Kun kriisit ravistelevat, vaikeinta on antaa mielelle aikaa selvitä. ”Tunteisiin ei ole mitään oikoteitä. Ne pitää vain käydä läpi”, kriisityöntekijä Veli-Matti Husso sanoo.
Kun kriisit ravistelevat, vaikeinta on antaa mielelle aikaa selvitä. ”Tunteisiin ei ole mitään oikoteitä. Ne pitää vain käydä läpi”, kriisityöntekijä Veli-Matti Husso sanoo.

Miten ihminen selviää, kun kohdalle osuu yhtä aikaa esimerkiksi avioero ja läheisen kuolema? Luottamalla mieleensä, sanoo kriisityöntekijä.

En ikinä selviä tästä.

Olen tulossa hulluksi.

Nämä ajatukset eivät katoa koskaan.

Tältä tuntuu monista kriisityöntekijä Veli-Matti Husson asiakkaista, joiden elämään on osunut monta kriisiä yhtä aikaa.

”Yksi asiakkaani kuvasi useampaa kriisiä tunteiden tsunamiksi, jonka alle jää uudestaan ja uudestaan. Se vie hirveän paljon voimavaroja”, Husso sanoo.

Kun ihminen joutuu käsittelemään useampaa kriisiä tai menetystä yhtä aikaa, aivojen hätäkeskus eli mantelitumake käy ylikierroksilla. Ihminen on selviytymistilassa, jossa stressihormonit ovat jatkuvasti pinnassa. Siksi katastrofiajatukset ovat ymmärrettäviä.

”Se on hirveän raskasta ja stressaavaa. Vaikka ihminen tietäisi, että nyt pitäisi pystyä lepäämään ja rauhoittumaan, juuri sitä siinä hetkessä ei pysty tekemään.”

”Mielellä on kauheasti voimaa, kun vain uskomme siihen ja annamme sen työskennellä.”

Husson mukaan kriisissä on yleensä neljä vaihetta: shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleensuuntautumisvaihe. Ne eivät etene järjestyksessä vaan tulevat aina uudelleen ja uudelleen.

Kun kriisejä on useampi, vaiheet menevät sekaisin. Yksi kriisi on käsittelyvaiheessa, toinen shokkivaiheessa. Se aiheuttaa hämmennystä ja vaikeuttaa kokemuksen ja tunteiden käsittelyä.

Ihminen saattaa jäädä jumiin ahdistuksen ja pelon tunteisiin.

”Esimerkiksi menetyksissä kriisi on surun läpikäymistä. Jos on jokin muu kriisi samaan aikaan, suruun ei pääse oikein kiinni. Prosessia haittaavia muita tunteita, kuten ahdistusta, pelkoa ja häpeää, on niin paljon. Tulee sellainen tunne, ettei saa kiinni mistään”, Husso kuvailee.

”Lähes poikkeuksetta ihmiset pelkäävät silloin, että he ovat tulossa hulluiksi tai että he eivät koskaan enää kykene hallitsemaan mieltään.”

Husso tietää, että se ei ole totta.

”Jossakin vaiheessa isotkin kriisit siirtyvät osaksi historiaa, elettyä elämää”, Husso sanoo.

”Mielellä on kauheasti voimaa, kun vain uskomme siihen ja annamme sen työskennellä. Se tarkoittaa sitä, että meidän pitää uskaltautua myös vaikeiden tunteiden äärelle. Jos uskallamme kokea niitä ja puhua niistä, mieli saa työstää prosessiaan.”

Erota kriisit toisistaan

Vaikka kriisit osuisivat elämään yhtä aikaa, ne eivät ole yksi suuri möykky vaan erilliset prosessit, jotka vaikuttavat kukin omalla tavallaan.

Olennaista on erottaa kriisit toisistaan ja pohtia, mikä saa aikaan mitäkin ja mikä johtuu mistäkin. Jokaisella kriisillä on omat vaikutuksensa, ja kun sen ymmärtää, pystyy paremmin suunnittelemaan tulevaa ja näkemään, miten voi itse auttaa itseään.

”Kun kriisit menevät sekaisin, myös vaikutukset ja tunteet menevät sekaisin. Meidän on vaikea saada kiinni siitä, mitä missäkin tilanteessa kannattaa tehdä”, Husso sanoo.

”Ammattilaiselle puhuminen ei eroa hirveän paljon siitä, että puhuu luotetulle läheiselle. Samalla tavalla toinen kuuntelee.”

Kirjoittaminen tai läheisen tai ammattilaisen kanssa juttelu voi auttaa jäsentämään ajatuksia.

”Ammattilaiselle puhuminen ei eroa hirveän paljon siitä, että puhuu luotetulle läheiselle. Samalla tavalla toinen ihminen kuuntelee. Se on isoin ja tärkein asia. Ei neuvon antaminen vaan se, että toinen uskaltaa olla kuuntelemassa, jakamassa tarinaa ja läsnä.”

Monia auttaa myös rutiinien, kuten tutun vuorokausirytmin, noudattaminen. Ne tuovat turvaa muuten kaaottiseen tilanteeseen.

”Kriiseille yhteistä on se, että ihminen menettää turvallisuuden tunteen. Kun kriisejä on päällekkäin monta, turvallisuuden tunne järkkyy usein pohjiaan myöten. Turvallisuuden kokemuksesta saattaa olla hirveän vaikea saada uudelleen kiinni”, Husso sanoo.

”Aika monille tekee hyvää esimerkiksi se, että palaa töihin niin pian kuin mahdollista, vaikka osa-aikaisestikin. Se antaa mahdollisuuden ajatella jotain muuta kuin kriisiä.”

Epäreilu elämä

Miksi juuri minä? Miksi taas minä? Miksi aina minä?

Kun kohdalle osuu monta surua, on luonnollista kokea turhautumisen ja epäreiluuden tunteita. Husson mukaan ne perustuvat ajatukseen oikeudenmukaisesta elämästä. Siitä, ettei kenellekään anneta määräänsä enempää.

”Mutta ei elämällä ole sellaista ominaisuutta kuin oikeudenmukaisuus tai epäoikeudenmukaisuus. Elämä on elämää. Asioita tapahtuu. Emme voi muuta kuin hyväksyä, että minun kohdallani on sattunut näin”, Husso sanoo.

”Kriisi vie oman aikansa. Siihen pitää vain suostua.”

Tärkeintä on antaa itselleen aikaa. Mieli tekee töitä, vaikka siltä ei tuntuisi. Siitä kertoo esimerkiksi se, että kriisi palaa jatkuvasti ja pakonomaisesti mieleen ja nostattaa voimakkaita tunteita.

”Mieli pyrkii silloin ymmärtämään, mitä minulle on tapahtunut, miten tämä vaikuttaa minun elämääni ja tulevaisuuteeni ja läheisteni elämään.”

Ihmiselle on luontaista haluta nopeasti pois pahasta olosta, ja siksi epävarmuuden sietäminen ja ajan antaminen on niin vaikeaa. Mutta vaikka kuinka haluaisi, kaikkea on mahdotonta ratkaista heti.

Surun ja epätoivon tunteillakin on merkityksensä.

”Kriisi vie oman aikansa. Siihen pitää vain suostua”, Husso sanoo.

”Tärkeintä on tietää, että mieli pyrkii kyllä takaisin tasapainoon.”

Husso lohduttaa yleensä asiakkaitaan sanomalla: Sinäkin tulet selviämään tästä ajan kanssa. Jossakin vaiheessa tämä siirtyy historiaan. 

”Mieli työskentelee kaiken aikaa kriisin ratkaisemiseksi, olemme siitä tietoisia tai emme. Voisimme vähän luottaa siihen, antaa mielen tehdä tehtävänsä. Uskoa siihen, että eteenpäin mennään ilman mitään hirveän rankkoja toimenpiteitäkin.”