Omassa päässä huolet paisuvat usein valtaviksi. Siksi läheisille puhuminen on tärkeää. ”Kun puhumme huolista jollekin, mittasuhteet palautuvat yleensä normaaleiksi”, sanoo kriisityöntekijä Veli-Matti Husso.
Omassa päässä huolet paisuvat usein valtaviksi. Siksi läheisille puhuminen on tärkeää. ”Kun puhumme huolista jollekin, mittasuhteet palautuvat yleensä normaaleiksi”, sanoo kriisityöntekijä Veli-Matti Husso.

Kun elämässä tapahtuu jotakin järkyttävää, ystävät saattavat hävitä ympäriltä. Se kertoo rohkeuden puutteesta ja siitä, että lohduttaja asettaa itselleen liian suuria vaatimuksia, sanoo kriisityöntekijä.

”Tein joskus töitä pariskunnan kanssa, jonka lapsi oli menehtynyt. He sanoivat, että vuoteen kukaan ei soittanut tai käynyt kylässä”, kertoo kriisityöntekijä ja pari- ja perhepsykoterapeutti Veli-Matti Husso.

Hän tietää, että moni muukin jää surun hetkellä yksin.

”Se on tosi raskasta kriisissä olevalle. Hänet jätetään yksin kriisinsä kanssa.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Katoamistempun tehneet ystävät eivät todennäköisesti tarkoita pahaa. He eivät vain tiedä, mitä tehdä tai sanoa ja ratkaisevat huolensa vaikenemalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Liian usein ajattelemme, että meidän pitää ratkaista toisen paha olo. Siihen ei kukaan toinen pysty.”

Veli-Matti Husson mukaan katoaminen on usein rohkeuden puutetta ja sitä, että lohduttaja asettaa itselleen liian suuria vaatimuksia.

”Ihmiset ajattelevat, että heidän pitäisi osata olla erityisellä tavalla apuna tai tukena kriisin kokeneelle, tehdä jotakin erityisiä asioita auttaakseen tai pelastaakseen toisen kriisistä. Jos asetamme sellaisia vaatimuksia itsellemme, emme uskalla olla yhteydessä toiseen”, Husso sanoo.

”Liian usein ajattelemme, että meidän pitää ratkaista toisen paha olo. Siihen ei kukaan toinen pysty. Emme me psykoterapeutitkaan ratko kenenkään kriisejä. Ihminen joutuu ratkaisemaan olonsa kuitenkin itse.”

Mitä läheinen voi tehdä?

Joskus ongelma on päinvastainen. Ihmiset eivät välttämättä puhu vaikeuksistaan läheisille, vaikka juttelu antaisi perspektiiviä ja selkeyttäisi ajatuksia.

”Ihmiset eivät välttämättä käytä sitä voimavaraa, mitä esimerkiksi perheessä tai kaveriporukassa voisi olla. He haluavat säästellä muita. Ettei toisille vain tule paha mieli”, Husso sanoo.

”Usein kysyn, että jos sinun kaverisi olisi sinun tilanteessasi, haluaisitko, että hän kertoisi sinulle. Jokainen sanoo, että kyllä minä haluaisin.”

”Toiselle voi sanoa suoraan, että en toivo sinulta mitään erityistä.”

Husso kannustaa kriisin kohdanneita kertomaan läheisilleen, millaista tukea heiltä toivoo. Usein se ei ole mitään ihmeellistä – päinvastoin.

”Toiselle voi sanoa suoraan, että en toivo sinulta mitään erityistä. Vain sitä, että voisin kertoa, mitä on tapahtunut. Että olet vain siinä ja kuuntelet.”

Läheisiltä toivotaan eniten läsnäoloa, kykyä kuunnella ja olla saatavilla, joskus myös uskallusta haastaa katastrofiajatuksia, sanoa suoraan, että nyt murehdit liikaa tai tuo pelko ei ole kovin todennäköinen.

Monet kriisin kokeneet kaipaavat ihan perusasioita: apua kaupassa käymiseen, lasten harrastuksiin viemiseen tai vaikka ruoan laittamiseen. 

”Juuri sellaisiin perusasioihin, joihin kriisin alkuvaiheessa itsellä ei tahdo riittää energiaa.”

Jos ei tiedä, mitä kriisin kohdanneelle läheiselle pitäisi sanoa, kannattaa aloittaa siitä: En tiedä, mitä tehdä tai sanoa, mutta halusin vain kysyä, miten voit.

tähtipölyä

On olemassa ihmisiä, jotka eivät pysty vastavuoroiseen ihmissuhteeseen ikinä, vaan olettavat, että heitä tuetaan ja kuunnellaan tauotta, eletään heidän ehdoillaan - oli vastapuolella kuinka vaikea elämäntilanne tahansa. On kohtuutonta kuormittaa toista omilla, pienillä arkipäivän ongelmillaan, jos esim. ystävän lähiomainen on juuri kuollut. Missä empatia ja välittäminen? Tuollainen ei ole tasa-arvoista ja aitoa ystävyyttä!

Toisaalta on myös ihmisiä, jotka kaikkoavat heti, jos toisella on vaikea elämäntilanne ja eivät pysty edes väliaikaisesti hyväksymään, että toinen tarvitsee nyt enemmän tukea. Niin tai näin, viime kädessä ystävyydessä pitäisi toteutua pitkällä aikavälillä vastavuoroisuuden periaate. Itsekkyys ei kuuluu ystävyyteen.

Itsekästä pelkoa

Suuri osuus on myös pelolla. Ystävät pelkäävät, että sama asia voisi tapahtua myös heille (kuten voikin). Ei haluta ajatella sitä, joten jätetään kärsivä henkilö yksin selviämään. Lähes kaikki tekevät niin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla