Hanna metsästää kirpputoreilta ihan tiettyjä aarteita: ”Rakastuin mieheeni heti, kun näin hänen verhonsa”

Kuinka hurahdit retroon?

Mummillani oli täydellinen 1960-luvun designkoti, jossa oli uima-allas, kuten ajan tyyliin kuului. Asuin viikot mummin luona, ja minusta oli ihanaa istua uima-altaan ääressä, saunatuvan kodikkaalla sohvalla lukemassa. Sohva oli verhoiltu tekstiilitaiteilija Marjatta Metsovaaran suunnittelemalla Joiku-kankaalla. Tunnelma jäi mieleeni positiivisena ja lämpimänä. Uskon, että se sai minut myöhemmin keräämään Metsovaaran kankaita, Sarviksen muovisia tarjottimia ja Arabian puhalluskuppeja. Ostin ensimmäisen kankaani lukiolaisena. Intensiivisempi keräily alkoi viisi vuotta sitten.

Hanna Kaitila, 36, asuu Lahdessa miehensä Simo Saukkolan ja Mauski-kissan kanssa. Työn alla oleva Metsovaaran Sayonara-kangas oli neljän euron huippulöytö SPR:n Kontin kilo tavaralaatikosta. Artekin 69-tuoli, jolla Hanna istuu, on pelastettu roskalavalta.

Miten perheesi suhtautuu riippuvuuteesi?

Kun tapasin mieheni Simon, hänen poikamiesboksissaan oli Marimekon Kaivo-verhot. Rakastuin totta kai mieheen saman tien! Olen perheen ainoa keräilijä, eikä Simo aina ole löydöistäni yhtä innostunut. Olemme kuitenkin saaneet molemmille rakkaat esineet hienosti sovitettua yhteen. Yksi ihanimmista Simolta saamistani lahjoista oli reissu, jolla sain käydä jokaisella kirpputorilla Lahdesta Tampereelle.

Peilistä näkyvä mekko on Marjatan tyttären Katariina Metsovaaran suunnittelemaa Tapiola-kangasta. Verhot ovat Valkeat Ruusut -kuosia ja tuolilla on Anemona-kangasta.

Miksi juuri Marjatta Metsovaaran kankaat?

Olen tekstiilialan insinööri sekä artesaani, joten katson kankaita myös teknisin silmin. ”Lappisatiini”, jota alkuperäiset Metsovaaran kankaat ovat, on laadultaan suorastaan ihme. Kankaissa on mahtavat, syvät ja energiset värit. Kankaat ovat puuvillasatiinia, mutta lempinimi juontuu siitä, että Tampellan tehdas sijaitsi aikoinaan Tampereen Lapinniemessä. Aluksi vain ihastelin kankaita enkä raaskinut tehdä niistä mitään. Nyt olen jo ommellut aarteistani vaatteita ja sisustustekstiilejä.

Nojatuolia suojaa Metsovaaran Perhonen-kangas. Tyynyt Hanna on ommellut Inkka- ja Amanda-kankaista.

Mitkä löydöt ovat sykähdyttäneet?

Kerran näin torikauppiaan pöytäliinana Metsovaaran keltaisen Kukka-kankaan. Painokuosi oli sama kuin mummilan Joiku-sohvassa, mutta kangas oli lappisatiinia. Myyjä ihmetteli, kun halusin ostaa hänen liinansa, mutta myi sen lopulta 20 eurolla. Enempää minulla ei ollutkaan mukana.

Hannan kodissa näkyy nostalgia. Karhumuovin peili on sama kuin mummilla aikoinaan, ja kenkiä mummi käytti häissään.

Mitä keräily sinulle antaa?

Kankaiden etsiminen kirppareilta on kuin aarteenmetsästystä. Seuraan haukkana nettisivustoja, joilta hyviä löytöjä voi pongahtaa esiin. Kotona nautin siitä, että saan olla kauneuden ympäröimänä ja luoda hienoja näkymiä. Värit antavat energiaa.

Mistä löydöstä haaveilet?

Isoäitini sohvasta tutun kankaan haluaisin löytää kaikissa väreissä. Olisi mahtavaa dokumentoida Metsovaaran koko tuotanto aikakausittain ja tyyleittäin. Silti oikeastaan toivon, etten löytäisi kaikkia kuoseja ainakaan ihan helposti. Mitä minä sen jälkeen keräilisin?