Appivanhempien kanssa ei tarvitse olla sydänystävä, mutta kohteliaat välit auttavat arjessa. Riitely ja välttely tekevät puolison tilanteen hankalaksi.

Kauhea anoppi on vanha vitsi. Monia suhde anoppiin ei kuitenkaan naurata yhtään, sillä se voi olla myös oikeasti­ hankala. Anoppi tai appiukko saattaa ajatella tietävänsä parhaiten, miten nuorempien pitäisi toimia arjessa ja kasvattaa lapsiaan. 

Juhlapyhät ja mummolareissut lasten kanssa voivat olla raskaita, jos appivanhempien kanssa ei synkkaa ollenkaan.

Mutta voiko miniä tai vävy jäädä kotiin, kun puoliso menee lasten kanssa mummolaan? Pitääkö olla kohtelias ja suostua mukaan kaikkiin sukujuhliin, vaikka tekisi appivanhempien mielestä kaiken väärin? Voiko miniä sanoa appivanhemmille, että he ovat väärässä?

Nosta kissa pöydälle

Vanhemman ja lapsen suhteeseen voi liittyä menettämisen pelkoa ja jopa mustasukkaisuutta. Se taas hankaloittaa puolison tilannetta, kertoo päällikkö Anne Viinikka Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

"Vanhempien tärkeä kehitystehtävä on irrottautua lapsesta ja antaa hänen rakentaa omaa elämäänsä. Se voi kuitenkin olla monelle vaikeaa."

Joskus puolisolla voi olla niin karuja lapsuusmuistoja, että hän ei halua olla yhteydessä vanhempiinsa. Parisuhteen toinen osapuoli voi halutessaan olla avuksi esimerkiksi keventämällä tilannetta, koska hänellä ei ole samaa painolastia. Siten vanhempiaan karsastava voi onnistua säilyttämään edes muodolliset välit vanhempiinsa.

Puolisoa ei kuitenkaan voi pakottaa vasten tahtoaan muurinmurtajaksi.

Tärkeintä on puhua. Sinä et ole valinnut appivanhempiasi, mutta puolisollesi hänen vanhempansa ovat luultavasti tärkeitä ihmisiä, samoin mahdollisille lapsillenne.

Suhde appivanhempiin kannattaa yrittää pitää kunnossa, jos tilanteessa ei ole erityisen hankalia ongelmia kuten päihteiden väärinkäyttöä tai jatkuvaa aatteellista manipulointia. 

Pidä asia aikuisten välisenä

Viinikka neuvoo, että jos appivanhempien käytös harmittaa, siitä kannattaa jutella ensin puolisolle. Ehkä­ pystytte yhdessä ottamaan asian puheeksi appivanhempien kanssa?

"Jos ongelma liittyy lasten kasvatukseen, appivanhemmille voi sanoa, että meidän perheessä on tapana toimia lasten kanssa toisin."

Harmittavan asian voi ottaa esille appivanhempien kanssa myös itse. Viinikan mielestä lapsia ei kuitenkaan tällaiseen välienselvittelyyn kannata sotkea.

"Aikuisten kesken voit kokeilla mitä tapahtuu, kun sanot suoraan, mikä harmittaa."

Jos osaat, kerro jokin esimerkkitilanne, jonka koit hankalaksi. Kysy, mitä appivanhemmat itse ehdottaisivat tilanteen korjaamiseksi.

Mitä jos se on väärinkäsitys?

Voi olla, että ongelma välillänne perustuu väärin­käsitykseen. Jos väärinkäsitystä ei korjata, ajan myötä tilanne saattaa paisua yhä ikävämmäksi.

"Appivanhemmat eivät ole välttämättä tulleet edes ajatelleeksi asiaa. Tilanne voi korjaantua, kun sanot siitä."

Voi olla, etteivät ongelmat ratkea puhumalla. Mutta­ silloin olet ainakin yrittänyt. Loputtomiin ei kannata hakata päätä seinään, jos minkäänlaista muutosta ei tapahdu.

Yritä ainakin sietää

Jos suhde appivanhempiin jatkuu vaikeana, voit sanoa­ itsellesi, että sydänystäviä teistä ei tule eikä tarvitsekaan. Kaikkien kemiat eivät vain kohtaa.

Vaikka yhdessäolo olisi pulmallista, hankalia hetkiä kannattaa yrittää sietää ainakin joskus. Kyse on kuitenkin puolison vanhemmista. Työpaikallakin pitää usein tulla toimeen myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei varsinaisesti synkkaa.

Mieti, miten voisit saada kurjat tilanteet edes siedettäväksi. Joistain asioista voi ehkä olla välittämättä.

Jos appivanhemmat asuvat lähellä, Viinikan mielestä on ihan tavallista, että puoliso käy välillä yksin tai lasten kanssa tapaamassa vanhempiaan. Aina ei kuitenkaan kannata jäädä kotiin, kun muu perhe lähtee mummolaan.

"Lapsista voi tuntua ikävältä, jos toinen vanhemmista ei ole koskaan mukana mummolareissuilla. Ainakin­ tilanne olisi silloin hyvä selittää lapsille – isovanhempia mustamaalaamatta."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 12/2015.

Kysely

Millaiset ovat sinun ja anoppisi välit?

Meillä on hyvät välit, kunhan emme tapaa liian usein.
Meillä on hyvät välit, kunhan emme tapaa liian usein.
48.7%
Välttelen anoppia kaikin keinoin.
Välttelen anoppia kaikin keinoin.
28.8%
Anoppi on (melkein) paras ystäväni.
Anoppi on (melkein) paras ystäväni.
17.9%
Minulla ei ole anoppia.
Minulla ei ole anoppia.
4.4%
Ääniä yhteensä: 156
jasu

Osaatko vetää rajat appivanhemmille? Puhu ensin puolisollesi

Minulla oli mahtava anoppi, aivan liian lyhyen aikaa vain. Anopin kuoltua appiukko aloitti uuden elämän ja siinä ohessa tuli särkeneeksi luottamuksen poikansa - minun mieheni- ja itsensä väliltä. Silti hänellä on omasta mielestään vaikka mitä oikeuksia meidän perheeseemme. Mies tapaa isäänsä harvakseltaan, ja käy lasten kanssa sukujuhlissa, joissa appiukko patsastelee keskipisteenä. Minä en tapaa appiukkoa kuin pakon edessä, eikä minulle tuota minkäänlaisia vaikeuksia kertoa hänelle, jos hän on...
Lue kommentti

Raivausbuumi voi aiheuttaa perheriitoja, tietää psykologi Anna Collander. Yltäkylläisyyteen tottuneen sukupolven on vaikea ymmärtää jugurttipurkkien hamstraajia, joiden mieliin on iskostunut pula-aika.

”Mies ei luopuisi juuri mistään. Hänellä on vanhoja tai isoksi jääneitä vaatteita ja kuluneita kenkiä, tyhjiä pahvilaatikoita ja muovipusseja, suttupaperilappuja... Sellaista ihan turhaa roskaa. Äitinsä kodissa ovat vielä hänen vanhat lelunsa, joten kauhulla odotan sitä päivää, kun anoppi potkaisee tyhjää”, kertoo yksi KK:n karsimiskyselyn vastaajista.

Saman huolen on kohdannut moni vanhempiensa kodin raivannut tai suvun kesämökin tyhjentänyt.

Psykologi ja psykoanalyytikko Anna Collander uskoo, että raivauserimielisyyksiä syntyy eniten siksi, että eri sukupolvilla on usein hyvin erilainen suhde materiaan. Pula-aikana eläneiden on vaikea luottaa siihen, että nyt on tarpeeksi. Nuoremmat sukupolvet taas ovat kasvaneet kulttuuriin, jossa oikeanlaisten tavaroiden hankkiminen nähdään itsensä toteuttamisena.

”Äitini ei luovu vanhoista ja kellastuneista muovikipoista ja -kupeista, joita keittiön laatikot pursuavat.”

”Sitruunapuristimenkin ulkonäön ja tuntuman pitää peilata omaa sisäistä sielunmaisemaa. Se on hyvin erilainen lähtökohta kuin pula-aika, jolloin oli hienoa, jos oli jotain”, Collander sanoo.

Siksi yltäkylläisyyteen tottuneen voi olla vaikea ymmärtää jugurttipurkkien hamstraajaa.

”Äitini ei luovu vanhoista ja kellastuneista muovikipoista ja -kupeista, joita keittiön laatikot pursuavat. Toistaiseksi muovikulhot ovat vielä paikallaan. Yritän välillä järjestellä niitä, mutta eivät ne kauaa pysy siistissä järjestyksessä. Välillä myös vaivihkaa heitän kippoja pois, riittävän harvoin, jotta äiti ei huomaa”, yksi KK:n kyselyn vastaajista kertoo.

Kaipuun muistaa koko elämän

Anna Collander uskoo, että materia saa ihmiset kinaamaan, koska siihen liittyy paljon tunnearvoa. Karsimista tai säästämistä tehdään harvoin pelkästään järjellä.

”Missä tunne, siellä ristiriita. Koska ihmiset tuntevat eri tavalla ja heillä on erilaiset elämäntilanteet, säästämiseen ja karsimiseenkin suhtaudutaan eri tavalla”, Collander sanoo.

”Jos on kokenut paljon pulaa, voi olla vaikea luottaa siihen, että nyt on tarpeeksi.”

Joskus tavaralla on enemmän tunnearvoa kuin karsimishetkellä tajuaa. Tavara on kuin portti muistoihin, ja kun jotakin tärkeää heittää pois, tuntuu kuin ovi muistoihin katoaisi.

Tunteen vallassa voi olla vaikea ymmärtää muita.

”Jos on kokenut paljon pulaa, voi olla vaikea luottaa siihen, että nyt on tarpeeksi. Nuoremmalla sukupolvella taas voi mennä kuluttaminen ja onnellisuuden tavoittelu sekaisin”, Collander sanoo.

”Nuorempien sukupolvien voi olla vaikea ymmärtää, miltä pula-ajan eläneistä on tuntunut. Sellainen puute ja kaipuu voi vaikuttaa koko elämän, vaikka järjellä tajuaisi, että enää ei ole hätää.”

Collander uskoo, että pula-aikana kasvaneiden sukupolvien säästeliäisyys saattaa joskus olla yritys pitää huolta nuoremmista.

”Ettei heillä olisi pulaa. Nuori minimalistinen sukupolvi ei välttämättä tällaisesta huolenpidosta osaa ilahtua.”

Ennakointi voi auttaa

Hamstrauksen toinen ääripää on uusin järjestelytrendi kuolinsiivous, jonka ajatuksena on säästää jälkipolvia ja raivata kodin tavarakaaos jo ennen omaa kuolemaa.

Joillekin kuolinsiivous on tärkeä riitti, jolla työstetään mennyttä elämää.

”Sitä kautta voi hyvästellä menneitä, nähdä oman elämän erityislaatuisuuden ja valmistautua siihen, ettei ole täällä ikuisesti”, Anna Collander sanoo.

Moni trendistä innostunut on joutunut joskus itse raivaamaan sukulaisensa omaisuutta. Urakan jälkeen on ehkä syntynyt ajatus: itse en halua olla kellekään vaivaksi.

”Se on sääli. Eikö ihminen saa olla joskus olla vaivaksi?” Collander kysyy.

”Jo sillä, että näyttää ymmärtävänsä, miksi toinen haluaa niin kuin haluaa, voi saada paljon anteeksi.”

Hän uskoo, että raivausristiriidat on helpoin välttää, kun yrittää ymmärtää muiden tapoja suhtautua tavaraan, sitä, miltä toisesta tuntuu ja miksi.

”Jo sillä, että näyttää ymmärtävänsä, miksi toinen haluaa niin kuin haluaa, voi saada paljon anteeksi”, Collander sanoo.

Hän kehottaa tarkastelemaan myös omia motiivejaan. Miksi haluan karsia tai säästää?

Jos raivaus pelottaa, siitä kannattaa puhua jo ennen kuin se on ajankohtaista.

”Kun kesämökkiä aletaan myydä tai perunkirjoitusta tehdä, tunteet ovat hirveän pinnassa.”

Joskus helpointa on säästää kaikkia kinalta.

”Iäkkäiden vanhempien on vaikea luopua mistään, vaikka tunnustavat, että kaikki paikat ovat täynnä ja enimmäkseen täysin turhaa ja käyttökelvotonta rojua. Odotan, että aika kuluu. Raivaan vanhempien nurkat sitten, kun heistä on aika jättänyt. On turha aiheuttaa riitaa ja mielipahaa. Jos rojua on kerätty nurkkiin jo vuosikymmenet, kai se vielä muutaman vuoden saa odottaa”, yksi KK:n kyselyn vastaajista kirjoittaa.

paha tytär

Hei karsija, tuliko riitaa hamstraajasukupolven kanssa? Yritä ymmärtää heitä!

Olin muuttamassa lähes 90-vuotiasta äitiäni pienempään asuntoon lähelle palveluita. Se oli juuri niin hirveää kuin voi arvatakin! Ihminen on ikänsä kerännyt tavaraa ympärilleen, mitään ei ole heitetty pois, vaan kaikki on säästetty periaatteella "sitä voi vielä joskus tarvita". Mitään ei olisi saanut nytkään hävittää, ei vanhoja tyynyjä, ei 70-luvun pöytäliinoja tai seinävaatteita... Salaa kannettiin tavaraa roskiin jätesäkkikaupalla ja auta armias, kun äiti huomasi, että joku riepu on muutossa...
Lue kommentti

Vilkkaan lapsen äiti ja mindfulness-opettaja kertoo, miten auttaa lasta rauhoittumaan.

Onko lapsellasi virtaa loputtomiin ja hyttysen keskittymiskyky? Onko koululaisella vaikeuksia keskittyä pitkäjännitteiseen työskentelyyn? Vai tuntuuko esiteini katoavan ruudun takaiseen ärsykemaailmaan? Mindfulness- eli tietoisuusharjoituksista saattaa olla apua.

Tietoisuus- ja tunnetaitojen opettaminen tekee tuloaan jo päiväkoteihin ja kouluihin. Olisinpa minäkin saanut nämä kyvyt käyttööni jo lapsuudessa! Läsnäolon taitoa voi harjoitella yhdessä myös kotioloissa.

Tässä neljä helppoa koko perheen harjoitusta, joissa hyödynnetään eri aisteja keskittymisen apuna. Nämä on testattu myös vilkkaalla lapsella.

1. Korvien höristys

Harjoitukseen tarvitaan selkeä, hitaasti hiipuva ääni kuten ääniraudan tai sointumaljan kumahdus. Sopivan välineen löytää tarvittaessa verkosta. Pyydä lasta kuuntelemaan tarkasti ja äänen kuullessaan kohottamaan toista kättään hitaasti niin, että se on äänen kokonaan vaiennuttua viittausasennossa. Toista harjoitus niin, että käsi siirtyy vähitellen ylhäältä takaisin alas äänen mukana.

Käden liikuttamisen sijaan voitte myös sopia, että ääntä kuunnellaan silmät suljettuina ja ne avataan vasta, kun ei kuulu enää pienintäkään äänen värinää. Testatkaa, onko lapsella tarkempi kuulo kuin aikuisella – hänen kätensä saattaa liikkua vielä, kun aikuinen havaitsee enää pelkkää hiljaisuutta.

2. Tiimalasi

Lainaa lautapelistä tiimalasia. Ennen kuin laitat hiekan valumaan, ohjeista osallistujia seuraamaan tiimalasia ja laskemaan hiljaa mielessään, kuinka monta sekuntia tiimalasi mittaa. Kertokaa arvionne ja kokeilkaa uudestaan – muuttuiko luku?

3. Makuhetki

Valitse erimakuisia ja -tuoksuisia ruoka-aineita, kuten sitruunaa, hunajaa, vihreää paprikaa ja juustoa. Haistelkaa ja maistelkaa jokaista ruokaa silmät kiinni tai huivilla sidottuina. Pyydä lasta kuvailemaan tuoksua ja makua ja arvaamaan, mistä ruuasta on kysymys. Harjoituksen voi tehdä myös tasting-versiona; meidän perheemme testasi eri kokismerkit ja sain vihdoin selville, maistuuko kaupan oma merkki erilaiselta kuin kalliimpi merkkilimu.

Niin aikuiset kuin lapsetkin hotkaisevat monet päivän aterioista tai korvaavat ne napostelulla. Hidas, keskittynyt ruokailu ehkäisee tutkitusti ahmimista, ylipainoa ja epäterveellisiä ruokavalintoja. Nykyään taaperoita opetetaan sormiruokailun avulla tutustumaan antaumuksella syömäänsä ruokaan. Sama utelias ja keskittynyt asenne olisi hyvä säilyttää lopun elämää.

4. Satuhieronta

Vilkkaan lapsen tai nuoren voi olla vaikea pysähtyä oman kehon äärelle. Satuhieronnassa aikuinen auttaa tarinan ja kosketuksen keinoin lasta rentoutumaan. Nuoren kohdalla voi puhua vaikka tarinarapsuttelusta, jos lapsekas nimi ei houkuttele. Tämä menetelmä auttaa myös levottoman lapsen rauhoittamisessa ennen nukkumaanmenoa.

Pyydä lasta asettumaan vatsamakuulle sängylle tai muuhun mukavaan paikkaan. Kuvittele lapsen selkäpuoli kanvaasiksi, johon maalailet keksimäsi tarinan kulkua kuin Kylli-täti ikään. Hyödynnä myös käsivarret ja jalat. Kivoja satuhierontoja voi keksiä vaikkapa puusta, joka käy läpi eri vuodenajat tai metsän eläimistä, jotka kipittävät ja tallustelevat pitkin selkää. Valmiita tarinoita hierontaohjeineen löydät Satuhieronta-kirjasta.

Kati Heikinheimo toimii päivätyönsä ohessa mindfulness-opettajana ja pyörittää yhdessä puolisonsa kanssa kolmen pojan uusperhettä.