Paljon onnea äiti! Onnea siitä, että saat olla äiti.
Paljon onnea äiti! Onnea siitä, että saat olla äiti.

Äitienpäivänä juhlin lapsia. Tämän kertominen tuntuu vähän pahalta.

Kävelemme päiväkodista kotiin metsän kautta. Valkovuokkojen kohdalla neljävuotiaalle tulee mieleen muuan asia.”Mä en kerro, mitä me sulle äitienpäivänä kerätään.”

Kotona odottaa toinen tytär. ”Tykkäätkö sä muuten enemmän mutakakusta vai muffineista, joissa on suklaamuruja?” hän kysyy, kun astun sisään.

Tämän kertominen tuntuu vähän pahalta. Siksi, että tämän lukeminen voi tuntua pahalta. On paljon naisia, jotka haluaisivat olla äitejä, mutta eivät ole. Olen ollut yksi heistä.

”Työn ja perheen yhteen sovittaminen on välillä vaikeaa. Luultavasti paljon vaikeampi yhdistelmä olisi silti työttömyys ja perheettömyys.”

Lapsiperheen ruuhkavuosien päivittely on luvallista. Niin teen minäkin, kun soitan töistä (taas!) äidin hakemaan lasta päiväkodista, lämmitän vuoropäivinä lapsille pinaattilettuja ja kaupan makaronilaatikkoa ja tajuan, että puolen tunnin päästä pitäisi olla joku lahja kaverisynttäreille. Voiko sinne lähteä saappaissa, kun kaikki muut kengät ovat jääneet viime yönä pieniksi?

Työn ja perheen yhteen sovittaminen on välillä vaikeaa. Luultavasti paljon vaikeampi yhdistelmä olisi silti työttömyys ja perheettömyys. Ja jos töissä joskus on raskasta, en usko, että olisi vähemmän raskasta ilman lapsia. Mikään ei irrota töistä niin hyvin kuin lapset. Välillä se on huono juttu, usein loistava.

”Lapset luulevat, että me juhlimme minua. Oikeasti minä juhlin heitä.”

Äitienpäivänä syömme kotona mutakakkua tai muffineja, jotain suklaista kuitenkin. Lapset luulevat, että me juhlimme minua. Oikeasti minä juhlin heitä.