Kodin Kuvalehden toimituksen väki on keksinyt vaikka millaisia käyttötapoja kirjoille. Tässä heistä viisi kertoo omasta suhteestaan kirjoihin.

1 Pidä vain parhaat esillä.

”Olohuoneen kirjahyllyissä säilytämme kauniita, fiksuja kirjoja. En ole lukenut kaikkia Mika Waltarin kirjoja, mutta saan kummasti iloa siitä, että teokset pölyttyvät hyllyssämme vuodesta toiseen. Makuuhuoneen hyllyssä ovat piilossa rumat, typerät kirjat, kuten amerikkalaiset onnellisuusoppaat, joita en tunnusta koskaan ostaneeni.”

2 Löydä tilaa katonrajasta.

”Pienen piukassa asunnossa teetimme yksinkertaiset kirjahyllyt ison eteisen katonrajaan. Sinne meni metritolkulla kirjoja, ja mikä parasta: hyllyt eivät vieneet lattiatilaa. Sen innoittamina teetimme mökille samanlaisen.”

3 Helpota sairaan lapsen oloa.

”Esikoisemme sairasti refluksitautia, joten kohotimme hänen sängynpäätyään kirjapinoilla. Vatsahapot eivät päässeet niin helposti ylös. Pienokainen nukkui selvästi paremmin.”

4 Laita määrälle rajat.

”Olen päättänyt, että kotiini ei tule enempää kirjoja kuin kirjahyllyyni mahtuu. Kun hyllyt alkavat pursuta, lahjoitan kirjoja kirpputorille.”

5 Päästä höyryä kirjoilla.

”Kun oli kolmen taaperoikäisen kotiäiti ja kuppi tuli täyteen, menin makuuhuoneeseen, jossa kirjahylly silloin oli. Suljin oven ja aloin pamautella raskaimpia kirjoja lattiaan. Kova ääni ja raivo, jonka toimintaan latasin, helpottivat kummasti. Vakuuttelin oven takana ihmetteleville kullanmuruille, että äiti tulee ihan kohta, kunhan ensin vähän tuulettaa kirjoja.”

Onni kestää ehkä vain hetken, mutta on sitäkin kauniimpi.
Onni kestää ehkä vain hetken, mutta on sitäkin kauniimpi.

Kevätkukat ovat saaneet pikavauhtia seurakseen ja jatkokseen kukkia, jotka usein pääsevät parhaaseen kukintoon vasta juhannuksen jälkeen.

Juuri nyt voi täyttää kodin ilmaiseksi ihanalla kukkaloistolla! Ojanpientareet, niityt ja metsät tarjoavat parhaillaan mahtavan valikoiman kukkia, joista voi koota kotiin pieniä tai suuria kukka-asetelmia.

Näyttävä esitys syntyy, kun kokoaa yhtä lajia suureen maljakkoon. Valkoiset koiranputket eivät kestä sisällä kauan, mutta tuovat ihmeellisen juhlavaa tuntua esimerkiksi olohuoneen sohvapöydällä leveässä Aalto-maljakossa tai korkeassa lasivaasissa.

Pienemmistä ja raikkaan monenkirjavista kukista saa koottua kimpun täynnä elämäniloa: sellainen toimii myös hetken onnea tuovana tuliaisena. Tarkoitukseen sopivat vaikkapa violetit metsäkurjenpolvet, kirkkaankeltaiset leinikit ja muutama tehokas tervakukka.

Pieni maljakko täynnä kieloja tai muita pienikokoisia kukkia puolestaan tekee onnesta täyden aamukahvipöydässä.

Veistokselliset lupiinitkin kestävät ihmeen monta päivää.

Komean, suorastaan veistoksellisen hienon lisän tuovat kotiin lupiinit. Ne kestävät maljakossa ihmeen monta päivää, ja upeaan asetelmaan tarvitaan vain pari kolme lupiinia.

Kukkien ystävälle vielä vinkkinä: pian alkavat alennusmyynnit ovat hyvää aikaa poistohintaisten maljakoiden löytämiseen. Maljakkovalikoimaa on hyvä löytyä kotoa riittävästi, jotta kaikenlaiset kukat löytävät paikkansa, kun niiden kanssa palaa innoissaan kotiin.

Raija Uosikkisen astiat piristävät kesäpöytiä. Kuva Jenni-Justiina Niemi
Raija Uosikkisen astiat piristävät kesäpöytiä. Kuva Jenni-Justiina Niemi

Kesä on kirpputorien aikaa. Asiantuntija vinkkaa, mitä kirpputoreilla kannattaa nyt myydä ja metsästää.

Kukkaruukut

Huonekasvitrendi on löytänyt tiensä sisustukseen, joten nyt etsitään kukkaruukkuja. Esimerkiksi Arabian 1950–1960-luvun tuotanto on takuuvarma hitti.

Kukkaruukkuja etsitään nyt paljon. Kuva Satu Kemppainen
Kukkaruukkuja etsitään nyt paljon. Kuva Satu Kemppainen

Kukkapylväät ja -hyllyt

Myös erilaiset kukkapylväät ja -hyllyt tekevät nyt kauppansa.

Kasvihyllyillä saa hauskaa piristystä sisustukseen. Kuva Piia Arnould
Kasvihyllyillä saa hauskaa piristystä sisustukseen. Kuva Piia Arnould

Domus-tuolit

Kestosuosikki. Kysytyin malli on koivua tai nahkalla verhoiltu. Tuolit päätyvät useimmiten ruoka- tai kirjoituspöydän kavereiksi.

Domus-tuolin tyyli kestää hyvin aikaa. Kuva Juhani Niiranen
Domus-tuolin tyyli kestää hyvin aikaa. Kuva Juhani Niiranen

Raija Uosikkisen, Laila Zinkin ja Esteri Tomulan keramiikka

Kahvipöytiin katetaan kesäisen värikkäät kahvikupit ja purnukat. Uosikkisen, Zinkin ja Tomulan kädenjälkiä voi bongata esimerkiksi Arabian astioista.

Raija Uosikkisen Pomona-astiasarja on täynnä kesän värejä. Kuva Jenni-Justiina Niemi
Raija Uosikkisen Pomona-astiasarja on täynnä kesän värejä. Kuva Jenni-Justiina Niemi

Pyöreät ruokapöydät

Pöydissä pyöreys on tämän hetken juttu. Materiaaliksi halutaan tiikkiä tai linoleumia, ja jatkopala on plussaa!

Suosituimmat pöydät ovat tiikkiä. Kuva Riitta Sourander
Suosituimmat pöydät ovat tiikkiä. Kuva Riitta Sourander

Pallokuvioidut astiat

50–60-luvulta tutut kuviot ovat nyt suosittuja esimerkiksi kahviastioissa. Pallot vetoavat varmasti.

50-luvun senkit

Olohuoneisiin television alle hankitaan nyt 50–60-luvun puisia senkkejä. Liukuovi on senkin juju, sillä ovet eivät vie tilaa syvyyssuunnassa. Kaikkein suosituimpia ovat matalat ja pitkät senkit.

Liukuovelliset senkit säästävät tilaa pienestäkin asunnosta. Kuva Päivi Anita Ristell
Liukuovelliset senkit säästävät tilaa pienestäkin asunnosta. Kuva Päivi Anita Ristell

Vinkit antoi Harry Juutela Fargovintage-liikkeestä.