Elina Tanskanen on 40-vuotias erityis­tason seksuaali­terapeutti. Hän asuu Helsingissä puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa. Yhdeksän yhteisen vuoden jälkeenkin Tanskaset jatkavat tapaa, joka syntyi suhteen alussa: he käyvät arkisin kahdestaan aamiais­treffeillä.
Elina Tanskanen on 40-vuotias erityis­tason seksuaali­terapeutti. Hän asuu Helsingissä puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa. Yhdeksän yhteisen vuoden jälkeenkin Tanskaset jatkavat tapaa, joka syntyi suhteen alussa: he käyvät arkisin kahdestaan aamiais­treffeillä.

SUORAT SANAT. Ikävöi kumppaniasi, se tekee parisuhteelle hyvää, seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen muistuttaa.

Intohimon voi saada kestämään.

On vaikea haluta sitä, mitä jo on. Paluuta suhteen kiihkeään alkuhuumaan ei 15 vuoden yhdessäolon jälkeen tule, mutta intohimoa voi silti kokea.

Seksuaalinen halu syntyy kumppaneiden välisestä jännitteestä. Alussa sitä luo uutuudenviehätys. Pitkässä suhteessa jännite pysyy, kun kumppanit pystyvät olemaan sekä lähekkäin että erillään toisistaan.

Jännite ei tarkoita jännitystä tai kriiseilyä.

Jännite ei tarkoita jännitystä tai kriiseilyä. Vääntäessä syntyy kyllä draamaa, ja sitten harrastetaan sovintoseksiä. Sitä ei pidä sekoittaa intohimoon.

Parempaan seksiin kannattaa pyrkiä.

Ennen vanhaan ajateltiin, että jos puoliso ei lyö, juo tai petä, ei saa valittaa. Uutta on, että on lupa haluta ja tarvita enemmän. Meillä on vahva kaipuu kokea sekä rakkautta että himoa.

Seksi lisää tutkitusti hyvinvointia. Tarpeiden tyydytykseen toimii hyvin itsetyydytyskin, mutta se, että tuntee itsensä halutuksi, on jotain ainutlaatuista. Siihen kannattaa pyrkiä.

Läheisyyttä voi olla liikaa.

Ajattelemme usein näin: parisuhde on hyvä, kun puhumme tauotta, halaamme jatkuvasti, kosketamme, vietämme paljon aikaa yhdessä.

Tiiviissäkin suhteessa yhteys voi kadota ja pusun antamisesta tulla vain mekaaninen rutiini.

Mutta voikin käydä niin, että liika läheisyys kostautuu seksielämän hyytymisellä. Meistä voi tulla toistemme jatkeita emmekä enää tiedä, keitä olemme tai mitä haluamme. Vaikka ollaan sinänsä tiiviisti, yhteys katoaa, pusun antamisesta tulee mekaaninen rutiini ja keskusteluja käydään ilman, että ollaan läsnä. Ei ihme, jos nuokin tavat alkavat sitten hiipua.

Seksielämälle tekee hyvää ikävöidä.

Jos elää elämäänsä autopilotilla, aistit kaipaavat herättelyä. Ajanpuute ja stressi eivät myöskään auta intohimon vaalimista.

Sen sijaan, että hakisimme lisää läheisyyttä, voimme välillä kokeilla sitä, että menemme toiseen suuntaan. Tarvitsemme tilaa, jotta voimme tutkia, missä kumpikin menee ja mistä kiinnostuu.

Itsekseen ollessaan voi oivaltaa, miten kiinnostava kumppani on.

Tekee hyvää ikävöidä kumppania. Vaikka olisi fyysisesti kaukana, henkisesti voi olla todella lähellä – ja päinvastoin. Itsekseen ollessaan voi oivaltaa, miten kiinnostava kumppani on.

Kiinnostu itsestäsi.

On vaikea olla kiinnostava, jos ei itse pidä it­seään kiinnostavana ja arvokkaana. Mieti, mitkä ovat motiivisi lähteä vaikka lenkille. Ovatko itsekriittiset ajatukset saaneet vallan ja uskot, että keho kaipaa kuritusta? Vai haluatko antaa ainutlaatuiselle kehollesi sen kaipaamaa liikettä?Se, että saa yhteyden itseensä ja kehoonsa, voi auttaa saamaan paremmin kiinni myös siitä, mitä haluaa seksiltä.

Hanki myös oma elämä.

Toimiva parisuhde antaa sopivasti hyvää erillisyyttä. Erillisyyttä voi kokea vaikka toisen kainalossa, mutta usein tarvitsemme myös konkreettista etäisyyttä: sitä, että molemmilla on yhteisen elämän lisäksi oma elämänsä.

Ero voi olla oikea ratkaisu, jos yrittämisestä huolimatta tuntuu pahalta mennä kotiin.

Etäisyydenotto voi joskus olla ainoa tapa pysyä yhdessä. Toisaalta joskus käy niin, että etsiessään erillisyyttä ihmiset eroavat. Vaikeat vaiheet ovat normaaleja ja niistä selviää, mutta erokin voi olla oikea ratkaisu, jos yrittämisestä huolimatta tuntuu pahalta mennä kotiin – tai jos huomaat, että lopulta voit paremmin itseksesi.

Vaikka erillään olo voi tuntua haastavalta, siihen kannattaa totutella. Erillisyys edellyttää tietysti luottamusta. Turvallisuuden kokemusta ei kannata järkyttää tahallaan: vaikka olemme sinä ja minä, olemme myös me.

Liisa Taipalus iloitsee tyttärensä Sulo-vauvasta. ”Rakastuin häneen jo silloin, kun tyttäreni kumppani odotti häntä.”
Liisa Taipalus iloitsee tyttärensä Sulo-vauvasta. ”Rakastuin häneen jo silloin, kun tyttäreni kumppani odotti häntä.”

Geenit ovat isovanhemmuudessa sivuseikka, sanoo sateenkaariperheen mummi Liisa Taipalus.

Lapsi on aina lahja.

Mummiksi voi tulla, vaikka lapsi perustaisi perheen samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Nykypäivänä se ei enää ole huolenaihe, keinoja löytyy hedelmöityshoidoista adop­tioon. Omalle tyttärelleni ja hänen puolisolleen Petralle syntyi tammikuussa ihana Sulo-poika, joka sai alkunsa kotona tehdyllä inseminaatiolla.

Naispareille vauvan saaminen on tietysti helpompaa kuin miespareille, mutta onhan kansanedustaja Jani Toivolalla lapsi ja ruotsinsuomalaisella Mark Levengoodilla kaksi. On hyvä, että on olemassa näitä julkisuuden henkilöitä esimerkeiksi.

Yksi asia on silti muistettava, vaikka miten toivoisi isovanhemmuutta: vauvan saaminen ei ole itsestäänselvyys, ei edes heteroparille. Joku ei saa lasta, vaikka kuinka haluaisi, ja joku toinen ei halua lapsia lainkaan.

Ei adoptiolapsissakaan ole suvun geenejä, mutta niin vain isovanhemmat rakastuvat heihin.

Geenit ovat sivuseikka.

Sulossa ei tietenkään ole tyttäreni geenejä, koska tyttären puoliso hänet synnytti. Silti rakastuin häneen ihan yhtä paljon kuin muidenkin lasteni lapsiin. Sulo oli minusta ihana jo silloin, kun hän vielä oli Petran vatsassa.

Ihan samahan se on adoptiolasten kanssa. Ei heissäkään ole suvun geenejä, mutta niin vain isovanhemmat rakastuvat heihin.

Kiusaamista ei voi ennustaa.

On turhaa murehtia erikseen sitä, että lapsenlapsi joutuisi koulukiusatuksi, koska kasvaa sateenkaariperheessä. Hirveä tosiasia on, että kiusaaja voi valita uhrikseen kenet tahansa. Ei siihen mitään syytä tarvita.

Tiedän, että tytär ja hänen puolisonsa tekevät kaikkensa, että Sulo saisi vahvan itsetunnon. Siinä me isovanhemmatkin voimme olla avuksi. Kun lapsi tietää olevansa rakastettu ja hänellä on hyvä turvaverkko, se auttaa häntä kestämään paremmin maailman tyrskyt.

Kysyin tyttäreltäni, tapahtuiko hedelmöitys kotona vai klinikalla. Sain suoraan kysymykseen suoran vastauksen.

Etsi oikeaa tietoa.

Kun kuulin Petran raskaudesta, kysyin tyttäreltäni, tapahtuiko hedelmöitys kotona vai klinikalla. Sain suoraan kysymykseen suoran vastauksen. Tietysti heillä olisi ollut oikeus olla kertomattakin.

Itse olen perushoitaja ja työskentelin 39 vuotta naistentautien polilla, jossa tehtiin myös hedelmöityshoitoja. Tiedän paljon inseminaatioista, mutta kaikille isovanhemmille ne eivät ole selviä asioita. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, oikeaa tietoa löytyy esimerkiksi sateenkaariperheet-sivustolta netistä.

Mummi saa hössöttää.

Kun Suloa odotettiin, kerroin ystävilleni, että tyttären perheeseen tulee vauva. Jotkut sitten kyselivät, että koskas tytär synnyttää. Minä korjasin, että ei hän synnytä vaan hänen puolisonsa. Kukaan ei oikeastaan ole kysellyt sen enempää, enkä minä lapsenlapsistani mitenkään julista.

Tosin miniäni Petran mielestä ei haittaisi, vaikka vähän julistaisinkin. Mummit saavat kuulemma hössöttää. Ja kun välimme ovat kaikin puolin kunnossa, tiedämme molemmat, mistä asioista puhutaan ulkopuolisille ja mistä ei.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 13/2018.

Liisa Taipalus

 

68-vuotias hollolalainen perushoitaja on eläkkeellä ja viiden lapsenlapsen mummi. Nuorin heistä on Sulo-vauva, jonka Liisan tytär ja tämän puoliso Petra saivat tammikuussa.

Salla Autere haluaa kirkon näkyvän kaduilla ja baareissa. ”Jos emme hyväksy erilaisuutta, kirkko saa laittaa lapun luukulle.”
Salla Autere haluaa kirkon näkyvän kaduilla ja baareissa. ”Jos emme hyväksy erilaisuutta, kirkko saa laittaa lapun luukulle.”

Kirkon pitää rentouttaa tunnelma, jos se ei halua laittaa lappua luukulle, sanoo pappi Salla Autere

Synnit korostuvat liikaa.

Jumalanpalveluksissa kehotetaan kuulemaan ilosanomaa, mutta mitä tapahtuu? Synkällä naamalla luetaan Raamattua ja saarnataan siitä, kuinka syntisiä olemme, ja kaikkien tulee nyt hirveästi katua. Synnit ja kärsimys korostuvat kirkossa liikaa.

Uusien tapojen juurruttaminen ei ole helppoa. Jopa virsien laulutempon muuttaminen saattaa loukata joitain, saatikka sitten se, että jättäisi virret kokonaan pois ja laulaisi jotain letkeämpää!

Erästä rouvashenkilöä ärsytti, etten puhunut saarnanuotilla, vaan kuin ystävälle.

Muistan ensimmäisen saarnavuoroni. Eräs iäkäs rouvashenkilö sanoi jumalanpalveluksen jälkeen, että olipa hyvä saarna, paljon tärkeää asiaa, mutta häntä ärsytti, kun en puhunut niin kuin papin kuuluu. En siis puhunut hyvin hitaasti, selkeästi ja saarnanuotilla, vaan pikemminkin kuin ystävälle. Sellainen ei kuulemma sopinut.

Kirkossa saa taputtaa.

Kirkossa saa vaikka tanssia, jos siltä tuntuu! Hyvä musiikki ja iloinen, rento tunnelma tuntuu koko kropassa. Sen saa näyttää – yhtä lailla kuin surun ja kyyneleet.

Minusta on ihana esimerkiksi antaa kunnon aplodit rakastuneelle vastavihitylle hääparille kaikkien häävieraiden kanssa. Jaamme heidän ilonsa, olemme onnellisia heidän puolestaan. Miksi ihmeessä sellaista tunnetta pitäisi edes hillitä tai pitää vain itsellään!

Ihmisiä ei saa luokitella.

Kirkko tekee valtavasti hyvää työtä – erityisesti heidän kanssaan, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa yhteiskunnassa, ovat taloudellisissa vaikeuksissa, yksinäisiä tai sairaita. Mutta tasa-arvo ei toteudu. Se saa minut äärimmäisen surulliseksi ja vihaiseksi.

Homoseksuaalit suljetaan yhä julmasti ulos kieltämällä esimerkiksi kirkollinen vihkiminen. Välillä mietin, voinko oikeasti tehdä työtä yhteisössä, joka sallii näin suuren syrjinnän ja asettaa ihmisiä eri kasteihin.

En saanut työtä, koska oli kuulemma turvallisempaa palkata mies.

Sitten on naispappeuskysymys. Olen itsekin kohdannut syrjintää. Eräässä rekrytointitilanteessa minulle sanottiin, että olet kyllä todella hyvä, mutta meidän on turvallisempaa palkata mies, koska hänen kanssaan kaikki tulevat toimeen. Työvuoroja on myös muuteltu niin, ettei sattuisi mieskollega samaan aikaan töihin. Välillä tekee mieli huutaa. Työpaikka se on tämäkin siinä, missä muutkin!

Heviä häihin ja hautajaisiin.

Rakastan työtäni ja seurakuntaani, mutta kannan huolta tulevaisuudesta. Kirkko ei tavoita nuoria niin kuin pitäisi. Isolta osin se johtuu siitä, että kirkko ei ole ollut valmis uudistumaan. Meidän pitäisi olla kaduilla sekä baareissa ja rentouttaa tunnelma.

Urkujen rinnalla voivat soida rummut ja sähkökitarat.

Olen rentouttanut tunnelmaa muun muassa vetämällä hevimessuja. Kirkkomusiikin pitää uudistua. Urkujen rinnalla voivat soida rummut ja sähkökitarat.

Pahin pelkoni on, että ellemme kirkossa hyväksy yhteiskunnan ja ihmisten erilaisuutta – sitäkin, etteivät kaikki ole niin synkkiä, syntikeskeisiä ja hartaita – saamme laittaa lapun luukulle. Aktiivisia jäseniä ei muutaman kymmenen vuoden päästä enää ole.

Kirjoitus on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 11/2018.

Salla Autere

36-vuotias oululainen pappi rakastaa tatuointeja ja heviä. Hän vaihtoi alaa ja opiskeli teologiaa kolmekymppisenä, jotta voisi auttaa ihmisiä ja muuttaa luutuneita asenteita.

Vierailija

Pappi Salla Autere: ”Synnit korostuvat kirkossa liikaa, siellä pitäisi tanssia ja taputtaa”

Juuri samanlaisia asioita on tullut mieleen nyt lähiaikoina, kun pääsin kesäksi töihin seurakuntaan. En yhtään ihmettele, että nuori väestö ei innostu kirkon toiminnasta. Nyt sain ihan palautetta siitä, että käyttäydyn liian tuttavallisesti tilaisuudessa kohtaamieni vanhohen tuttujen kanssa. Joku voi kuulemma pahoittaa mielensä sellaisesta.Ihme ajattelua, vaikea käsittää. Ikinä en missään työyhteisössä asiakaspalvelutilanteissa ole tuollaista palautetta saanut ja monenlaisia kohtaamisia...
Lue kommentti