Paikoillanne, valmiit... ja kuinka ollakaan, meidän pikku-Jesse voittaa taas iskän!
Paikoillanne, valmiit... ja kuinka ollakaan, meidän pikku-Jesse voittaa taas iskän!

Kun vanhemmat häviävät lapselle tahallaan lautapelissä, he kuvittelevat suojelevansa tätä pettymykseltä. ”Lapsen pettymys on kiusallinen tunne, jota välttääkseen aikuinen on valmis melkein mihin vain”, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. 

Viikonloppu, edessä yhteinen lautapeli-ilta lasten kanssa.

Kuulostaako rentouttavalta? Vai alatko heti jännittää, kuka lapsista tällä kertaa häviää ja repii pelilaudan?

On vanhempia, jotka ovat keksineet ongelmaan ratkaisun: he häviävät lapselle tahallaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kannattaako niin tehdä, lastenpsykiatri Janna Rantala?

”Minusta ei. Aikuisen kannattaa pelata aina rehellisesti. Jos lasta huijaa, hän yleensä aistii sen”, Rantala sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Jos lapsi huomaa, ettei voittanutkaan rehellisesti, voitosta katoaa riemu. Lapsi voi myös hämmentyä, kun on tottunut aina voittamaan aikuisen, mutta häviääkin samanikäiselle kaverilleen.” 

Onnistumisiakin saa järjestää

Voitontahto ja kyky kestää tappioita ovat yksilöllisiä piirteitä, jotka pysyvät melko samanlaisina lapsuudesta aikuisuuteen asti.

Jos sait aina lapsena hävitessäsi raivokohtauksen, häviäminen on sinulle tuskallista todennäköisesti nytkin.

”Pettymyksiä ei tarvitse tietoisesti järjestää, elämä tarjoaa niitä ihan tarpeeksi muutenkin.”

Tutun kasvatussäännön mukaan vanhempien tehtävä on tuottaa lapsille pettymyksiä. Onko näin?

”Pettymyksiä ei tarvitse tietoisesti järjestää, jokapäiväinen elämä tarjoaa niitä lapselle ihan tarpeeksi muutenkin”, Janna Rantala sanoo.

”Viisainta on pelata monenlaisia pelejä: niitä, joissa lapsi on ylivoimainen ja niitä, joissa aikuinen on parempi. Esimerkiksi muistipelissä lapset voittavat yleensä aina.”

Juoksukisasta saa myös kieltäytyä

Lapsi on menossa kaverinsa synttäreille. Hän tietää, että luvassa on juoksukilpailu ja ilmoittaa vanhemmilleen, ettei suostu osallistumaan kisaan. Vanhemmat tietävät, että lapsi on kuumakalle. Hävitessään hän saisi todennäköisesti näyttävän raivokohtauksen. Niinpä vanhemmat ilmoittavat, että lapsi jättää juoksukisan väliin.

Tekivätkö vanhemmat oikein? Pitäisikö lasta kannustaa kilpailemaan, vaikka hän pelkäisikin häviävänsä?

”Minusta vanhemmat tekivät tuossa viisaasti. Jos lapsi itse ilmoittaa, ettei halua mukaan kisaan, toivetta kannattaa kunnioittaa  – varsinkin jos hän on menossa synttäreille ilman vanhempiaan, jotka voisivat häntä häviön hetkellä lohduttaa”, Janna Rantala sanoo.

Mitä kamalaa tapahtuisi, jos häviäisit? Mikä muuttuisi, jos voittaisit?

Lapsen kanssa kannattaa kuitenkin pohtia, miksi kilpaileminen tuntuu hänestä niin vaikealta.

Mitä kamalaa tapahtuisi, jos hän häviäisi?

Mikä muuttuisi, jos hän voittaisi?

Häviämistä ei tarvitse treenata

Usein paljastuu, että lapsen häviäminen onkin vaikeinta vanhemmille. On helpompi antaa lapsen voittaa kuin kestää hepuli, joka tappiosta seuraa.

”Kun vanhemmat häviävät tahallaan, he uskottelevat suojelevansa lasta. Oikeasti he saattavatkin suojella itseään”, Janna Rantala sanoo.

”Lapsen pettymys on kiusallinen tunne, jota välttääkseen aikuinen on valmis melkein mihin vain.”

Häviäminen tuntuu pahalta aina, eikä se muutu mukavaksi, vaikka sitä kuinka treenaisi.

”Viisivuotias voi vilpittömästi uskoa olevansa nopeampi juoksija kuin isänsä.”

Häviämistä ei siis tarvitse harjoitella. Siitä seuraavaa pettymyksen tunnetta voi kuitenkin opetella sietämään.

”On hyvin tavallista, että lapsella on epärealistiset käsitykset kyvyistään. Viisivuotias voi vilpittömästi uskoa olevansa nopeampi juoksija kuin isänsä ja järkyttyä, kun ei olekaan”, Rantala sanoo.

”Kun lapsi häviää juoksukisan, kannattaa olla pettymyksen äärellä ihan reilusti. Aikuisen ei tarvitse kiirehtiä siivoamaan kiusallista tunnetta pois vaan näyttää, että tästäkin selvitään.”

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla