Arvokkainta on arki. Sen huomaa vasta, jos arki viedään tilapäisesti pois. Silloin kaipaa sydämensä pohjasta kiireaamuja, jolloin puki lapselle kurahousuja eteisessä.
Arvokkainta on arki. Sen huomaa vasta, jos arki viedään tilapäisesti pois. Silloin kaipaa sydämensä pohjasta kiireaamuja, jolloin puki lapselle kurahousuja eteisessä.

Ensimmäinen sairaalassa oppimani asia oli: ”lastaan ei voi suojella kaikelta”. Tärkein oppi kuului kuitenkin: ”toivoa on aina”.

Olen viettänyt viime vuosina melko paljon aikaa sairaalan lastenosastojen käytävillä ja huoneissa. Esimerkiksi nämä asiat olen oppinut:

1. Lastaan ei voi suojella kaikelta

Vaikka kuinka toivoisi, haluaisi ja yrittäisi. Kun oma lapsi on sairas, vanhempi on voimaton ja avuton.

Aikuinen olisi valmis tekemään mitä tahansa, jotta lapsi voisi paremmin, mutta joskus hän voi tehdä vain vähän. Yhtäkkiä ymmärtää, että mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa, koska tahansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

2. Koskettaminen on tärkeää

Lähellä oleminen lohduttaa huolessa, vanhempaa ja lasta. Jos ei syystä tai toisesta voi ottaa rakasta syliin, voi ehkä pitää kädestä tai hipaista tukkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

3. Ilo ei sammu kovin helposti 

Se voi pilkahdella pienissä asioissa. Ensimmäisessä suklaavanukaslusikallisessa, jonka lapsi jaksaa nielaista leikkauksen jälkeen. Tai siinä, että lapsi jaksaa hetken keskittyä, kun hänelle luetaan Tatua ja Patua.

Ilon ei tarvitse olla äänekästä. Se voi olla ulkoisesti vaatimatonta ja samalla valtavan suurta.

4. Arki on arvokkainta

Sen huomaa vasta, jos arki viedään tilapäisesti pois. Silloin kaipaa sydämensä pohjasta kiireaamuja, jolloin puki lapselle kurahousuja eteisessä. 

5. Toinen saman kokenut ymmärtää parhaiten

Kun äiti tai isä on peloissaan ja huolesta kipeä, ystävät ja ammattilaiset ympärillä ovat tärkeitä. Vertaistuen kanssa jaettu ilo ja suru on kuitenkin ainutlaatuista, koska kaikkea ei voi selittää sanoilla.

Monen asian jakamiseen ei edes tarvita sanoja.

6. Yllättävän paljon jaksaa

Kun on pakko, ihminen venyy uskomattomiin suorituksiin. Jos kysyt sairaan lapsen vanhemmalta, miten ihmeessä hän jaksaa, saat todennäköisesti vastauksen: eihän ole muutakaan vaihtoehtoa.

7. Joskus on pyydettävä apua

Vaikka olisi kuinka tottunut pärjäämään itse ja omillaan. 

8. On vaikea olla aikuinen

Lapsena kuvitteli, että aikuinen osaa ja kestää melkein mitä tahansa, eikä koskaan pelkää. Aikuisena oppi, että se ei ole totta.

Vanhempi on epätäydellinen. Joskus hän hermoilee ja tiuskii lapselleen juuri silloin, kun hänen pitäisi olla vakaa turva.

9. Pitää muistaa hengittää

Paljon toisteltu lentokoneen turvaohje on totta: pitää laittaa happinaamari ensin omille kasvoilleen, vain siten on tolkuissaan auttamassa muita. 

10. Toivoa on aina 

Ihan aina.

Äiti

Olen samaa mieltä kuin Potilaan äiti. Kaikki kunnia keskososastolle. Heidän työtään ja asennettaan en Kiina unohda. Siitä,olen todella kiitollinen. Muistaakseni osastolla 7 noin 35 vuotta sitten tilanne oli alapuolella kaiken arvostelun. Ei mitään tietoa, onneksi mieheni oli juristi ja pisti henkilökunnan todella tiukalle ja saimme lukea asiakirjoja, joista maallikkona emme kaikkea ymmärtäneet. Lääkärin tapaamista sai odottaa monta päivää ja sitten tämä ilmestyi paikalle ja sanoi, ettei tiedä tästä,tapauksesta mitään. Ei siis vaivautunut lukemaan edes asiakirjoja. Meitä,oli varoitettu (ammattilainen), että jos vanhemmat ovat hankalia, se kostetaan lapselle. Olinpaikoista niellä kiukku. Onneksi viimeisenä,yönä,oli sijainen, joka. Oli sympaattinen ja asiallinen. En ikinä anna senttiäkään Lastenklinikalle juuri siitä,syystä, että,kokemukseni tavallisesta osastosta on alapuolella kaiken arvostelun. Minusta onntodellä häpeällistä,mettä,julkisen sairaalan hoitajat istuvat kahvilla tai muuten toimistossa, eivätkä hoida lapsia. Jäleenpäin kuulimme, että kun joku kuolee, kaikki tutkimusta tekevät lääkärit ryntäävät paikalle ja haluavat eri elimiä omia tutkimuksiaan varten eikä vanhemmilta kysytä mitään. Tämän onnistuimme me kuitenkin estämään uhkailulla, että otamme yhteyttä muihin viranomaisiin ja hakemaan kuolleen lapsemme pois näiden haukkojen kynsistä. Sitä en ikinä unohda ja Lastenklinikka on oikeasti oikea ”mörkö” ja laittomasti toimiva yksikkö meidän kokemuksemme mukaan.

Potilaan äiti

Kirjoittaja ei sano mitään henkilökunnasta. Omat kokemukseni Lastenklinikalta kolmen vuosikymmenen takaa ovat kahdenlaisia; erittäin hyviä ja pohjattoman surkeita. Keskososaston koko henkilökunta oli täyden kympin ja ylikin ansaitsevaa tavassaan hoitaa potilaita ja kohdella omaisia. Sitä en ikinä unohda. Tavallisen osaston henkilöstö sen sijaan istui kahvilla, oli ynseä ja epäystävällinen, ei suostunut antamaan mitään tietoja, yritti estää vanhempia tutustumasta asiakirjoihin, joihin heillä oli oikeus. Lääkäriä,ei saanut tavata, ja jos saikin, tämä oli täysin tietämätön ”tapauksesta”.Samassakin sairaalassa voi olla sekä 0-tason hoitoa ja kohtelua että aivan erinomaista sellaista. Jäin ihmettelemään, oliko tavallisen osaston henkilökunta paitsi vailla vähäisintäkään empatiaa tai edes tapoja, vai oliko kyse koulutuksen puutteesta. Tämä tapahtui suunnilleen samaan aikaan Osasto 10-ohjelman kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla