Kun kaupasta löytyy paljon lappuja, Saara kerää ne ja katsoo vasta kotona, mitkä niistä ovat ostoslistoja. ”Eniten ostoslistoihin käytetään post it -lappuja, ruutupaperia ja Kelan tai pankin kirjekuoria.”
Kun kaupasta löytyy paljon lappuja, Saara kerää ne ja katsoo vasta kotona, mitkä niistä ovat ostoslistoja. ”Eniten ostoslistoihin käytetään post it -lappuja, ruutupaperia ja Kelan tai pankin kirjekuoria.”

Vieraiden ihmisten ostoslistojen vuoksi kaupassa käynti on Saara Antilalle aina seikkailu.

Kuinka kiinnostuit ostoslistoista?

"Kaikki alkoi sattumalta. Törmäsin neljä vuotta sitten Facebookissa Löydetyt kauppalaput -ryhmään, jonne ihmiset laittoivat kuvia löytämistään ostoslistoista ja kommentoivat niitä. En ollut ennen ymmärtänyt, kuinka paljon listoja unohdetaan kauppaan tai jätetään muuten saataville ja kuinka paljon ne kirjoittajasta ja ihmisistä ylipäätään kertovat."

Mitä olet oppinut ostoslistoista?

"Olen oppinut näkemään ihmisten erilaisuutta mutta toisaalta sen, että olemme myös ihmeen stereotyyppisiä. Rahkabuumi näkyy ostoslistoissa yhä, kahvikapseleiden ostaminen vähenee.

Vanhemman ihmisen lapun tunnistaa käsialasta ja siitä, että listalla lukee Ilta-Sanomat. Lapsiperheiden kauppalistoissa on oma maailmansa: maissinaksuja, ihmeellisen nimisiä leluja, äidinmaidonkorviketta."


Kauppalistojen helmet Saara säästää. Joskus listan voi tehdä ilman sanoja.


Millaisia tunteita ostoslistat sinussa herättävät?

"Usein tulee lämmin mummolafiilis, kun iäkkään käsialalla kirjoitetussa lapussa lukee ”pullaa”. Toisaalta liikutun mummolapuista, joissa lukee vain ”kelloon patteri” ja pitkä lista lääkkeitä.

Välillä itselläkin nousee juhlatunnelma, kun ostoslistasta voi päätellä, että siinä on selvästi lueteltu voileipäkakun ainekset. Silloin voi tulla myös nälkä. Pahinta on löytää nälkäisenä kauppalista, jossa lukee vaikka kristallipitko."


Pieni lappu, suuri ilo.


Koetko koskaan ahdistusta?

Joskus tosiaan alkaa ahdistaa. Yhdessä löytämässäni ostoslistassa luki vain leipää ja tupakkaa, ja lista oli kirjoitettu ulosottovirastosta lähetettyyn kirjekuoreen. Toisinaan mieleen tulee dekkari. Kun listan kirjoittaja on ostamassa kumihanskat ja köyttä ja ilmastointiteippiä, mielessä käy, mitähän hän aikoo niillä tehdä.

Mikä pitää sinut koukussa?

Koska tahansa voi löytää aivan erityisen hienon ostoslistan, minä tahansa päivänä mistä vain. Lisäksi kauppaan meneminen ei ole koskaan tylsää vaan seikkailu. On hyvä ja vähän jännittynyt olo.

 

Saaraa ei nolota juukata. ”Meillä lappuilijoilla on omaa sanastoa. Julkikyykkäys-sanan lyhenne on juukkaus.”


Mitä ostoslistojen etsiminen kertoo sinusta?

Sen, että minua ei kiinnosta, onko harrastukseni muiden mielestä katu-uskottava. Ehkä myös sen, että minussa asuu pieni tirkistelijä.

Mitä oma ostoslistasi paljastaa muille?

Jätän omat kauppalistani helppoon paikkaan, vaikka ostoskoriin. Peruslapussani on härkistä, kahviin kermaa ja energiajuomaa vuorotyössä jaksaakseni. Listani on löytäjälleen vähän outo yhdistelmä tiedostavan vihreän, mummon ja teinipojan ostoslistaa.


Vakiapajalla, kassan jälkeisellä roskiksella. ”Kesällä on vaikeampaa kaivaa lappuja, kun roskiksiin tiputetaan sottaavia jäätelöpapereita.”


Hilma tarkkana. ”Löytämäni kauppalaput kiinnostavat kissojani. Ehkä ne haisevat vieraalle ja rapisevat houkuttelevasti.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 20/2016.

Saaran vinkit aloittelijoille

31-vuotias lähihoitaja on osastonsihteeri sairaalan päivystyksessä. Hän asuu Helsingissä kissojensa Hilman ja Onnin kanssa. Saaran lappusilmä on kehittynyt niin, että hän on opettanut kaupassa myös muita lappuilijoita löytämään ostoslistoja.

Vinkit aloittelijalle

1. Jos jossakin pilkottaa paperi, kannattaa katsoa, mikä se on. Koskaan ei tiedä, mistä löytyy spesiaali kauppalista, joka voi ilahduttaa tai liikuttaa.

2. Tarkista kaupoissa myös hyllyjen aluset ja katso kuormalavojen väliin. Työnnä käsi rohkeasti kassojen takana oleviin päätyroskiksiin.

3. Jos kauppalistoja ei tahdo löytyä, mene kauppaan, jossa käy paljon iäkkäitä ihmisiä.

Kukkis

Jännä harrastus: Saara Antila kerää ostoslistoja! ”Liikutun mummolapuista, joissa lukee lista lääkkeitä”

Vierailija kirjoitti: Aika vanha julkaisu löytyi tästä etusivulta, vuodelta 2016! Vaikka harrastus lienee harmiton, jotenkin minua inhottaa tuollainen tirkistely ja roskien dyykkaaminen. Onneksi ei sentään pengo naapureiden roskapusseja taloyhtiön roskiksesta. :P Tämä oli lehdessä loppuvuodesta 2017.Tosi hauska juttu.Ei toisten kauppalappujen lukeminen ole tirkistelyä! Laput löytyneet mm.roskiksista,eli lappujen laatijat ovat tuntemattomia.Kuulostaa mukavalta ja harmittomalta harrastukselta...
Lue kommentti