Olli Manninen on metsäaktivisti, joka on kartoittanut uhanalaisia metsiä ja edistänyt niiden suojelua.
Olli Manninen on metsäaktivisti, joka on kartoittanut uhanalaisia metsiä ja edistänyt niiden suojelua.

Metsä on muutakin kuin sellua ja sahatavaraa. Suojelualueita pitäisi lisätä ja lasten antaa juosta metsään, sanoo metsäaktivisti Olli Manninen.

Suomi hakataan pilalle.

Luetteloimme kerran Kuhmon Vattuvaarassa hienon, vanhan metsän lajiston. Sieltä löytyi paljon uhanalaisia lajeja. Kun näin sen vuotta myöhemmin, se oli hakattu paljaaksi. Itkin.

Olen kokenut saman monta kertaa. On kauheaa nähdä ensin hieno metsä pystyssä ja myöhemmin hakattuna.

Avohakkuiden hyväksyminen on vaatinut metsänomistajien aivopesua. Alan lehtien yleisönosastokirjoitukset ja luonnonsuojelujärjestöihin tuleva palaute kertovat, että moni metsänomistaja haluaisi mieluummin poimintahakkuun. Metsäfirmat eivät niitä juuri mainosta, joten niitä on enää murto-osa hakkuista.

Teollisuudelle saadaan paljon materiaalia avohakkuilla, joissa kaadetaan kaikki puut ja istutetaan ”uusi metsä”. Poimintahakkuussa työmiehet hakevat metsästä vain arvokkaimmat tukkipuut ja jättävät nuoret puut kasvamaan. Se voi olla taloudellisesti kannattavaa, koska istuttamista ei välttämättä tarvita. Lisäksi metsä näyttää metsältä ja lajisto pysyy monipuolisena.

Suojelu on näpertelyä.

Metsiä voisi suojella paljon enemmän, jos poliitikot ja metsäviranomaiset vain tahtoisivat. Moni hieno alue on jäänyt suojelematta, koska valtiolla ei ole rahaa ostaa metsää eikä jättää omia metsiään hakkaamatta.

Metsänomistajille ei kerrota, että kriteerit suojelun arvoiselle metsälle eivät ole kovin tiukat. Hakemuksia tulisi liikaa. Taloudellisesti voisi olla jopa kannattavinta myydä metsää suojeluun: siitä ei makseta veroja.

Metsäteollisuuden edustajat vastustavat suojelua käsittämättömällä raivolla. Heidän on vaikea myöntää, että metsä on muutakin kuin sellua ja sahatavaraa.

Valtion pitäisi luopua puukaupasta.

Valtion metsiä hakataan kiihtyvään tahtiin. Vuodessa valtion mailta hakataan vähintään 42 000 jalkapallokentän verran metsää. Kukaan ei ota siitä vastuuta. Poliitikot sanovat, että Metsähallitus nostaa hakkuutavoitteita. Metsähallitus sanoo, ettei hakkaisi niin paljon, elleivät poliitikot asettaisi niin kovia tavoitteita.

Valtion metsiä pitää käyttää vain suojeluun tai vaihtomaana arvokkaiden yksityismetsien lunastamiseen. Olen laskenut, että valtion metsähakkuiden lopettamisella päästäisiin YK:n ympäristökokouksessa sovittuun tavoitteeseen, johon Suomi on sitoutunut: vuoteen 2020 mennessä 17 prosenttia maa-alueista pitäisi olla suojeltuja. Nyt Suomen tuottavasta metsämaasta on suojeltu vähän yli viisi prosenttia.

Helsingissä on hienompaa.

Olen yllättynyt siitä, miten paljon komeita metsiä Helsingissä on. Niissä on enemmän puulajeja ja eri-ikäisiä puita kuin metsäseuduilla. Metsiä on hoidettu hyvin, koska ne ovat tärkeitä virkistysalueita.

Helsingin metsiä uhkaa asuntorakentaminen. Rakennusfirmat haluavat perustaa metsiin uniikkeja alueita, joista saavat paljon rahaa. Poliitikot sanovat nöyränä, että rakennetaan. Helsingissä olisi paljon mahdollisuuksia rakentaa jo rakennetuille alueille.

Metsä tekee hyvää.

Metsälle pitäisi palauttaa pyhyys, joka kuului vanhaan suomalaiseen luontouskontoon. Metsän käsittely vain tukkipuuna vie siltä arvon.

Lasten elämään pitäisi kuulua metsä, jonne he pääsevät leikkimään. Maastossa liikkuminen parantaa motoriikkaa ja terveyttä. Samalla saa liikuntaa.

Aikuiset usein vieraantuvat metsästä. Itsekin näen metsän jo turhan ammatillisesti. Välillä sentään heittäydyn sammaleelle ja tyhjennän mieleni. Metsässä oleskelu vähentää varsinkin melussa elävän stressiä.

Iida Mäkikallio, 25, työskentelee tunnetaito- ja vuorovaikutus­valmentajana. Hän opiskelee psykologiaa ja kouluttaa Filosofian Akatemia -yrityksessä. Iida ohjaa flow-joogaa ja harrastaa tanssia ja luonnonvesissä uimista.
Iida Mäkikallio, 25, työskentelee tunnetaito- ja vuorovaikutus­valmentajana. Hän opiskelee psykologiaa ja kouluttaa Filosofian Akatemia -yrityksessä. Iida ohjaa flow-joogaa ja harrastaa tanssia ja luonnonvesissä uimista.

Osaatko lohduttaa oikein? Ystävää tarvitaan kanssakulkijaksi, ei ongelman ratkaisijaksi.

Siedä epämukavuutta.

Toista lohduttaessa joutuu haavoittuvaan asemaan. Lohduttajan on etsittävä itsestään se paikka, jossa tuntee, miltä toisesta tuntuu. Jos omat hankalat tunteet ovat vaikeita kohdata, lohduttamisen voi kokea kiusallisena.

Parasta kuitenkin olisi, jos pystyisi vain sietämään toisen kipua.

Silloin lohduttaja voi haluta kääntää puheen iloisiin asioihin, ratkaista ongelman tai etsiä sille syyllisen. Parasta kuitenkin olisi, jos pystyisi vain sietämään toisen kipua. Riittää, että on paikalla ja ilmaisee toiselle, ettei hän ole yksin.

Pidä valokeila ystävässä.

Kun tarkoitamme lohduttaa, päädymme joskus kertomaan vielä kauheamman jutun tyyliin ”ei tuo vielä mitään, kun minulle kävi näin”. Jos puhut enemmän kuin lohdutusta kaipaava ystäväsi, tilanne on todennäköisesti mennyt vinksalleen. Valokeila on kääntynyt sinuun.

Joskus käy myös niin, ettei ystävän ongelma tunnu itsestä kovin vakavalta. Silloin lohduttaja saattaa pyrkiä luomaan perspektiiviä ja muistuttaa, että surevalla on kuitenkin terveytensä, työnsä tai parisuhteensa.

Ystävän kokemus voi olla erilainen kuin sinun kokemuksesi.

Niin ei kuitenkaan kannata tehdä, sillä silloin toisesta voi tuntua, ettei kukaan ymmärrä hänen kipuaan.

Avain empaattiseen kohtaamiseen on ymmärtää toista hänen kokemuksensa kautta. Se voi olla erilainen kuin sinun kokemuksesi.

Et ole vastuussa olon paranemisesta.

Moni kokee epäonnistuneensa, jos ei osaa antaa neuvoja, jotka helpottaisivat apua kaipaavan oloa. Kukaan ei kuitenkaan ole vastuussa siitä, että toiselle tulee parempi mieli.

Lohduttaja on erillinen ihminen.

Tärkeintä on kulkea toisen rinnalla, jotta tämä uskaltaa tuntea ja olla kokemustensa keskellä. Lohduttaja on tilanteessa erillinen ihminen.

Mahdollisesti voit auttaa käytännön ­asioissa, mutta vasta, kun toisen tunne on kokonaan kuultu – kenties vasta seuraavana päivänä. Silloin voit kysyä vaikka näin: ”Haluaisitko, että mietitään yhdessä eri vaihtoehtoja?”

Älä vähättele ystävän mokia.

Joskus ystävä kaipaa apua häpeässään. Jos ystävä kertoo häpeävänsä jotain, mitä hän on vaikkapa möläyttänyt työkaverilleen, mitä teet? Väitätkö, että eihän tuo niin paha ollut? Sanotko niin, vaikka ystävä olisikin sanonut jotain todella satuttavaa?

Kaikki voivat epäonnistua ja tehdä tyhmiä asioita.

Vähättelyn sijaan olisi parempi todeta, että hitsi vieköön, nyt tuntuu varmasti pahalta, koska tuo ei kyllä mennyt nappiin.

Kaikki voivat epäonnistua ja tehdä tyhmiä asioita. Jos lohdutat vähättelemällä mokaa, ystäväsi saattaa esimerkiksi jättää pyytämättä anteeksi, vaikka olisi syytä.

Aina ei pidä halata.

Moni lohduttaja miettii, pitäisikö halata.

Jotkut eivät halua fyysistä kontaktia tunnekokemuksen keskellä. Toiset taas ehdottomasti tarvitsevat kosketusta ja paijaamista.

Yrityksen ja erehdyksen kautta voi oppia aistimaan, milloin on kosketuksen aika. Aina voi myös kysyä, saako halata.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 16/18.

Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä, Liisa Lohilahti sanoo.
Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä, Liisa Lohilahti sanoo.

Lapsuutta ei arvosteta, vaikka se on elämän tärkein vaihe, sanoo opettaja ja päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti.

Lapsi on viisas.

Pienen lapsen kyky katsoa maailmaa on viehättävä. Pienissä ihmisissä elää viisaus! He eivät vain kykene vielä sanoittamaan havaintojaan, joten me aikuiset tulkitsemme heitä siksi usein väärin.

Luulemme, ettei lapsilla ole taitoa analysoida maailmaa. Siinä me aikuiset astumme harhaan, sillä pienet ihmiset ovat äärimmäisen tarkkanäköisiä.

Ihmisen luovuus on parhaimmillaan lapsuudessa. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän se surkastuu. Alamme elää odotusten mukaisesti, ”järkevästi”. Ihmisestä kehittyy rajoittunut aikuinen, kuten Antoine de Saint- Exupéryn Pikku Prinssi -tarinakin kertoo.

Kuka tahansa ei sovi opettajaksi.

Opettajat voisivat vähentää lasten käytöshäiriöitä, kiusaamista ja itsetunto-ongelmia olemalla sydämellisempiä ja aidompia. Ei pidä vain suorittaa virkaa ja opettaa.

”Kuka tahansa ei sovi opettajaksi. Opettajan työ edellyttää erityistä herkkyyttä.”

Lapsen kehitys haavoittuvasta päiväkoti-iästä noin yhdeksään ikävuoteen on äärimmäisen tärkeä minäkuvan ja identiteetin kannalta. Lasta kasvattavalla aikuisella on merkittävä rooli, eikä kuka tahansa sovi opettajaksi. Opettajan työ edellyttää erityistä herkkyyttä, tunneälyä.

Opettajan tulisi ymmärtää, että lämminhenkinen ja vuorovaikutteinen kasvatus innostaa oppimaan. Lapsi kokee vuorovaikutuksen kunnioituksena.

Lapsilta vaaditaan liikaa.

Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä. Lapsuutta ei arvosteta, vaikka se on ihmiselämän tärkein vaihe.

Lisäksi aikuinen tuppaa omalla kiireellään ohittamaan lapsen kysymykset.

”Aikuisen pitää olla aidosti kiinnostunut lapsen maailmasta.”

Uteliaisuutta tulee tukea ja vastaamaan kannattaa pysähtyä. Ei se hetki ole sinun elämästäsi pois. Ehdit imuroida myöhemminkin.

Millään pedagogiikalla ei ole merkitystä, jos aikuinen ei ole aidosti kiinnostunut lapsen maailmasta.

Esiintyminen petraa itsetuntoa.

Esiintyminen, vaikkapa koulun tai päiväkodin näytelmässä tai omalle perheelle kotona, on iloinen ja luonnollinen osa elämää. Lasta pitää tukea hänen tarpeessaan esiintyä.

Keskipisteenä oleminen vahvistaa arempien lasten itsetuntoa. On kuitenkin tärkeää, ettei lasta arvostella tai pakoteta esiintymään.

”Esityksen jälkeen ei saisi tulla tuomiota siitä, oletko hyvä vai millainen.”

Esiintyminen kilpailun nimissä ei ole hyväksi pienelle lapselle. Kilpailuihin kuuluva arviointi luo lapselle suorituspaineita, ja hän kokee olevansa joko hyvä tai huono. Kumpikaan ei ole hyväksi pienen lapsen minäkuvan kehitykselle.

Kilpailu helposti vääristää minäkuvaa kohtuuttomasti ja voi johtaa itsekkyyteen tai erilaisiin traumoihin.

Pienelle lapselle esiintymisen tulee olla leikinomainen tilanne, jossa ei haittaa, vaikka kaikki ei mene niin nappiin. Esityksen jälkeen ei saisi tulla tuomiota siitä, oletko hyvä vai millainen. Taputetaan sille, että jes, rohkaistuit!

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2018.

51-vuotias oululainen opettaja ja päiväkodin johtaja lataa akkujaan korkealentoisilla ajatuksilla ja filosofisella keskustelulla viinilasin äärellä.

Vierailija

”Vastaa, jos lapsi kysyy – ehdit imuroida myöhemminkin”, sanoo päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti

Ja sitten kun keskeytät imuroinnin vastataksesi lapselle niin seuraavaksi joku asiantuntija toisessa lehdessä messuaa kun lapsia ei opeteta odottamaan ja kaikki pyörii lapsen ympärillä ja siitä seuraa käytöshäiriöitä. Vanhemmuudessa vain yksi on varmaa: jonkun mielestä pieleen menee kuitenkin.
Lue kommentti
Neljän lapsen äiti Lapista

”Vastaa, jos lapsi kysyy – ehdit imuroida myöhemminkin”, sanoo päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti

Tärkeintä on toia vanhempana niin että arvostaa itseään ja muita läheisiä ihmisiä, myös lapsia. Arvostus näkyy vuorovaikutuksessa, pysähdytään , kuunnellaan ja vastataan. Jos et heti pysty, kerro lapselle, milloin ehdit vastata ja muista pitää lupauksesi. Tärkein mielipide , jota sinun pitää kuulla, on lapsesi mielipide. Pieni lapsi ei osaa sitä aina sanoin ilmaista, mutta lapsen ilo ja tyytyväisyys ohjaa toimimaan oikein. Pettymyksiäkin pitää tuottaa, jotta niistä selviämistä voi turvallisesti...
Lue kommentti