Sanna Tallgrenin puutarha pursuaa pioneja ja eläimiä: ”Maalaiselämä tuntuu minusta niin omalta”

Heinät pöllyävät, kun Sanna Tallgren tarjoilee Kassulle ja Hannulle aamupalaa. Päivä on alkanut niin vauhdikkaasti, että Sanna on hevosta ja ponia ruokkiessaan vielä pyjamassa.

Emännän touhuja seuraa tanskalais-ruotsalainen pihakoira Nasu. Popo-koira odottaa sisällä, sillä kahdella karvakuonolla on paha tapa lähteä livohkaan, jos ne pääsevät pihalle yhtä aikaa.

”Kuulen usein lauseet ’onpa sinulla kamalasti työtä’ tai ’eläimistä on varmasti paljon vaivaa’, mutta itse en ajattele niin. Maalaiselämä tuntuu minusta niin omalta, että varsinkin hevosen kanssa puuhailu ja puutarhatyöt ovat minulle pelkkää onnenhetkeä”, Sanna selittää.

Seuraavaksi ruokintavuorossa ovat ankat, joista yksi on aito Pekingin ankka ja kaksi Ruotsin sinistä ankkaa. Tyylikkäät, harmaansinertävät siivekkäät on nimetty naapurimaan prinsessojen mukaan Vickaniksi ja Maddeksi.

”Ostin talvella hautomakoneen, ja homma lähti vähän käsistä.”

Kanalasta kuuluu tasaisen rauhallinen potpotus. Asukkaita on jo niin monta, ettei 11-vuotias Niilo-poika ole enää viitsinyt nimetä uusia tulokkaita. Severus Kalkaros -kukon sekä vanhimpien kanojen nimissä kuuluu vahva Harry Potter -vaikutus.

”Ostin talvella hautomakoneen, ja homma lähti vähän käsistä. Alkuun minulla oli vain iittiläisiä maatiaiskanoja. Sitten huomasin, että maailmassa on paljon muitakin, todella kauniita kanarotuja.”

Sannan ilme herkistyy, kun hän kuvailee höyhenpukujen aprikoosinvärisiä ja helmenharmaita vivahteita, chileläisten Araucana-kanojen vaaleanturkooseja munia tai ranskalaisen Marans-rodun tummanruskeita munia. Alkuperäisrotujen kanat hautovat usein niin innokkaasti poikasia, että munia kertyy syötäväksi parven kokoon nähden vähän.

Nyt kaksi kanoista paapoo paria tipua ja kaksi muuta hautoo.

”Jos voittaisin lotossa, rakennuttaisin kivinavetan. Ja hankkisin riikinkukkoja!”

Kanaparvi kasvaa entisestään hautomakoneen avulla. Kanaharrastajien internet-palstoilta saa siitosmunia. Sitten pitää malttaa odottaa 21 vuorokautta nähdäkseen, mitä munista kuoriutuu.

”Hurahdin kanoihin kokonaan. Lisäksi haaveilen ankkatarhan rakentamisesta ja hevostarhan laajentamisesta. Jos voittaisin lotossa, rakennuttaisin vanhanaikaisen kivinavetan. Ja riikinkukkoja pitäisi käyskennellä pari kappaletta puutarhassa!”

Tärkeä työmaa

Iitin Sitikkalan vanhasta kyläkoulusta tuli Sannan ja hänen miehensä koti viime vuosituhannen lopulla sattuman kautta. Pariskunta oli turhaan käynyt katsomassa myytäviä maalaistaloja jo jonkin aikaa, kun kiinteistönvälittäjä huokasi heille yhden hukkareissun jälkeen: "Koskahan minä sen yhden koulunkin myyn".

”Homma oli selvä jo pihalla.”

”Minkä koulun, kysyimme yhteen ääneen. Seuraavana päivän ajoimme katsomaan Sitikkalan vanhaa kyläkoulua, ja jo pihalla homma oli selvä. Olin kotona”, Sanna kertoo.

”Ihastuin sillä hetkellä, kun yritin kietoa käteni talon nurkalla kasvavan kuusen ympärille. Se oli niin valtavan paksu ja hieno, että edes sormenpääni eivät yltäneet yhteen.”

Sanna oli haltioissaan talokaupoista. Häntä ei haitannut, vaikka 1800-luvun lopussa rakennettu koulu vaati 1960-luvun asussaan paljon remonttia ja pihanrakennustöitä. Olihan heillä aikaa.

Sitten kaikki pysähtyi. Vuonna 2001 Sanna jäi leskeksi vasta 27-vuotiaana. Vastuu raihnaisesta kiinteistöstä tuntui surun ja kauheuden keskellä pelottavalta, mutta Sanna päätti jäädä.

”Talo ei koskaan tuntunut taakalta.”

”Halusin jatkaa puutarhani rakentamista. Siitä tuli mieheni kuoleman jälkeen minulle entistä tärkeämpi. Talo ei koskaan tuntunut taakalta. En jäänyt aivan yksin, sillä tätini oli muuttanut alakerran asuntoon. Myös isäni oli valtava apu.”

Myöhemmin Sanna meni uudestaan naimisiin ja sai Niilon. Liiton päätyttyä eroon Sanna on asunut poikansa ja toisen tätinsä Eikun kanssa. Tämä on koulutukseltaan puutarhuri ja hoitaa tarmokkaasti Sannan ja Niilon lavakauluksiin istutettua hyötytarhaa.

Eikku on myös istuttanut kasvihuoneeseen kurkkuja ja tomaatteja sekä perustanut pihatien reunaan potagerin eli kukilla kaunistetun kasvimaan.

Kuunliljoista pioneihin

Sannaa kiehtoo eniten kukkatarha. Viime kesänä puutarhan kukintahuippu oli poikkeuksellisen runsas, sillä pensasruusut kukkivat viileän alkukesän ajan takia vasta samaan aikaan uhkeiden pionien kanssa. Valkoiset, sinipunaiset ja vaaleanpunaiset kurjenpolvet sekä muut keskikesän perennat säestivät niitä. Ritarinkannusten violetit kukkasoihdut ja lehtoängelmien tupsut nousivat kaiken yläpuolelle.

Puutarha on muotoutunut noin viidentoista vuoden aikana pala palalta. Ensin Sannan intohimona olivat kuunliljat, joita tämä istutti puutarhan perälle metsän reunan varjoon. Sinne kuljetaan kukkatarhaa halkovaa kaariporttikäytävää pitkin.

Kuunliljojen jälkeen villitsivät vanhan ajan ruusut, pionit ja kurjenpolvet, jotka ovat romanttisen cottage garden -tyylin keskeisiä kasveja. Sannan ihailema suuntaus on lähtöisin englantilaisten maalaistupien vapaamuotoisista mutta koristeellisista puutarhoista.

”Pyrin luomaan rehevää ja rauhallista kokonaisuutta, jossa on myös salaperäisyyttä. Joskus toivon, että tontti olisi tasamaata, sillä rinteeseen on paljon vaikeampi rakentaa puutarhaa, jossa kaikki ei näy kerralla.”

Nyt kukkia on niin runsaasti, että niistä voi leikata osan maljakkoonkin.

Tällä hetkellä Sannan silmäteriä ovat ’Moon of Nippon’ -pionit, joiden kukat ovat kahden kämmenen kokoiset. Kukkien vaaleiden terälehtien keskellä heteet loimottavat kuin kullankeltainen täysikuu.

Vuosia nuoret pionit tekivät vain harvoja kukkia, eikä Sanna raaskinut poimia niistä yhtään. Nykyään kukkia on niin runsaasti, ettei kukaan huomaa, jos niistä leikkaa osan maljakkoon.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2016.