Kukaan ei määrää, miltä valkolakin kuuluu näyttää. Perinteisen lakin rinnalle onkin tullut uusia vaihtoehtoja.

Olen valmistunut ylioppilaaksi, lähihoitajaksi ja puutarhuriksi. Voisiko vanhaan ylioppilaslakkiini yhdistää kaikki kolme ammattia?

Muun muassa tällaisiin kysymyksiin vastaa lakkitehdas Fredriksonin omistajan M.A.S.I Companyn tuotekehitysjohtaja Katja Helén.

Lakkeihin liittyviä toiveita esitetään paljon, mutta lakkitehtaalle yksilöllinen räätälöiminen on mahdotonta. Jos haluaa erottua, kannattaa unohtaa lakki ja hankkia tilalle esimerkiksi pipo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Kukaan ei määrää, miltä ylioppilaslakin pitää näyttää. Vakiintuneen mallin rinnalle tuleekin ajoittain uutuuksia. Markkinoilla on esimerkiksi hiuspantaa muistuttava yo-laketti sekä yo-pipo”, Katja kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Halutessaan lakkiin saa osakuntavuoren, jonka väri ja kuviointi vaihtelevat maakunnan mukaan. Alun perin vuori kertoi, mihin yliopistoon lakin kantaja on menossa, mutta nykyään se hankitaan muistuttamaan omasta kotipaikkakunnasta. 

Vaikka lakki on pysynyt vuosikaudet samana, sen kantamiseen liittyvät trendit muuttuvat.

”1980-luvulla monella oli valtava permanentti ja lakki takaraivolla permanentin päällä. 2010-luvun ylioppilaat taas vetävät lakin syvälle päähän, jopa korvien päälle”, Katja sanoo.

 Nyt myös 80-lukulaiset haluaisivat lakkinsa kunnolla päähän, mutta se ei aina onnistu.

”Sitten nämä ihmiset soittavat meille ja ihmettelevät, miksi lakki on niin pieni ja miten pää on voinut vuosien varrella kasvaa.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 11/2017.

Sisältö jatkuu mainoksen alla