”Miten luon tyttäreeni tässä korona-ajassa tulevaisuuden uskoa? Miten autan häntä rakentamaan itsenäistä elämäänsä ja jopa innostumaan siitä?” lukijamme kysyy.
Seuraan huolissani sivusta 19-vuotiasta tytärtäni. Hän kirjoittaa tänä vuonna ylioppilaaksi ja yrittää nyt keksiä, mitä elämällään sen jälkeen tekisi. Tytär sanoo, että hänestä tuntuu kuin tulevaisuutta ei edes olisi. Sen suunnittelu on ainakin mahdotonta. Koronaepidemian vuoksi koko maailma on pysähtynyt ja kaikki epävarmaa.
Tytär haluaisi ulkomaille au pairiksi tai vapaaehtoistyöhön, mutta ei tiedä, saako ulkomaille syksyllä matkustaa. Ei tiedä tietenkään kukaan muukaan, mutta itsenäistyvälle nuorelle jokainen vuosi on erityisen arvokas ja ratkaisevan tuntuinen. Kotoa muuttoakin hän suunnittelee, mutta sekään ei tunnu mielekkäältä, jos arki uudella paikkakunnalla on pelkkää kotona istuskelua tai epäopiskelua läppärin ääressä.
Luonteeltaan hän on hiukan introvertti ja viihtyy nyt kotona melkein liiankin hyvin. Minusta tuon ikäisen nuoren kuuluisi nähdä kavereita ja tulla aina välillä liian myöhään kotiin eikä vaan katsoa kotona Netflixiä. Pelkään, että tätä menoa hän taantuu pikkulapseksi ja tottuu siihen, että sosiaalisia tilanteita voi kartella loputtomiin. Miten luon tyttäreeni tulevaisuuden uskoa? Miten autan häntä rakentamaan itsenäistä elämäänsä ja jopa innostumaan siitä?
Neuvoton äiti
Mitä ajatuksia kirje sinussa herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia: ihmisten.kesken@sanoma.com
