”Henkilökunta on omaisten kanssa samalla puolella ja tavoittelee vanhuksen hyvää”, sanoo palvelukeskuksen johtaja Helena Venetvaara-Nurmi.
”Henkilökunta on omaisten kanssa samalla puolella ja tavoittelee vanhuksen hyvää”, sanoo palvelukeskuksen johtaja Helena Venetvaara-Nurmi.

Omaisten vierailut hoivakodissa ovat kullanarvoisia. Puhelustakin olisi iloa, muistuttaa palvelukeskuksen johtaja Helena Venetvaara-Nurmi.

Pidä vanhus osana sukua.

Kun vanhus saa paikan hoivakodista, muutos on iso sekä hänelle että omaisille. Hänestä ei kuitenkaan tule hoivakodin omaisuutta, vaan hän on edelleen puoliso, vanhempi tai sisarus. Hän on osa perhettä ja sukua.

Omaisten tärkeä tehtävä on säilyttää vanhuksen yhteys taustaansa. Vaikka vanhus on hoiva­kodissa, omaiset voivat edelleen osallistua hänen arkeensa, eikä hoitopaikan ehdoilla tarvitse mennä. Jos vanhuksen kunto sallii, vie hänet kotilomalle ja sukujuhliin. Pue hänelle omat kauniit vaatteensa ja käykää yhdessä teatterissa.

Vierailut ovat erittäin merkityksellisiä. Muistisairas yleensä rauhoittuu levollisesta läsnäolosta – siitä, että jollakulla on aikaa istua vieressä.

Vierailustasi jää jälki.

Meillä on valitettavan paljon yksin jääneitä vanhoja ihmisiä. Joskus syyt voivat olla perheen historiassa, joskus omaiset asuvat fyysisesti kaukana. Yhteyttä olisi kuitenkin hyvä pitää. Joskus pelkkä puhelukin riittäisi ilahduttamaan!

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vierailut ovat erittäin merkityksellisiä. Muistisairas yleensä rauhoittuu levollisesta läsnäolosta – siitä, että jollakulla on aikaa istua vieressä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muistisairaan kanssa voi tehdä sitä, mikä itsestä on luontevaa: laula tuttuja lauluja, hiero hänen hartioitaan tai järjestä herkutteluhetki. Hyväksy se, ettei hän sillä hetkellä ehkä muista, kuka olet. Juttele rauhallisesti niitä näitä asioista, joita ei tarvitse muistaa ja jotka eivät ahdista muisti­sairasta. Älä ajattele, etteikö vierailusi olisi tärkeä. Vaikka muistisairas ei illalla muistaisi käyntiäsi tai sitä, mitä puhuitte, vierailustasi jää jälki.

Ole realistinen toiveissasi.

Hoivakotiin voi tulla käymään lähes aina. Aamutoimien aika on kuitenkin usein kiireistä, ja sen hetken hoitajat haluavat pyhittää pelkästään asukkaille.

Omaiset saattavat odottaa, että hoitotoimet tapahtuvat joka päivä tiettyyn aikaan. Tämä ei aina ole mahdollista, sillä hoitajat jakavat aikansa 15–20 asukkaalle. Hoitajat toimivat vanhuksen voinnin mukaan.

Joskus omaiset myös vaativat läheiselleen kuntoutusta, jonka tavoitteet ovat epärealistisia. On hyvä muistaa, että muistisairaus on aina etenevä. Siitä ei parane, vaikka siinä voikin olla erilaisia vaiheita.

Joskus henkilökunnan ja omaisten välille tulee näkemyseroja. Tunteita saa näyttää, jos on harmistunut.

Hoitajat ovat puolellasi.

Joskus henkilökunnan ja omaisten välille tulee näkemyseroja. Tunteita saa näyttää, jos on harmistunut tai jokin asia on oikeasti mennyt pieleen. Erehdyksiä ja unohduksia sattuu hoitajillekin.

Ole rehellinen, suora, kysy ja pyydä perusteluja, mutta ole myös asiallinen ja kuuntele. Huutaminen, syyttely tai kiroilu eivät kuulu hyvään kanssakäymiseen.

Henkilökunta on omaisten kanssa samalla puolella ja tavoittelee vanhuksen hyvää. Omainen tuntee kuitenkin läheisensä taustan ja historian parhaiten. Muistan erään muistisairaan vanhan herran, joka liikuskeli levottomasti etsien aina jotakin. Kun omainen kertoi hänen olleen aikaisemmin tutkija, vanhukselle järjestettiin kannettava tietokone ja työhuone. Siellä työnteko jatkui kuten ennenkin.

Helena Venetvaara-Nurmi

Helsinkiläisen Kivelän palvelukeskuksen johtaja on tehnyt pitkän uran sairaanhoitajana ja ikääntyneiden palveluiden johtamis- ja kehittämistehtävissä. Kesällä hän perusti palvelukeskuksen alueelle kanalan, joka toi asukkaille iloa ja ehkä myös muistoja lapsuudenkodista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla