Kodin Kuvalehti kysyi: Milloin kuulostat ihan äidiltäsi? Näin lukijat vastasivat.
Erikoisia eleitä ja puheita
”Kun äitini haluaa herättää muiden ihmisten (siis usein lasten) huomion, hän kiekaisee ja hakkaa käsiään yhteen. Lapseni tuijottavat minua kärsien, kun minäkin olen alkanut kiekua. Kädet lyön yleensä yhteen vain kerran ja sitten puristan niitä pakonomaisesti, etten vain jatkaisi enempää.”
”Sanon samoja sananlaskuja kuin äitini. Yksi mielenkiintoisimmista on ’parantaa kuin sika juoksuaan’. Kiihdyn myös nollasta sataan.”
Jatkuvaa huolehtimista (ja nalkutustakin)
”Hössötän aina, ovatko kaikki varmasti käyneet vessassa ennen automatkaa tai lentoa. Teininä pyörittelin silmiäni, kun äiti kyseli samaa. No joo joo!”
”Äitini tapana on ruokkia rakkaimpansa tajuttomiksi. Hän kattaa pöytään kalaa, lihaa, kasviksia, piirakoita, leipää, leikkeleitä, lisukkeita ja ainakin kahta erilaista jälkiruokaa. Hän on hyvin huolestunut, jos kaikki eivät syö kaikkea, ja kauhuissaan, jos kaikki ei tule syödyksi (ei tietenkään tule, kun ruokaa on varattu noin kolme kertaa suuremmalle määrälle ihmisiä kuin pöydän ympärillä on).
Noh, tarvinneeko sanoa. Kun minun rakkaimpani tulevat ruokapöytääni, en päästä heitä siitä pois, ennen kuin he kierivät palloina lattialla ja anelevat armoa. Miten siinä aina niin käykin, että ruokaa tulee varatuksi noin seitsemäätoista laatua. Eikä vain määrää vaan myös laatua, vaikka itse sanonkin.”
”Huolehdin liikaa aikuisista lapsista. Kysyn yhä ’onko sulla nälkä?’ ja ’pue nyt vähän paremmin, ulkona on kylmä’. Haluan vain auttaa, mutta yritän silti olla liikaa sekaantumatta ja neuvomatta (toisin kuin äitini on tehnyt).”
”Olen alkanut äitini tapaan varoitella ihmisiä enemmän kuin tein nuorempana. ’Älä mene sinne reunalle!’ tulee suustani helposti luontoretkellä, kun ystävä lähestyy kallion reunaa.”
”Nykyisin komennan tai torun lapsiani äitini tyylillä: 'Mitä minä sanoin!'”
Kerrassaan huolestuttavaa kehitystä
”Olen alkanut valittaa asioista kuten huonosta säästä ja huokailen äänekkäästi. Olen tyytymätön ja turhautunut. Kaikki ärsyttää ja arvostelen muita ihmisiä. Olen myös alkanut käskyttää. En ole tarkoituksella ilkeä, muta vahingossa suustani pääsee ihan muu sana kuin mitä olen tarkoittanut.”
Missäs se kuppi nyt olikaan?
”Muistan lapsuudestani, kuinka äitini kulki ympäri kotia ja mietti, mihin oli jättänyt kahvikuppinsa. Nyt teen itse ihan samoin: juon koko ajan kahvia, vaeltelen mukieni kanssa ja hukkaan niitä mitä kummallisimpiin paikkoihin.”
Mistä huomaat, että olet alkanut muistuttaa äitiäsi? Kyselyyn voi edelleen vastata.
