ehkä oli vihdoin oikea aika, kun elämässä ei ollut enää muita vaihtoehtoja”, hän sanoo.
”Mutta raitistuminen ei muuttanut kaikkea automaattisesti hyväksi ja helpoksi. Toivottavasti et odottanut sellaista vastausta, etkä ole nyt ihan pettynyt?”
Uusi onni, uusi arki
Seurasi kuitenkin monta hyvää vuotta. Kasvaimen kasvu saatiin pysäytettyä leikkauksella ja solunsalpaajalääkityksellä. Pasi tapasi nykyisen avopuolisonsa ja sai tämän kanssa tyttären.
Vuonna Pasi 2022 meni jälleen syöpäkontrolliin. Ne olivat yleensä aika arkisia tapaamisia, kuvaus pikaisesti, lääkärin soittoaika myöhemmin. Ei tuloksia oikein osannut jännittää.
Nyt kasvain oli kuitenkin alkanut kasvaa uudelleen. Se leikattiin. Kasvain alkoi kasvaa jälleen, vanhat sytostaattihoidot eivät enää tepsineet. Kolmannen leikkauksen jälkeen tammikuussa 2023 patologit totesivat, että kasvain on muuttunut aggressiivisemmaksi.
Pois sitä ei saataisi, se pysyisi aivoissa.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/b882581524z.1_20230704105457_000gkb5t9em1.10.iptcstrip.jpg?itok=f5v_xhB_)
Pasin tytär on nyt puolitoistavuotias. Kodin vieressä Turussa on leikkipuisto, johon Pasi lähtee mielellään lapsen kanssa, jos jaksaa.
”Tytär on hienoin asia, jonka olen saanut. Elämä on nyt sillä tavalla kummallista, että siinä on mukana yhtä aikaa onni ja pelko. Haluan nähdä lapseni kasvavan ja samalla pelkään, että en näe.”
Pasi käy terapiassa, ja neuropsykologista kuntoutusta on kerran viikossa.
”Elämä on nyt sillä tavalla kummallista, että siinä on mukana yhtä aikaa onni ja pelko.”
Kun tytär ja puoliso menevät illalla nukkumaan, Pasi jää usein istumaan alakerran sohvalle. Hän katselee lapsen leluja ja puhelimesta seuraavan päivän valmennuskuvioita. Pasi valmentaa nuoria ja aikuisia. Voinnin salliessa hän on itsekin kilpaillut Suomessa ja aikoo jatkaa, vaikka ei maailman huippua enää tavoittelekaan.
Päivätyönään Pasi hoitaa urheilukenttiä. Tekeminen tuntuu hänestä hyvältä. Silloin Pasi ajattelee muita asioita kuin kasvainta. Hän miettii, tankkaisiko ruohonleikkurin. Sulkee hetkeksi silmät auringossa ennen kuin kastelee jalkapallokentän.
”Voin ajatella tätä kesää”
Pasi on ollut raittiina nyt yli viisi vuotta.
”Suunnistus on opettanut, että pitää mennä rastinväli kerrallaan. Koskaan ei voi sanoa varmaksi, että en repsahtaisi enää. Mutta en usko, että niin käy. Menen rastinvälejä.”
Pasi on päättänyt, että jos hän kertoo elämästään, hän kertoo sen kaikista puolista.
”Jos puhutaan vain hyvistä, kauniista ja helpoista asioista, ei puhuta totta. Elämässä on usein myös vaikeaa. Vaikeasta voi kuitenkin selvitä tai sen kanssa voi oppia olemaan”, hän sanoo.
”Ehkä olen alkanut ymmärtää, että kenelle tahansa voi tapahtua mitä tahansa.”
Lääkkeiden tarkoitus on hidastaa kasvaimen kasvua. Ne eivät paranna sitä.
”En tiedä, miksi se ei enää ahdista enempää. Ehkä olen alkanut ymmärtää, että kenelle tahansa voi tapahtua mitä tahansa. Miksi juuri minä olisin etuoikeutettu ja turvassa?”
”En voi ajatella elämää kymmenen vuoden päähän. Mutta voin ajatella tätä kesää.”
Millaista on Pasin ja hänen perheensä arki nyt? Mitä Pasi ajattelee tulevaisuudesta? Kuinka hän on oppinut käsittelemään ahdistavia ajatuksia? Millainen oli Pasin lapsuus Lampinsaarella, ja kuinka hän kasvoi huippu-urheilijaksi? Lue koko juttu uudesta Kodin Kuvalehdestä 14/2023. Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet-palvelua.
