Mieltään voi hoitaa  tekemällä asioita, joista saa voimaa. Esimerkiksi puhumalla, nukkumalla tai kävelemällä metsässä.
Mieltään voi hoitaa tekemällä asioita, joista saa voimaa. Esimerkiksi puhumalla, nukkumalla tai kävelemällä metsässä.

Elämänasenne voi periytyä, mutta omia selviytymistaitojaan voi kehittää läpi elämän, sanoo kriisityöntekijä.

Joku masentuu toistuvasti, toinen ei koskaan.

Jonkun lamauttaa pienikin vastoinkäyminen, toisen tulevaisuudenuskoa ei vie suurikaan kriisi.

Miksi toiset synkistyvät helpommin kuin toiset?

Kyse on perusturvallisuudesta, luottamuksesta elämään ja siihen, että asiat järjestyvät. Kyvystä selvitä vastoinkäymisistä ja pitää kiinni tavoitteista ja päämääristä. Taitoa kutsutaan resilienssiksi, ja sen perusta luodaan jo varhaislapsuudessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Perusturvallisuuden rakentumiseen vaikuttaa esimerkiksi se, miten on tullut lapsena kuulluksi ja nähdyksi.

”Ovatko vanhemmat ja hoitajat pystyneet vastaamaan lapsen tarpeisiin ja tulkitsemaan niitä oikein? Se rakentaa ajatuksiamme siitä, onko maailma ja elämä turvallista”, sanoo kriisityöntekijä ja pari- ja perhepsykoterapeutti Veli-Matti Husso.

”Esimerkiksi myönteisen elämänasenteen on todettu periytyvän. Se auttaa ihmisiä näkemään asiat haasteina, ei esteinä.”

”Geenit eivät onneksi sanele sitä, miten pärjää elämässä.”

Vaikka resilienssin perusta luodaan lapsuudessa, perusturvallisuus ei ole staattinen tila, joka pysyy koko elämän samana. Esimerkiksi äkilliset, traumaattiset menetykset horjuttavat sitä ja hyvät ihmissuhteet puolestaan vahvistavat. Elämäntilannekin vaikuttaa siihen, miten rajulta kriisi tuntuu.

Ihminen, jolla on hyvät selviytymistaidot osaa hakea apua silloin, kun ei selviä yksin. Hän uskoo, että kriiseistä selviydytään, ja jaksaa suhtautua kärsivällisesti niiden läpikäymiseen. Hän kykenee puhumaan ja ylläpitämään sosiaalisia suhteita ja toimimaan ja ajattelemaan eri tavoilla eri tilanteissa.

”Hän ei näe kriisejä esteinä vaan haasteina, mahdollisuutena kasvaa. Hän osaa ajatella, että koko elämä on muutosta, kehitystä ja kasvua”, Husso sanoo.

Vaikka olisi perinyt pessimistin geenit, omia selviytymistaitojaan ja myönteistä elämänasennetta voi kehittää.

”Geenit eivät onneksi sanele sitä, miten pärjää elämässä, eivät totisesti. Puhumisen taito ja sosiaaliset taidot ovat opeteltavissa”, Husso sanoo.

”Voimavaroja on jokaisessa. Ne täytyy vain hakea esiin.”

Selviytymistaitoja voi kehittää esimerkiksi näin:

1. Etsi ihmissuhteita, joissa voit puhua

Tutkimusten mukaan kriiseissä helpottavat eniten puhuminen ja vertaistuki. Siksi avun pyytäminen on selviytymistaidoista tärkein.

”Omia selviytymistaitojaan voi treenata esimerkiksi niin, että hankkii ihmissuhteita, joissa voi puhua, tai rohkaistuu ylipäänsä puhumaan toisille omista asioistaan. Puhuminen kasvattaa kykyä luottaa ihmissuhteisiin.”

2. Tutki kriisiä

Usein rajua kriisiä läpikäyviä ihmisiä helpottaa tieto siitä, mitä kriisissä olevan ihmisen mielessä tapahtuu. Ensin tulee sokkivaihe, sitten reagointivaihe, työstämisvaihe ja lopuksi uudelleenorientoitumisvaihe.

”Ihmiset säikähtävät usein, ovatko he tulossa hulluiksi, kykenevätkö he koskaan enää hallitsemaan tunteitaan”, Husso sanoo.

Kun kriisin vaiheet ymmärtää, tajuaa, ettei ole tunteidensa ja reaktioidensa kanssa yksin. Vaiheet kuuluvat kriisiin ja tunteet ovat normaaleja, vain tilanne on epänormaali.

”Emme onnistu kuitenkaan kaikessa. Siksi kannattaa opetella ajattelemaan, että asioita voi harjoitella ja kokeilla.”

Kriisin tutkiminen voi muutenkin kasvattaa perusluottamusta. Mikä merkitys tällä kriisillä on minulle? Mitä tämä on opettanut minulle itsestäni, mitä maailmasta?

3. Unohda epäonnistumisten tuijottaminen

Positiivista elämänasennetta voi myös tietoisesti kehittää. Se ei tarkoita kielteisten asioiden unohtamista vaan sitä, että etsii asioiden myönteisiä puolia tarkoituksella.

”Katsoo, mikä elämässä on hyvin ja mistä haluaa antaa kiitosta ympäristölle ja itselle. Lopettaa sen epäonnistumisten tuijottamisen”, Husso sanoo.

”Emme onnistu kuitenkaan kaikissa asioissa. Siksi kannattaa opetella ajattelemaan, että asioita voi harjoitella ja kokeilla. Välillä tulee epäonnistumisia, välillä onnistumisia. Ei kannata tuijottaa vain sitä, mikä on mennyt pieleen.”

4. Tee asioita, joista saat voimaa

Husson mukaan mielenterveyden häiriöt ovat jossain määrin periytyviä. Geenejä tai kotikasvatusta ei voi silti syyttää kaikesta.

”Elämäntilanne laukaisee sen, tuleeko masennus vai ei. Jos on perinyt negatiivisen elämänasenteen, voi ihan hyvin opetella myönteisemmän asenteen, kunhan vain näkee sen tärkeyden”, Husso sanoo.

Omia selviytymistaitojaan kannattaa kehittää ennen kaikkea silloin, kun elämässä menee hyvin.

”Esimerkiksi jos on taipumusta masennukseen, on hirveästi asioita, joita voi tehdä suojellakseen itseään siltä. Voi esimerkiksi rakentaa ja ylläpitää hyviä ihmissuhteita sekä opetella puhumaan, tekemään asioita yhdessä ja miettimään, mikä antaa itselle voimia ja lataa akkuja.”

Esimerkiksi hyvät elämäntavat, riittävä uni ja hyvä fyysinen kunto voivat parantaa vointia. Jotkut saavat apua metsäkävelyistä, jotkut mindfulness-harjoituksista.

Omia selviytymistaitojaan kannattaa kehittää ennen kaikkea silloin, kun elämässä menee hyvin.

”Kun ihminen on masentunut, hän ei jaksa, pysty tai kykene, eikä hänellä ole motivaatiota siihen. Mutta ennen masennusta itseä pystyy suojelemaan monilta asioilta opettelemalla rauhoittumaan ja rentoutumaan ja tekemällä asioita, joista saa voimaa.”

Saga Raippalinna

Premissi on väärä. Toiset eivät masennu helpommin vaan toiset masentuvat. Jokainen ihminen masentuu jos kokemus on liian suuri, toiset ovat vain herkempiä kokemaan suuremmin ja se aikaansaa suurempia reaktioita.

Ei kuitenkaan ole olemassa ihmisiä, jotka ovat jotenkin helpommin masentumassa. Heillä on vain enemmän kuormittavia tekijöitä.

Toivon että korjaatte asian artikkelista.

erityisherkkä ja introverttiki...

Nukkuminen sujuu hyvin, kun ei enää tarvitse käydä töissä (eläkkeellä). Mutta vaikka kuinka olisi olevinaan ystäviä, ihmisten aika on kortilla ja perheellisten aika menee tietenkin oman perheen parissa. Jäin traumaattisen avioliiton jälkeen mieluummin yksin. Ja nyt en enää tässä iässä, tällä ulkonäöllä mitään suhdetta edes havittele. En jaksaisi asua jonkun kanssa. Sanoisin, että näillä elämänkokemuksillä, väärällä parisuhdevalinnalla, töissä uupumisella, syövällä, koko elämän ajan jatkuneilla talousongelmilla saisi olla kyllä joku ulkoavaruuden olento, jos pystyisi edes esittämään positiivista ihmistä! Voisin melkein sanoa, että en pelkää kuolemaa. Ei se voi tämän pahempaa olla kuin tämä niinsanottu elämäni.  Jos ajatellaan positiivisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla