Kun lukee kirjakritiikkejä, kirjailijaa käy joskus sääliksi. Vuosien työ voi johtaa yhden palstan tyrmäyskritiikkiin. Mahtaako kriitikkoa säälittää, jos joutuu lyttäämään teoksen?

”Kriitikko ei osoita arvioitaan ensisijaisesti kirjan tekijälle, vaan ihmisille, jotka etsivät itselleen sopivaa luettavaa”, sanoo Päivi Heikkilä-Halttunen, lasten- ja nuortenkirjallisuuteen erikoistunut, Vaaskivi-palkittu kriitikko,

Mutta eikö ole kamalaa miettiä esikoiskirjailijaa, jonka maailma murtuu, kun pelolla odotettu arvio ei ole myönteinen?

”Ei. Jos kirjassa on minusta petrattavaa, en emmi tuoda sitä julki. Heikkouksien rinnalla pyrin kuitenkin nostamaan esille myös teoksen ansioita.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kirjakritiikeille varattu tila on vähentynyt printtimediassa. Se harmittaa Heikkilä-Halttusta.

”Joskus jätän kirjoittamatta Hesariin jostakin uutuudesta, jos koen, että olisi mahdotonta kirjoittaa oikeudenmukaista arvioita niin lyhyeen mittaan. Haluan perustella väittämäni, varsinkin jos esitän kirjasta myös jotain kielteistä kritiikkiä.”

Päivi Heikkilä-Halttunen perusti vuonna 2009 blogin voidakseen arvioida kirjoja myös ilman määrämittaa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla