24 kpl

Taikina
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
225 g (suolatonta) voita tai margariinia
½-1¼ dl kylmää vettä

Täyte
2 omenaa
1½ dl pehmeitä toffeekarkkeja
3 rkl fariinisokeria
2 rkl sulatettua voita
ripaus suolaa
tomusokeria koristeluun

---

1. Yhdistä taikinan kuivat aineet ja nypi ne viileän rasvan kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää ½ dl kylmää vettä ja sekoita. Purista pientä määrää taikinaa. Jos taikina kestää kasassa, ei tarvita enempää vettä. Jos taikina hajoaa, lisää vettä pieni määrä kerrallaan ja testaa rakennetta uudestaan. Painele taikina kahdeksi levyksi. Peitä kumpikin levy kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa noin tunnin ajan.

2. Kuutioi omenat ja toffeekarkit. Sekoita sulatetun voin, fariinisokeri ja suolan kanssa.

3. Kauli taikinat ohuiksi levyiksi jauhotetulla alustalla. Leikkaa taikinasta 24 ympyrää pyöreän muotin avulla. Painele ne voidellun muffinivuoan koloihin. Nosta ruokalusikallinen täytettä jokaiseen koloon taikinan päälle.

4. Paista tarteletteja uunin keskitasolla 190 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes täyte kuplii ja reunat ovat kullanruskeat. Jäähdytä ja ripottele päälle tomusokeria.

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.