Kaavat Kyllin tunikaan löydät Suuri Käsityö -lehdestä 9/2014. Koot 36-50.
Kaavat Kyllin tunikaan löydät Suuri Käsityö -lehdestä 9/2014. Koot 36-50.

Joogaopettaja Kylli Kukk pursuaa käsityöideoita. Kiireisenä naisena hän teettää ne ammattilaisilla.

Koulun käsityötunneilla... opettaja oletti, että eestiläisen tavan mukaan perheiden kanssa asuvat isovanhemmat opettavat lapset kutomaan. Hän ei neuvonut meitä, antoi vain lankaa ja sanoi, että nyt tehdään lapaset. Siinä ei auttanut muu kuin turvautua mummon apuun. Hänen ansiostaan minusta kehittyi varsinainen käsityöhirmu.
Muutimme Pärnusta Tallinnaan, kun olin 8-vuotias. Kävimme viikonloppuisin mummon luona ja neuloin aina kolmen tunnin junamatkat. Perillä tein intohimoisesti makrameetöitä. Olin ihan hulluna solmuihin ja amppeleihin. Kun aloitin urheilulukion, käsityöharrastukseni jäi seitsenottelun jalkoihin.
Inspiraatio iskee… melkein missä vaan, kun näen kauniita vaatteita. Ideoin niiden pohjalta uusia luomuksia. Rakastan värejä ja naisellista pukeutumistyyliä.
Haluaisin oppia… ompelemaan. Vaatteiden fiksaaminen olisi tosi kivaa. Haaveilin nuorena vaatesuunnittelijan urasta. Minulla on siihen edelleen valtava palo. Nyt työn alla on oma joogavaatemallisto, joka tulee myyntiin joogakouluni Shantin putiikkiin. Luonnostelen mallit käsin. Kaavat ja työn teetän ammattilaisilla.
Jos olisin käsityö… olisin ihana mohair- tai kasmirponcho, joka lämmittäisi ihmisten sydämiä ja mieliä.
Annan lahjaksi... villasukkia, joita teetän tallinnalaisella ystävälläni Urvella. Esimerkiksi joogakouluni opettajat saavat vuosittain hänen neulomiaan sukkia sateenkaaren sävyissä. Minusta on upeaa, että voin tällä tavoin työllistää taitavaa käsityöläistä. Lisäksi jälleenmyyn käsitöitä Shantin putiikissa.
Parhaat käsityömyymälät… löydän Tallinnan vanhasta kaupungista. Helsingissä suosikkimyymäläni on Suurkirkkoa vastapäätä sijaitseva Mai Niemi, joka myy ihania keijumaisia luomuksia.
Ihailen käsitöissä… luovuutta, innovatiivisuutta ja kärsivällisyyttä. Miten nerokasta on ollut, että joku on keksinyt ruveta suhaamaan puikoilla. Käsityöt ovat meditatiivisia. Uudessa kirjassani Kyllin hyvä juttu, pohdin paljon sitä, millaisen jäljen jätämme itsestämme. Käsitöihin laitamme aikaamme, osaamistamme ja rakkauttamme. Jätämme kauniin jäljen.

Kylli hankkii materiaaleja joogatunikoihinsa ulkomailta, mutta samantyyppisiä kankaita on myytävänä myös Eurokankaassa.

Pelataanko erä jääpalloa? Jäälyhdyn tai hienon jääkoristeen voi tehdä myös ilmapallon avulla.
Pelataanko erä jääpalloa? Jäälyhdyn tai hienon jääkoristeen voi tehdä myös ilmapallon avulla.

Hurmaavat pakkaspallot ovat upeita talvikoristeita. Helpompaa kuin luulisi!

Tarvikkeet:

  • tyhjiä ilmapalloja
  • vettä
  • taikinakulho tai pieni ämpäri
  • (ripustuslankaa ja keppi, jos tahdot kärjestään suippoja palloja)
  • puukko, jolla tehdä reikä lyhtyyn
  • pakkaspäivä

Tee näin:

  1. Venytä tyhjää ilmapalloa: puhalla siihen ensin ilmaa ja anna tyhjentyä. Valuta tyhjään ilmapalloon hiljalleen kylmää vettä suoraan hanasta.
  2. Laita pallon alle tueksi taikinakulho tai pieni ämpäri siltä varalta, että pallo puhkeaa täytettäessä. Älä täytä palloa aivan äärimmilleen, sillä vesi laajenee jäätyessään. Solmi pallon suu kiinni langalla tai kiepauttamalla solmu.
  3. Anna pallon jäätyä. Se, missä asennossa ilmapallo jäädytetään, vaikuttaa jääpallon muotoon.
  4. Kuvan pallot jäädytettiin pienissä muovisissa jugurttiämpäreissä. Ulkona voit tukea pallot lumihankeen. Hauska suippo pää syntyi sattumalta, kun vettä oli jäätynyt ilmapallon suuaukkoon saakka. Suipon pään voit varmistaa myös ripustamalla pallon yläreunastaan sangon päälle vaakatasoon asetettuun keppiin. Silloin pallon kaula venyy ja jäätyy suipoksi.
  5. Jos haluat jääpallon sisälle jäävän tilaa tuikulle, ota pallo pois pakkasesta ennen kuin se jäätyy umpeen. Lyhdylle riittää noin 10 tunnin jäädytys. Umpinaista palloa voit jäädyttää pitempään. Erikokoisten jääkoristeiden jäädytysaika vaihtelee ja selviää vain kokeilemalla ja seuraamalla.
  6. Jäädytyksen jälkeen puhkaise ilmapallo ja vedä se pois jään päältä. Jos teet lyhtyjä, tee palloon reikä kynttilälle esimerkiksi puukolla. Valuta vesi pois.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 1/2017.

Kaikilla perheillä ei ole varaa edes yhteen joululahjaan. Joulukeräykset toimittavat lahjoja heille, jotka niitä eniten tarvitsevat.

Joulu on oiva aika tehdä hyvää. Listasimme joulukeräykset, joiden kautta sinäkin voit auttaa.

1. Joulupata

Pelastusarmeijan Joulupata-keräyksellä tuetaan esimerkiksi vähävaraisia lapsiperheitä, eläkeläisiä, työttömiä ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.

Perinteiset joulupadat päivystävät kaduilla ympäri Suomen 15–23.12. Niihin voi tuoda käteisen lisäksi puhdasta ja ehjää tavaraa sekä avaamattomia ruokapaketteja. Ennen kaikkea padoille toivotaan ehjiä vaatteita ja kodintarvikkeita. Myös hyväkuntoiset, jopa uudet, lelut ovat tervetulleita.

Keräykseen voi lahjoittaa myös tilisiirrolla, Mobilepaylla ja tekstiviestillä. Rahalahjoitukset ovat erityisen tärkeitä, sillä niillä pystytään hankkimaan ruokaa ja juuri sitä, mitä kukin perhe tarvitsee.

2. Joulupuu

Nuorkauppakamareiden järjestämä Joulupuu-keräys kerää joululahjoja lapsille, jotka ovat lastensuojelun piirissä, huostaan otettuina, sijaisperheessä tai lastenkodissa.

Lahjan antaja saa itse päättää, mitä haluaa lahjoittaa. Jos lahjan keksiminen tuntuu vaikealta, Joulupuun nettisivuilta löytyy lahjavinkkilista, joka on koottu lasten toiveista ja aiempina vuosina annetuista lahjoista. Lahjojen pitää olla uusia ja valmiiksi paketoituja. Korttiin kirjoitetaan, kenelle lahja sopii. Viime vuosina Helsingissä on ollut pulaa erityisesti 11–17-vuotiaiden lasten lahjoista.

Keräyspiste on auki Helsingin Forumissa 14.–17.12.2017. Muun Suomen keräyspisteet löytyvät Joulupuun verkkosivuilta.

3. Hyvä joulumieli

Hyvä joulumieli -keräyksellä hankitaan 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja vähävaraisille perheille. Lahjoitussumman saa itse valita.

Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti, Ylen Aamu-tv, Yle Radio Suomi sekä Radio Vega.

Punaisen Ristin kautta voi auttaa myös turvapaikanhakijoita, esimerkiksi lahjoittamalla katastrofirahastoon tai ryhtymällä vapaaehtoiseksi.

4. Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräys

Pelastakaa Lapset ry:n sivuilla vähävaraisille perheille voi lahjoittaa paitsi perinteisellä tilisiirrolla myös ostamalla joulukortteja tai aineettoman lahjan.

Lahjoituksilla maksetaan köyhien perheiden lasten harrastusmaksuja ja hankitaan nuorille koulukirjoja.

5. Rakenna joulupuu

Pääkaupunkiseudun seurakuntien järjestämä Rakenna joulupuu -keräys lahjoittaa joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille, vanhuksille ja yksinäisille.

Lahjatoiveen voi käydä hakemassa seurakunnan joulupuusta ensimmäisen adventtisunnuntain messussa 3.12. Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kirkoista. Lisätietoja keräyksestä saa seurakunnilta.

6. Kirkon ulkomaanapu

Haluatko auttaa lapsia kriisialueilla? Kirkon ulkomaanavun kautta voi lahjoittaa esimerkiksi Myanmariin, Etelä-Sudaniin ja Syyrian Aleppoon. Varoilla toimitetaan ruokaa, hygieniatarvikkeita ja suojaa kriisialueille sekä tuetaan lasten koulunkäynnissä.

7. Mitä jos antaisit aineettoman joululahjan?

Kirkon Ulkomaanavun Toisenlainen lahja -sivustolla on valtava valikoima aineettomia lahjoja: voit lahjoittaa esimerkiksi hedelmäpuun, kasvimaan, vuohen, huussin tai työkaluja. Suosituimpia lahjoja ovat ammatti, vuohi ja ateria tuhannelle lapselle.

Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen sivuilta voi tilata aineettoman joululahjan, joka ilahduttaa eläinten ystävää: 40 eurolla rokotetaan yksi koditon eläin, 20 euroa lahjoitetaan luonnonvaraisten eläinten hoitoon. Eläimiä auttavat myös Animalian aineettomat joululahjat.

Pelastakaa Lapset ry:n kautta voi lahjoittaa esimerkiksi koulutarvikkeita Nepaliin tai askartelutarvikkeita Suomeen tulleille pakolaislapsille. Unicef vie kriisialueille esimerkiksi poliorokotteita, huopia, jalkapalloja ja ensiaputarvikkeita.

SOS-Lapsikylän aineettomilla lahjoilla voit auttaa köyhää perhettä perustamaan puutarhan tai kehitysmaassa asuvaa naista pääsemään luku- ja kirjoitustaidon kurssille. Planin kautta voi lahjoittaa esimerkiksi satukirjan tai puhdasta vettä ja World Visionin kautta moskiittoverkon tai harrastuksen lapselle.

HelsinkiMission aineettomilla lahjoilla tuetaan yksinäisyyden vastaista työtä. Voit lahjoittaa esimerkiksi kahvihetken tai kävelyseuraa.