Kuka perheessä määrää tahdin?
Kuka perheessä määrää tahdin?

”Ystäväni ei näe omissa lapsissaan eikä lempeässä kasvatustavassaan mitään vikaa, minä vain olen hänestä kohtuuttoman vaativa. Miten pystyisimme puhumaan tästä asiasta?” lukijamme pohtii. 

Olen ajautunut pattitilanteeseen erään lapsuudenystäväni kanssa. Olemme tunteneen liki 40 vuotta. Nykyään meillä molemmilla on lapsia, mutta yhteinen elämäntilanne ei todellakaan yhdistä.

Ystäväni lapset ovat nimittäin vilkkaita ja vapaasti kasvatettuja. Pystymme näkemään kahden kesken enää tosi harvoin. Jos taas kutsun ystäväni perheineen kylään, aikani kuluu ystäväni lapsia paimentaen.

Kaiken huipuksi joudun yleensä jälkeenpäin pyytelemään ystävältäni anteeksi, kun hän on pahoittanut mielensä siitä, että hänen lapsilleen on puhuttu epäystävälliseen sävyyn ja heitä on rajoitettu.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kannattaako meidän enää edes yrittää nähdä lasten kera, kun kasvatustapamme ovat niin erilaiset?

Kokeilin viimeksi välinpitämättömyyttä. Istuin tyynesti ruokapöytään muiden seuraan, enkä juossutkaan tulipaloja sammuttamassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vieraiden lähdettyä jouduin perusjuhlaraivauksen lisäksi heittämään pois rikki potkitun aurinkotuolin ja rapsuttamaan irti pöytäliinan alle liiskattuja purukumeja. Rentoudesta joutuu siis maksamaan.

Ystäväni ei näe omissa lapsissaan eikä lempeässä kasvatustavassaan mitään vikaa, minä vain olen hänestä kohtuuttoman vaativa.

Kannattaako meidän enää edes yrittää nähdä lasten kera, kun kasvatustapamme ovat niin erilaiset? Miten pystyisimme puhumaan tästä asiasta vai onko parempi vain olla hiljaa ja odotella, että lapset kasvavat?

Maria

Millaisia ajatuksia kirje herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Sähköpostiin voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla