Suvi-Sadetta Kaarakainen on  38-vuotias äitiystutkija, joka asuu Turussa kolmen kouluikäisen lapsensa kanssa ja juo aamukahvinsa suihkussa.
Suvi-Sadetta Kaarakainen on 38-vuotias äitiystutkija, joka asuu Turussa kolmen kouluikäisen lapsensa kanssa ja juo aamukahvinsa suihkussa.

Vanhemman ei tarvitse syyllistyä puhelimen käytöstä lapsen seurassa. Verkon vertaistuki on monelle kultaakin kalliimpaa, sanoo äitiystutkija Suvi-Sadetta Kaarakainen.

Sinun ei tarvitse olla kympin vanhempi.

Nyky-Suomessa vanhemmuudesta on tullut elämäntapaprojekti, jota yritämme suorittaa virheettä. Vanhemmat vaativat itseltään ja toisiltaan jatkuvaa läsnäoloa. Äidin tai isän pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa lapsensa tarpeisiin eikä esimerkiksi surfata somessa.

"Nykyään kunnioitamme ja huomioimme lapsia yksilöinä eri tavalla kuin ennen."

Näihin vanhemmuuden uusiin vaatimuksiin on nyt mahdollista keskittyä, koska oikeasti perheet voivat paremmin kuin koskaan. Suomalaisten elintaso on noussut merkittävästi. Leikkauksista huolimatta esimerkiksi lapsiperheiden so­siaalipalvelut pelaavat yhä. Myös suhtautumisemme lapsiin on muuttunut nopeasti. Nykyään kunnioitamme ja huomioimme lapsia yksilöinä eri tavalla kuin ennen.

Vanhemmuudessa ei silti tarvitse edellyttää täysiä pisteitä, ei itseltään eikä toisilta.

Lasta ei tarvitse tuijottaa tauotta.

Loppuvuodesta Helsingin Sanomissa lastenpsykiatri ilmaisi huolensa siitä, että äidit käyttävät älypuhelinta myös imettäessään eivätkä ota katsekontaktia vauvaan. Samankaltaista äitien älylaitteiden käytön paheksuntaa on kuultu vanhemmuuden ammattilaisilta jo muutaman vuoden ajan tasaisin väliajoin.

"Harvempi on huolissaan isien liiallisesta ruutuajasta."

Tämä kielii siitä, että vanhemmuudessa kaikki palautuu yhä äidin rooliin. Harvempi on huolissaan isien liiallisesta ruutuajasta.

Imetys vie usein tuntikausia tuoreen äidin päivästä, kotitöiden ja muiden sisarusten hoidon ohella. Ei ole reilua vaatia, että äidin pitäisi tuijottaa lastaan tauotta. Jos pääsee hetkeksi istahtamaan, on ihan OK katsoa televisiota tai puhelintaan.

Some on ikkuna ulkomaailmaan.

Netti torjuu yksinäisyyttä, jota äidit kokevat erityisesti ensimmäisen lapsensa vauvavuonna. Se on vaivaton keino päästä ulos neljän seinän sisältä. Netin äitiryhmissä viljellään hervotonta huumoria, joka on todella vapauttavaa.

Nettiäiti ei ole naurettava.

Yksi tapa kontrolloida äitien toimintaa on leimata heidän toimintansa somessa naurettavaksi. Nettiäideistä on tullut suosittuja populaarikulttuurin hahmoja, joille nauramalla teemme eroa hyvän ja huonon äitiyden välille. Kulttuuriimme on juurtunut ikiaikainen ihanne lapsiin ja kotiin keskittyvästä äidistä, ja siitä poikkeaminen aiheuttaa yhä paheksuntaa.

"On hieno juttu, ettei omista epävarmuuksistaan tarvitse enää vaieta."

Naureskeluun osallistuvat sekä lapsettomat että perheelliset, niin miehet kuin naiset. He moittivat äitejä uusavuttomiksi, kun nämä hakevat vertaistukea netistä. Se on kohtuutonta. Nykyäitiyteen kohdistuu valtavia vaatimuksia, ja on hieno juttu, ettei omista epävarmuuksistaan tarvitse enää vaieta.

Addikti tarvitsee tukea.

On tietysti olemassa pieni joukko merkittävästi nettiriippuvaisia vanhempia, jotka tarvitsevat apua. Siksi perheiden hyvinvointipalveluiden on oltava kunnossa. Riippuvuuden syyt voivat olla samoja kuin muidenkin addiktioiden: taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, osattomuutta ja yksinäisyyttä. Itse teknologia ei ole yhdenkään perheen perimmäinen pulma. Älylaite ei synnytä ongelmia, joita ei ole jo valmiiksi olemassa.

Some rentouttaa.

Omassa perheessäni lapset saavat viettää arki-iltaisin tunnin älylaitteella. Viikonloppuisin ruutuaikaa ei juuri rajata. En ole aina johdonmukainen, ja välillä säännöistä saa lipsua.

Kun olen erityisen stressaantunut ja haluan paeta arkea, liimaudun itsekin puhelimeeni. Lapselle se on neutraali tapa kokea, että äiti on hetken omissa oloissaan. Tuijotan mieluummin kännykkää kuin itken parvekkeella.

 

”Tärkein tavoite on kasvaa ehyeksi ihmiseksi. Siksi koulujen kärkihanke pitäisi olla lasten turvallisuuden lisääminen”, sanoo kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä.
”Tärkein tavoite on kasvaa ehyeksi ihmiseksi. Siksi koulujen kärkihanke pitäisi olla lasten turvallisuuden lisääminen”, sanoo kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä.

Lapsen on saatava tuntea, että hän riittää aina. Kaikkien on ymmärrettävä, että seiskan todistus ei tarkoita seiskan lasta, sanoo kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä.

Sano lapselle: olet hyvä.

Lapsille luodaan yhä nuorempina yhä kovempia suorituspaineita. Lapset oppivat, että pärjätäkseen pitäisi olla paitsi hyvä, myös mieluiten parempi kuin muut.

Jo alakoulussa mietitään, mitä valintoja kannattaa tehdä, jotta pääsisi pitkälle. Kilpailu lukiopaikoista alkaa varhain. Lukioissa taas ylpeillään, että meillä voi suorittaa jo yliopistokursseja. Miksi ihmeessä pitäisi? Lukio on vaativa muutenkin. Jos ylioppilastodistus alkaa vaikuttaa vielä enemmän yliopistoon pääsyssä, paineet lukioaikana lisääntyvät yhä.

”On surullista ja vahingollista, jos lapselle tulee tunne, että hän ei kelpaa yhteiskunnalle, koululle tai vanhemmille ilman hyviä numeroita.”

Vanhemmat kyselevät usein, mikä numero kokeista tuli ja mitä muut saivat. On surullista ja vahingollista, jos lapselle tulee tunne, että hän ei kelpaa yhteiskunnalle, koululle tai vanhemmille ilman hyviä numeroita.

Lapsen pitää saada tuntea ja kuulla, että hän riittää aina, on hyvä ja rakas sellaisena kuin on. Kaikkien on ymmärrettävä, että seiskan todistus ei tarkoita seiskan lasta.

Tulevaisuusosaaja on hirveä sana.

Poliitikkojen suuri visio on, että Suomi nousee osaamisen huipulle, ja vastuu siitä on tämän päivän lapsilla. Lapsia on kutsuttu tulevaisuusosaajiksi. Inhoan sitä sanaa.

”Jokaisen lapsen on saatava olla lapsi, jonka päälle ei kasata paineita.”

Lasta ei saa typistää miksikään tulevaisuusosaajaksi. Lapsi on kokonainen ihminen, jolla on järki, tunteet ja oma tahto. Lapset kypsyvät eri aikaan, ja heillä on erilaisia taipumuksia. Jokaisen lapsen on saatava olla lapsi, jonka päälle ei kasata paineita.

Tärkeintä on turvallisuus.

Kaiken oppimisen ja kasvamisen pohjana on turvallisuuden tunne. Se, että lapsi ja nuori voi tuntea olevansa hyväksytty ja turvassa ja että hänellä on kavereita. Paineita ja kilpailua lisäävä ilmapiiri ei edistä sitä.

”Tärkein tavoite on kasvaa ehyeksi ihmiseksi.”

Opetusministeriö julkisti syksyllä selvityksen, joka kertoo, että nykyiset lukiolaiset ovat ensimmäinen sukupolvi, joka on stressaantuneempi kuin vanhempansa. Koulu-uupumus on lisääntynyt, ja lukiota käyvistä tytöistä lähes viidennes on voimakkaasti uupuneita. Yliopistossa osa opiskelijoista on loppuun palaneita jo alkuvaiheessa.

Tärkein tavoite on kasvaa ehyeksi ihmiseksi. Siksi koulujen kärkihanke pitäisi olla lasten turvallisuudentunteen lisääminen.

Kasvata hyvä ihminen.

Koskaan ei saisi hämärtyä, että on paljon tärkeämpää kasvattaa lapsesta hyvä ihminen kuin hyvä oppilas. Se lähtee kotikasvatuksesta ja jatkuu koulussa. Koulu ei ole pelkkää oppimista vaan myös yhdessä kasvamista.

”Koskaan ei saisi hämärtyä, että on paljon tärkeämpää kasvattaa lapsesta hyvä ihminen kuin hyvä oppilas.”

Hyväksi ihmiseksi kasvamiseen liittyy toisten huomioon ottaminen, ystävällisyys, reiluus ja kyky iloita omasta ja muiden puolesta. Kun lasten ja nuorten päälle kasataan lisää paineita, on yhä vaikeampaa kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi.

Näe lapsen lahjat.

Kaikilla lapsilla on lahjoja, ja ne pitäisi nähdä.

”Lapsen pitää antaa löytää oma juttunsa. Siten elämästä voi tulla onnellista.”

On yksipuolista, että matemaattista ja teknistä lahjakkuutta korostetaan koulussa voimakkaasti. Yhtä arvokasta on vaikkapa taiteellinen tai sosiaalinen lahjakkuus.

Lapsen pitää antaa löytää oma juttunsa. Siten elämästä voi tulla onnellista.

Suorat sanat -haastattelu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 10/2018.

Kari Uusikylä

73-vuotias kasvatustieteen emeritusprofessori asuu Vaasassa. Hän yrittää pysyä enemmän kotona ja kiertää vähemmän pitämässä luentoja. Todennäköisimmin hän on kotona silloin, kun televisiosta näkyy Barcelonan tai Liverpoolin jalkapallo-otteluja.

Vierailija

Kari Uusikylä: ”On tärkeämpää kasvattaa lapsesta hyvä ihminen kuin hyvä oppilas”

suomessa kuitenkin opettajat ovat kansainvälisesti mitattuna halvalla tehneet valtavan hyvää työtä. Silti kympin tyttö on haukkumasana koska suomessa ihaillaan sitä, että ei anneta toisille työrauhaa. Ei voi olla mitenkään niin erilainen geeniperimä suomessa, että vain täällä olisi geeni joka estää antamasta työrauhan, kun muualla koulu alkaa jopa 3-4-vuotiaana, mutta toisten häiriköintiä ei ihailla. On aivan sairaan siistiä, jos joku esittää erilaisen mielipiteen tai haastaa oppikirjan tiedon...
Lue kommentti
Ei koulua vaan elämää varten. ...

Kari Uusikylä: ”On tärkeämpää kasvattaa lapsesta hyvä ihminen kuin hyvä oppilas”

Kunpa koulussakin ajateltaisiin noin miten kirjoitat. Että jokaisesta lapsesta löydettäisiin niitä omia vahvuuksia. Ainakin omien lasten koulussa opettajat vaihtuivat tiheään, kun otettiin määräaikaisia ja epäpäteviäkin sijaisia säästömielessä. Peruskoulun ala-asteen kuuden luokan aikana kummallakin lapsella oli 6-7 ellei peräti 8 opettajaa. Opettajista ei kukaan varmaan ehtinyt saada minkäänlaista käsitystä yhdestäkään lapsesta. Ja ainakin jotkut aineenopettajat suosivat esim. kilttejä ja...
Lue kommentti
Psykologi ja psykoanalyytikko Anna Collander asuu Helsingissä. Anna raivaa yksinololle aikaa aina, kun pystyy.
Psykologi ja psykoanalyytikko Anna Collander asuu Helsingissä. Anna raivaa yksinololle aikaa aina, kun pystyy.

”Jokaisen kannattaa olla välillä hetki sohvalla ja päättää, että nyt kukaan ei saa minua kiinni. Olen vain itseäni varten”, sanoo psykologi Anna Collander.

Yksin kuulee, mitä tuntee.

Kun on yksin, on helpompi saada yhteys itseensä: siihen, mitä haluaa ja mitä ei halua. Yksinoloa tarvitaan myös palautumiseen ja rauhoittumiseen. Joillekin se on perustarve kuten uni ja ruoka.

Jokaisen olisi hyvä osata tehdä yksin kolme asiaa: nukkua, itkeä ja nauttia. Nukkuminen edustaa sitä, että itsensä kanssa on rento ja turvallinen olo, itkeminen taas sitä, että pystyy kannattelemaan omia tunteitaan. Kun on riittävän turvallinen olo ja saa kiinni tunteistaan, on vapaampi nauttimaan elämästä.

Tunteet ovat polttoaineemme ja kompassimme elämässä. Jos ei tiedä, mitä tuntee, elämän mielekkyys häviää. Jos ei tunnista tunteitaan, ei tiedä, mihin suunnata.

Yksinolo ei tunnu aina hyvältä.

Odotamme, että yksinolon pitäisi tuntua aina hyvältä. Jos se ei tunnukaan, ajatellaan, että siinä on jotain väärää. Hyvä yhteys tunteisiin ei ole sama kuin se, että tuntuu hyvältä koko ajan. Ei läheisen ystävänkään seurassa ole hyvä olla vain silloin, kun hänellä on hauskaa kerrottavaa.

”Se, että on tietoinen tunteiden koko kirjosta, on parempi kuin se, että tuntisi aina hyviä asioita.”

On tärkeää ottaa vastaan kaikenlaiset tunteet. Se, että on tietoinen tunteiden koko kirjosta, on parempi kuin se, että tuntisi aina hyviä asioita. Kun harjoittelee yksinoloa, harjoittelee myös hankalien tunteiden kohtaamista. Se on arvokasta.

Yksinolo ei ole itsekästä.

Meillä on yksi ystävä aina mukana. Itsemme. Sitäkin suhdetta kannattaa vaalia, jotta se syventyisi.

Kun huolehtii itsestään, pystyy antamaan enemmän myös muille. Kun on elävä ja rikas suhde itsensä kanssa, pystyy rakentamaan samanlaisia suhteita maailmaan.

Kyky olla yksin ja kyky olla yhdessä ovat yhtä tärkeitä ja vaikeita. On helpompi olla suhteessa, jos osaa olla myös yksin. Jos ei osaa, on hankalasti riippuvainen toisesta. On vaikea pitää kiinni omista rajoistaan.

Yksinolo vaatii opettelua.

Yksinolo on myös tottumiskysymys. Olemme tottuneet siihen, että sosiaalisessa mediassa on viihdykettä ja seuraa koko ajan käden ulottuvilla.

Jos ei ole moneen päivään lainkaan yksin ja ilman kännykkää, kannattaa pysähtyä miettimään, onko yksinolossa jotain, mikä pelottaa.

”Kun huolehtii itsestään, pystyy antamaan enemmän myös muille.”

Monen työssä odotetaan, että ollaan käytettävissä melkein milloin vain. Siksi omaa aikaa on tärkeää oppia arvostamaan ja rajaamaan. Jokaisen kannattaa olla välillä hetki sohvalla ja päättää, että nyt kukaan ei saa minua kiinni. Olen vain itseäni varten.

Jo kymmenen minuuttia aktiivista läsnäoloa voi tehdä ihmeitä.

Älä suorita omaa aikaa.

Kun on yksin, ei tarvitse ajatella, että vedänpä tässä vatsatreenin, kun on aikaa.

Nykyään suositaan erilaisia läsnäolon ja rauhoittumisen tekniikoita, esimerkiksi mindfulnessia, joogaa ja retriittejä. Ne voivat olla hyvä apu yksinolon ilon löytämiseen. Hiljainen hetki kotisohvalla on kuitenkin yhtä arvokas.

Välillä yksinolo voi olla intensiivistä omien tunteiden tutkimista. Välillä väsynyt tyhjyyteen tuijottaminenkin on tärkeää.

Pienet hetket ovat kullanarvoisia: yksin kotona oleilu, luonnossa kävely, bussimatka musiikkia kuunnellen. Pienten lasten vanhempien pitäisi päästä yksin vähintään vessaan.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 8/2018.