Iltapesulla kannattaa käyttää vanulappua veden sijaan, vinkkaa Teknokemian Yhdistys.
Iltapesulla kannattaa käyttää vanulappua veden sijaan, vinkkaa Teknokemian Yhdistys.

Mikromuovit ovat vakava ympäristöuhka, koska vesistöihin päätyessään ne voivat kulkeutua kaloihin ja lintuihin. Mikromuoveja käytetään myös kosmetiikassa. 

Vesistöihin päätyvä mikromuovi on puhuttanut ja huolestuttanut viime aikoina. Mitä kosmetiikan käyttäjän pitäisi ottaa huomioon?

Teknokemian yhdistyksestä annetaan ainakin yksi vinkki.

Meikit kannattaa poistaa meikinpoistoaineella ja vanulapulla tai vastaavalla.

”Näin meikki lähtee helpoiten pois, eikä poisto rasita ihoa tai kuormita vesistöjä niin paljon kuin meikin peseminen pois puhdistustuotteella ja vedellä”, Teknokemian Yhdistyksestä kerrotaan.

”Kun puhutaan mikromuoveista ja kosmetiikan osuudesta mikromuoviongelmaan, keskeiset tuoteryhmät ovat kuorivat ja pesevät poishuuhdeltavat tuotteet.”

Siksi Euroopan kosmetiikkateollisuus onkin vapaaehtoisesti päättänyt lopettaa mikromuovien käytön.

”Ennen kosmetiikkateollisuuden omaa suositusta luopua mikromuoveista poishuuhdeltavassa kosmetiikassa, kosmetiikan osuus vesistöjen mikromuovista oli 0,1–1,5 prosenttia”, Teknokemian Yhdistyksestä kerrotaan.

Mikä mikromuovi?

Mikromuoveja syntyy, kun muovi pilkkoutuu ja hajoaa pienemmiksi hiukkasiksi. Mikrokokoista muovia irtoaa myös esimerkiksi tekstiileistä, autonrenkaista, maaleista ja tupakantumpeista.

Mikromuovi ei liukene veteen.

Osa mikromuoveista on tarkoituksella tuotettuja, kuten aiemmin kosmetiikkaan lisätyt mikromuovirakeet. Ne ovat alle viiden millimetrin kokoisia, veteen liukenemattomia, kiinteitä muovihiukkasia, jotka eivät häviä vesiympäristöstä.

Muovi voi kulkeutua kaloihin, simpukoihin ja lintuihin ja päätyä siten myös ihmisen ravintoon.

Missä kosmetiikkatuotteissa mikromuovia on?

Kosmetiikan mikromuovirakeet ovat kiinteitä, yleensä silmällä nähtäviä rakeita, joita on lisätty kuoriviin tai peseviin, poishuuhdeltaviin kosmetiikkatuotteisiin. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset kuorintatuotteet, kasvojen puhdistustuotteet, suihkusaippuat ja hammastahnat. Kaikissa tällaisissa tuotteissa mikromuoveja ei kuitenkaan ole, vaan sama vaikutus on saatu aikaan muilla aineilla.

Meikkituotteissa ei yleensä käytetä muovirakeita.

”Varsinaisissa meikkituotteissa ei yleensä käytetä määritelmän mukaisia muovirakeita. Meikeissä voi kuitenkin olla muita kuin mikromuovimääritelmän mukaisia muoveja. Koska meikkejä ei kuitenkaan ole tarkoitus huuhdella pois vedellä, vaan poistaa esimerkiksi vanulapuilla, ne eivät vaikuta vesistöjen mikromuoviongelmaan samaan tapaan kuin poishuuhdeltavat tuotteet”, Teknokemian Yhdistyksestä huomautetaan.

Mistä tiedän, onko kosmetiikassani mikromuovia?

Euroopan kosmetiikkateollisuuden järjestö Cosmetics Europe on suositellut mikrorakeiden käytön lopettamista vuoteen 2020 mennessä.

Monet kosmetiikkayritykset ovat tehneet niin, eikä määritelmän mukaista mikromuovia juuri enää käytetä poishuuhdeltavassa kosmetiikassa. Cosmetics Europen mukaan mikromuovin käyttö kuorivassa ja pesevässä poishuuhdeltavassa kosmetiikassa vähentyi vuosina 2012–2015 noin 80 prosenttia.

Euroopan kemikaalivirasto valmistelee EU:n laajuista mikromuovirajoitusta, joka koskee kaikenlaisia kuluttajatuotteita.

Joutsen-merkityissä kosmetiikkatuotteissa ei mikromuovia piile.

Vaikka kosmetiikassa ei enää mikromuovia olisikaan, saattaa se silti sisältää muovia toisenlaisessa muodossa. Kosmetiikkatuotteen ainesosalistasta ei kuitenkaan voi suoraan päätellä, onko siinä muovia.

Yksi tapa välttää mikromuovirakeita on käyttää luonnonkosmetiikkaa, jota valmistetaan luonnosta peräisin olevista raaka-aineista. Myös Joutsen-merkittyjen kosmetiikkatuotteiden kriteereihin kuuluu, etteivät ne sisällä mikromuoveja. Asian voi varmistaa tuotteen valmistajalta.

Mitkä ovat yleisimmät mikromuovit kosmetiikassa?

Yleisin poishuuhdeltavassa kosmetiikassa käytetty mikromuovi on polyeteeni. Muita mahdollisia mikromuoveja ovat polyuretaani ja polymetyylimetakrylaatti.

Nämäkin aineet voivat olla tuotteessa myös muussa muodossa kuin kiinteänä muovina.

Lähteet: Teknokemian Yhdistys ry, Cosmetics Europe, Ympäristöministeriö.