Lääkitsemme surua kuin sairautta ja välttelemme menetyksen kohdanneita. Suru on suurempi tabu kuin kuolema.

Surusta ei tarvitse päästä yli.

Ajattelemme usein, että surulla on alku ja loppu. Taustalla on näkemys siitä, että suru etenee kaavamaisesti ja päättyy joskus. Käsitys surun vaiheista on kuitenkin vuosikymmenten takaa ja vanhentunut. Jokaisen kokemus surusta on yksilöllinen.

Surun sijaan meidän tulisi puhua menetys­kokemuksesta. Kokemus on jotain, joka muuttaa ihmistä ja säilyy osana tätä loppuelämän. Surusta jää jälki.

Olen menettänyt kaksi lastani raskausaikana ja koen, että menetyksestä ei pääse yli koskaan. Menetykseni ovat osa minua ja vaikuttavat elämässäni kaikkeen: siihen, mitä teen työkseni, millainen äiti olen, miten kohtaan muut ihmiset ja kuinka koen luonnon.

Tein tutkimuksen suomalaisesta surusta ja pyysin ihmisiä lähettämään minulle kirjeitä menetyksistään. Moni kertoi ajattelevansa, ettei suru pääty koskaan.

Kukaan ei ole turvassa surulta.

Ihmiset välttelevät surevan kohtaamista. Se aiheuttaa sen, että menetyksen kokenut pelkää ottaa asian puheeksi. Häntä pelottaa, etteivät muut osaa kohdata häntä.

Moni kertoi kirjeissä, että surevaa jopa kartetaan kuin tarttuvatautista. Kaupassa vaihdetaan hyllyväliä eivätkä naapurit uskalla tulla samaan hissiin. Olisin saattanut pitää kertomuksia uskomattomina, jos en itse olisi menettänyt lapsiani ja kokenut samaa.

Luulen karttamisen johtuvan siitä, että niin pitkään kuin välttelemme surevan kohtaamista, voimme uskotella itsellemme olevamme turvassa surulta. Todellisuudessa kaikki kohtaavat surua jossain vaiheessa elämää.

Suru on osa ihmisyyttä. Olemme surevia jo syntyessämme, sillä rakkauden ja välittämisen hinta on luopuminen.

Suru ei ole sairaus.

Suru on suurempi tabu yhteiskunnassamme kuin kuolema. Sen näkee siitä, miten yhteiskunta hoitaa surevia. Läheisen menettäneen on mentävä lääkäriin saadakseen sairauslomaa töistään. Avuksi annetaan usein lääkitys. Tällä yhteiskunta antaa viestin, että suru on kuin sairaus, joka tulee hoitaa pois.

Lääkärit kirjoittavat hautajaisiin rauhoittavia ja osa surevista haluaa niitä, sillä he haluavat selviytyä hautajaisista arvokkaasti. He pelkäävät romahtavansa kesken kaiken. Ymmärrän tarpeen ottaa rauhoittavia. Silti mietin, milloin ihmisellä on lupa romahtaa tässä yhteiskunnassa, jos ei läheisen hautajaisissa.

Puhu surustasi.

Osaamme jo keskustella hyvästä kuolemasta. Nyt on aika avata keskustelu hyvästä surusta. Surusta pitäisi voida puhua avoimesti työpaikalla, päiväkodeissa ja kouluissa.

Surevilla olisi tuhannen taalan paikka ottaa asia puheeksi silläkin uhalla, että se aiheuttaa kiusallisia tilanteita. Kun minulta kysytään, montako lasta minulla on, vastaan usein suoraan, että kaksi elävää ja kaksi kuollutta. Vaikka se järkyttää, ajattelen sen olevan velvollisuuteni. Pehmitän tietä heille, jotka eivät vielä ole oivaltaneet, että suru koskee meitä kaikkia.

Pelkäämme surevien kohtaamista, sillä emme tiedä, miten suruun tulisi ottaa osaa. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, mutta yhden neuvon voin antaa meille kaikille.

Seuraavan kerran, kun kohtaat surevan, huomioi hänen murheensa. Kankeita osanoton sanoja ei välttämättä tarvita. Voit todeta, että kuulit mitä hänelle on tapahtunut ja olet pahoillasi.

Mari Pulkkinen

Suomalaista surua tutkinut 43-vuotias asuu Hämeenlinnassa kahden poikansa ja puolisonsa kanssa. Teini-ikäisen äitinä Marin tekee iloiseksi erityisesti nykynuorten ennakkoluulottomuus kohdata erilaisia ihmisiä.

Lapsetttomuussurija

Tutkija Mari Pulkkinen: "Älä välttele surevaa"

Niin totta! Sanotaan, että puhuminen läheisille auttaa. No, auttoihan se siihen asti, kun kahdelta läheiseltä kuulikin, että olin kuormittanut heitä liikaa. Menetyksen kokeneita ei paitsi osta, myöskän usein haluta kohdata. Minä olen ainakin oppinut läksyni: surusta ei saa puhua tai negatiivisä tunteita purkaa, koska silloin kuormittaa läheisiä liikaa. Tilipilipom ja auringonpaistetta vaan!
Lue kommentti
Valopää

Tutkija Mari Pulkkinen: "Älä välttele surevaa"

Hei! Ymmärrän tuntemuksesi ja turhatumisesi. Itse olen menettänyt lapsen ja miehen (nuorena). Menettäminen tai suru kuten tässä artikkelissa asiaa käsiteltiin on vaikea asia. Meidän surijoiden olisi kuitenkin osattava myös itse haistella ilmaa ja tilanteita paremmin. Joskus voi olla, että tietyssä ympätistössä tai tietyille ihmisille koemme voivamme puhua aina tarvittaessa asiasta. He ovat luotettavia ja koska ovat ehkä empaattisia he ovat hyviä kuuntelemaan. Jokaisella on kuitenkin tilanteita...
Lue kommentti
Psykologi ja HUSin linjajohtaja Jan-Henry Stenberg on ollut mukana kehittämässä mustasukkaisuuden omahoito-ohjelmaa. Hän harrastaa veneilyä, body pumpia ja maailman menon ihmettelyä.
Psykologi ja HUSin linjajohtaja Jan-Henry Stenberg on ollut mukana kehittämässä mustasukkaisuuden omahoito-ohjelmaa. Hän harrastaa veneilyä, body pumpia ja maailman menon ihmettelyä.

Parisuhteessa mustasukkaisuuteen pitää hakea apua, jos aiheesta ei voida keskustella, sanoo psykologi Jan-Henry Stenberg.

Mustasukkaisuus voi pilata suhteen.

”Mustasukkaisuus voi olla hyödyllinen tunne, haitallinen tunne ja kaikkea siltä väliltä. Se voi auttaa jäsentämään omia tunteita ja keskustelemaan parisuhteen tilasta. Se voi antaa tietoa siitä, onko kaikki hyvin.

Eri asia on, mitä tiedolla tekee. Kiirehtiikö tutkimaan toisen puhelinta ja taskuja? Aiheeton mustasukkaisuus voi pilata koko suhteen.

Eri kulttuureissa mustasukkaisuus on erilaisessa asemassa. Pohjoismaissa mustasukkaisuutta ei yleisesti pidetä erityisen suotavana, mutta esimerkiksi Etelä-Amerikassa sitä ei juuri kyseenalaisteta. Joissakin maissa sitä pidetään jopa hieman romanttisena.

Evoluutiossa mustasukkaisuudella on järkevä paikka. Se on auttanut ihmistä säilymään ja suojellut reviiriä.”

Tunteet eivät ole vaarallisia.

”Kaikki tunteet ovat ok, niin kauan kuin niistä voidaan keskustella, niitä voidaan käsitellä eivätkä ne johda haitalliseen toimintaan. Suomessa on kuitenkin kohtuullisen paljon parisuhdeväkivaltaa, ja iso osa siitä johtuu mustasukkaisuudesta. Mustasukkaisuus on toisiksi yleisin henkirikoksen syy.

Äärimmäinen, patologinen mustasukkaisuus on harhaluuloisuutta. Se hallitsee ihmisen ajatuksia, vaikka siihen ei ole syytä. Ihminen voi olla niin mustasukkaisuuden riivaama, että tutkii koko ajan kumppaninsa tavaroita. Kun hän ei löydä mitään, hän tekee päätelmän, että kylläpä puoliso on taitava pettämään, ei taida olla eka kerta.”

Mieti, mitä taustalla on.

”Ihmiset käyttäytyvät mustasukkaisina eri tavoilla. Jos lapsuuden kiintymyssuhde on ollut välttelevä, kumppanistaan epävarma ja mustasukkainen ihminen vetäytyy. Jos taas kiintymyssuhde on takertuva, mustasukkainen käyttäytyminenkin on takertumista.

Luottamuksen ensimmäinen askel on ymmärtää, että mustasukkaisuudessa on kyse muustakin kuin parisuhteesta. Sen taustalla voi olla itsetunto-ongelmia, menettämisen pelkoa ja kykenemättömyyttä sietää epävarmuutta.

Mitä terveempää mustasukkaisuus on, sitä useammin sen taustalla on tunnistettua pelkoa parisuhteen menettämisestä. Se pystytään pukemaan sanoiksi ja siitä voidaan keskustella.”

Siitä voi oppia eroon.

”Mustasukkaisuus on nimenomaan tunne. Tunnetta ei voi muuttaa helposti, mutta sen taustalla olevia ajatuksia voi.

Jos mustasukkaisella ihmisellä on huono itsetunto, hän ajattelee helposti, että kumppani on kiinnostunut jostakin toisesta, koska tämä on vaikka lihaksikkaampi. Vainoharhaisen ajatuskulku taas on usein se, että kumppani on kiinnostunut toisesta, mutta on niin ovela, ettei aio myöntää sitä.

Apua kannattaa hakea silloin, kun mustasukkaisuus myrkyttää parisuhdetta, siitä ei voida keskustella ja se on toisen osapuolen mielestä aiheetonta.

Netistä löytyvä HUSin ja Väestöliiton mustasukkaisuuden omahoito-ohjelma auttaa tunnistamaan mustasukkaisuutta ja sen takana olevia mekanismeja ja työskentelemään niiden kanssa.

Kaikki mustasukkaisuus ei tarvitse psykoterapiaa tai pariterapiaa. Lievimmillään keskustelu parisuhteessa auttaa.”

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 18/2018.

Myös hieman toista näkökulmaa...

Psykologi: ”Mustasukkaisuus voi olla sekä hyödyllinen että haitallinen tunne”

Kysymys voi olla myös siitä että parisuhteet eivät saa riittävän hyviä olosuhteita voidakseen hyvin. Aika monesta harmaan alueen jutusta on tullut muka "normaalia", joista ei ole lupa olla eri mieltä leimautumatta hysteeriseksi. On muka pakko hyväksyä tosi paljon. Ihminen joutuu pitämään omana vikanaan jos pahoittaa mielensä kumppani nukkumisesta toisen vieressä, kumppanin uskoutumisesta jatkuvasti toiselle, "vain ystävän" kanssa saunomisesta ja matkailusta, lapsista toisen kanssa, firman...
Lue kommentti
Iida Mäkikallio, 25, työskentelee tunnetaito- ja vuorovaikutus­valmentajana. Hän opiskelee psykologiaa ja kouluttaa Filosofian Akatemia -yrityksessä. Iida ohjaa flow-joogaa ja harrastaa tanssia ja luonnonvesissä uimista.
Iida Mäkikallio, 25, työskentelee tunnetaito- ja vuorovaikutus­valmentajana. Hän opiskelee psykologiaa ja kouluttaa Filosofian Akatemia -yrityksessä. Iida ohjaa flow-joogaa ja harrastaa tanssia ja luonnonvesissä uimista.

Osaatko lohduttaa oikein? Ystävää tarvitaan kanssakulkijaksi, ei ongelman ratkaisijaksi.

Siedä epämukavuutta.

Toista lohduttaessa joutuu haavoittuvaan asemaan. Lohduttajan on etsittävä itsestään se paikka, jossa tuntee, miltä toisesta tuntuu. Jos omat hankalat tunteet ovat vaikeita kohdata, lohduttamisen voi kokea kiusallisena.

Parasta kuitenkin olisi, jos pystyisi vain sietämään toisen kipua.

Silloin lohduttaja voi haluta kääntää puheen iloisiin asioihin, ratkaista ongelman tai etsiä sille syyllisen. Parasta kuitenkin olisi, jos pystyisi vain sietämään toisen kipua. Riittää, että on paikalla ja ilmaisee toiselle, ettei hän ole yksin.

Pidä valokeila ystävässä.

Kun tarkoitamme lohduttaa, päädymme joskus kertomaan vielä kauheamman jutun tyyliin ”ei tuo vielä mitään, kun minulle kävi näin”. Jos puhut enemmän kuin lohdutusta kaipaava ystäväsi, tilanne on todennäköisesti mennyt vinksalleen. Valokeila on kääntynyt sinuun.

Joskus käy myös niin, ettei ystävän ongelma tunnu itsestä kovin vakavalta. Silloin lohduttaja saattaa pyrkiä luomaan perspektiiviä ja muistuttaa, että surevalla on kuitenkin terveytensä, työnsä tai parisuhteensa.

Ystävän kokemus voi olla erilainen kuin sinun kokemuksesi.

Niin ei kuitenkaan kannata tehdä, sillä silloin toisesta voi tuntua, ettei kukaan ymmärrä hänen kipuaan.

Avain empaattiseen kohtaamiseen on ymmärtää toista hänen kokemuksensa kautta. Se voi olla erilainen kuin sinun kokemuksesi.

Et ole vastuussa olon paranemisesta.

Moni kokee epäonnistuneensa, jos ei osaa antaa neuvoja, jotka helpottaisivat apua kaipaavan oloa. Kukaan ei kuitenkaan ole vastuussa siitä, että toiselle tulee parempi mieli.

Lohduttaja on erillinen ihminen.

Tärkeintä on kulkea toisen rinnalla, jotta tämä uskaltaa tuntea ja olla kokemustensa keskellä. Lohduttaja on tilanteessa erillinen ihminen.

Mahdollisesti voit auttaa käytännön ­asioissa, mutta vasta, kun toisen tunne on kokonaan kuultu – kenties vasta seuraavana päivänä. Silloin voit kysyä vaikka näin: ”Haluaisitko, että mietitään yhdessä eri vaihtoehtoja?”

Älä vähättele ystävän mokia.

Joskus ystävä kaipaa apua häpeässään. Jos ystävä kertoo häpeävänsä jotain, mitä hän on vaikkapa möläyttänyt työkaverilleen, mitä teet? Väitätkö, että eihän tuo niin paha ollut? Sanotko niin, vaikka ystävä olisikin sanonut jotain todella satuttavaa?

Kaikki voivat epäonnistua ja tehdä tyhmiä asioita.

Vähättelyn sijaan olisi parempi todeta, että hitsi vieköön, nyt tuntuu varmasti pahalta, koska tuo ei kyllä mennyt nappiin.

Kaikki voivat epäonnistua ja tehdä tyhmiä asioita. Jos lohdutat vähättelemällä mokaa, ystäväsi saattaa esimerkiksi jättää pyytämättä anteeksi, vaikka olisi syytä.

Aina ei pidä halata.

Moni lohduttaja miettii, pitäisikö halata.

Jotkut eivät halua fyysistä kontaktia tunnekokemuksen keskellä. Toiset taas ehdottomasti tarvitsevat kosketusta ja paijaamista.

Yrityksen ja erehdyksen kautta voi oppia aistimaan, milloin on kosketuksen aika. Aina voi myös kysyä, saako halata.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 16/18.