Kasvinjalostuksen dosentti:
Jussi Tammisola on 71-vuotias kasvinjalostuksen dosentti, joka väitteli mesimarjasta ja luottaa villiruuista lähinnä perinteisiin marjoihin ja parhaisiin metsäsieniin.
Jussi Tammisola on 71-vuotias kasvinjalostuksen dosentti, joka väitteli mesimarjasta ja luottaa villiruuista lähinnä perinteisiin marjoihin ja parhaisiin metsäsieniin.

Nykyinen geenitekniikka rikastuttaa luontoa turvallisesti.

 

Haluatko luottaa sattumaan?

Monia kasveja on jalostettu niin kauan, että lajikkeet alkavat olla kovin samanlaisia. Geenitekniikka auttaa lisäämään vaihtelua niiden perimään. Sen avulla voidaan poimia turvallisesti ominaisuuksia maatiaislajien ja villikasvien perimästä.

Ihminen on jalostanut kasveja 10 000 vuotta, eikä syyttä. Vanhat viljelylajikkeet hylättiin, koska uudet olivat ratkaisevasti parempia.

Kun perinteinen kasvijalostaja haluaa parantaa viljelykasvia, hän risteyttää sen vaikkapa lajikkeella, joka kestää paremmin tauteja. Risteyttäminen yhdistää kymmeniätuhansia geenejä, joista jälkeläisiin syntyy uusia geeniyhdistelmiä. Sitten toivotaan, että jokin jälkeläisistä tosiaan torjuisi tauteja eikä saisi liikaa ei-toivottuja ominaisuuksia. Vaatii jopa satojatuhansia taimia, usein 15 työvuotta ja paljon onnea, jotta päästäisiin suunnilleen toivottuun tulokseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Geenitekniikkaa käyttävän jalostuksen tulos on puhtain mahdollinen."

Toinen perinteinen keino on antaa siemenille säteilyä tai kemikaaleja, jotta niiden geeneihin syntyisi mutaatioita. Muutokset ovat täysin sattuman kauppaa. Se on kuin korjaisi tietokonetta vasaralla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämän päivän geenitekniikkaa käyttävä jalostaja leikkaa kasvin perimästä täsmälleen halutun geenin ja siirtää sen toisen kasvin perimään juuri oikealle paikalle. Muita geenejä ei siirry eikä lajikkeen hyvä perimä sotkeennu. Tulos on puhtain mahdollinen.

Kasveja pitää parannella nopeasti.

Moni liputtaa nykyisin villikasvien puolesta. Niillä ihmiset eivät pitkälle pärjää, koska ne ovat myrkkypesäkkeitä. Ei kasvi halua, että se syödään. Se puolustautuu kemikaaleilla.

Villiperuna on Andien lyhyessä päivässä viihtyvä vuoristokasvi ja hyvin myrkyllinen. Siitä jalostettu viljelyperuna on hyvää ruokaa ja kasvaa jopa Utsjoen yöttömässä yössä. Hyvä saavutus perinteiseltä jalostukselta, mutta meni siihen aikaakin 500 vuotta.

"Ruttoa sietävää geeniä yritettiin siirtää viljelyperunaan, mutta muuntelun vastustajat tuhosivat yrityksen."

Enää meillä ei ole aikaa odottaa satoja vuosia. Ilmasto muuttuu ja ruokittavien määrä kasvaa. Tarvitsemme kuivuuden-, suolan- ja taudinkestäviä lajikkeita, jotka ovat ravitsevia: köyhillä ei ole varaa moneen ateriaan päivässä.

Villiperunassa on geeni, jonka avulla se kestää perunaruttoa. Ruttoa sietävä geeni onnistuttiin geenitekniikalla siirtämään viljelyperunaan, ja kenttäkokeetkin olivat jo käynnissä. Valitettavasti geenimuuntelun vastustajat tuhosivat koealoja ja koe piti keskeyttää.

Rikkakasvi ei hyödy.

Geenimuuntelun vastustajat pelkäävät, että muunnellut kasvit leviävät luontoon ja aiheut­tavat tuhoa. Me tutkijat olemme sanoneet alusta asti, että jokainen siirrettävä ominaisuus pitää katsoa erikseen: Mitä tapahtuisi, jos kasvi karkaisi luontoon? Auttaisiko ominaisuus rikkakasveja?

Varsin epätodennäköistä se on. Jalostamamme kasvit elävät pellossa ja pysyvät sielläkin hengissä vain suurella vaivalla. Niiden ominaisuuksista on harvoin hyötyä villikasveille. Peruna ei valloita männikköä, vaikka siitä tehtäisiin rutonkestävä. Suomen luonto on sille liian ankara.

 

Juttu on julkaistu 1. lokakuuta ilmestyvässä Kodin Kuvalehden numerossa 19/2015. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla