Finnilät remontoivat kyläkoulun ja hoitivat samalla neljää pientä lasta: ”Jaksoimme, koska tiesimme kaiken olevan väliaikaista”

Villiintynyt vesakko on hiljalleen vallannut vanhan kyläkoulun pihapiiriä. Puiden ja peltojen takana kimmeltää järvenselkä. Sotien jälkeen rakennetun koulun kellot ovat vaienneet, mutta pihaleikit jatkuvat yhä. Siitä pitävät huolen Finnilän perheen lapset Keira, Rafael, Sienna ja Kaspar.

Kun heidän vanhempansa Olavi ja Eeva-Riikka Finnilä alkoivat naimisiin mentyään etsiä omaa taloa, ei kummallakaan käynyt mielessä, että uusi koti olisi Olavin vanhassa koulussa.

”Olen käynyt tätä koulua ensimmäiset kuusi kouluvuottani kuten myös veljeni ja isäni. Pappani kävi koulunsa pihalla sijaitsevassa vanhemmassa koulurakennuksessa, joka valmistui 1911”, Olavi kertoo.

Lappajärven Ylipään kylän koulu lakkautettiin 2000-luvun alussa. Sen jälkeen Olavin veli osti rakennuksen ilman sen suurempia suunnitelmia. Muutamaa vuotta myöhemmin Olavin ja Eeva-Riikan etsiessä taloa veli ehdotti vanhan koulun ostamista ja remontoimista.

Ensin nuoripari naureskeli, mutta pian he huomasivat rakennuksen mahdollisuudet.

”Enpä olisi pienenä poikana uskonut, että jonakin päivänä asun koulussa perheeni kanssa”, Olavi tuumaa.

Eeva-Riikka ja Olavi tekivät suuren ruokapöydän yhdessä. Tuolit on ostettu nettikirpputorilta.

Puolet talosta paketissa

Uuden kodin remontoinnissa ei pidetty kiirettä. Ensimmäiset vuodet suunniteltiin uutta pohjaratkaisua, mietittiin ajattomia ja aikaa kestäviä materiaaleja ja sopivaa lämmitysmuotoa. Syksyllä 2011 alkoi pitkä sisäremontti, jossa koulu koki täyden muodonmuutoksen.

250-neliöisen hirsitalon remontti tehtiin kahdessa osassa, jotta perhe saattoi asua talossa koko ajan.

”Sovimme heti, että koko koulua ei remontoida kerralla. Vasta, kun toinen puoli oli listoja myöten valmis, oli lupa aloittaa toisen puolen remontointi”, Olavi sanoo.

”Jaksoimme, koska tiesimme kaiken olevan väliaikaista.”

Olavi teki töitä iltaisin ja viikonloppuisin ja sai välillä apua ystäviltä ja sukulaisilta. Esikoinen Keirakin sai välillä käsiinsä nauloja, joita hän innokkaasti naputteli vasaralla kiinni lautoihin. Ammattilaisten apuun turvauduttiin lattiavalussa ja sähkötöissä.

”Tein tiiviitä parin viikon pätkiä ja pidin sitten taukoa viettääkseni aikaa lasten kanssa”, Olavi muistelee.

Olavin rakentaessa Eeva-Riikka suunnitteli ja siivosi sen, minkä lastenhoidolta ehti. Perhe kasvoi ja remontti eteni samaan aikaan.

”Jaksoimme, koska tiesimme kaiken olevan väliaikaista. Tieto siitä, että Olavi oli vain toisella puolella rakennusta, helpotti. Jos tarvitsin apua tai lapset kaipasivat isää, hän oli lähellä”, Eeva-Riikka sanoo.

Olohuoneen tauluhyllyllä on muistoja ja koulun vintiltä löytynyt Aleksis Kiven kuva. Kattovalaisin on Eeva-Riikan itse tekemä.

Pönttöuunit muistuttavat vanhasta

Eeva-Riikka ja Olavi valitsivat kotiin ajattomia materiaaleja ja värejä. Uusien pintojen joukkoon jätettiin ripaus vanhaa. Olohuoneessa seisovat yhä koulun komeat pönttöuunit, ja lasten leikkihuoneen seinällä on puolapuut. Keittiön kaapissa oli ennen terveydenhoitajan mappeja, nyt ruokatarvikkeita. Vintiltä löytyi opetustauluja kodin koristeeksi.

Värimaailma on yhtenäinen: musta ja valkoinen toistuvat joka huoneessa, ja lastenhuoneissa on iloisia perusvärejä.

Moderniksi suurperheen kodiksi muuttuneen koulun remontti on melkein valmis. Yläkerrassa olisi vielä tilaa uudelle huoneelle, kunhan aika antaa myöten.

”Yläkerran päätyikkunasta avautuu kaunis maisema järvelle. Sen ääressä olisi mukava tehdä töitä”, sanoo Eeva-Riikka.

Tauluhylly toimii kirjahyllynä, josta ketterä Rafael hakee itse kirjansa.

Talon toisen sisäänkäynnin yhteydessä on paikka piirtelylle. Aikoinaan ovi johti opettajanhuoneeseen sekä terveydenhoitajan luo.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 1/2018.