Jumittaja jää kiinni yksityiskohtiin eikä koskaan lakkaa muistelemasta vuosien takaista riitaa.  Jumituksen syitä on monia, mutta aina sitä on yhtä vaikea muuttaa.

Siellä hän seisoo peilin edessä murheellisen näköisenä.

"Sinä kuitenkin ajattelet, että minä olen liian lihava", hän aloittaa.

"Mitä nyt taas? Enkä ajattele."

"Älä yritä. Sanoit, että lenkkeily tekisi minulle hyvää. Kyllä sanoit, silloin millenniumjuhlien jälkeen! Mitä sinä muka tarkoitit, jos et sitä, että olen liian lihava?"

"Millennium… Herranen aika, siitä on yli 15 vuotta!"

Niinpä. Jumittajalle 15 vuotta ei ole aika eikä mikään. Jumittaja ei koskaan unohda.

Jumittaja kuvittelee tekevänsä hyvää

Jumittaja jää kiinni ilmeisiin ja sanavalintoihin. Mitä tarkoitit, kun korostit sitä sanaa niin painokkaasti, hän tivaa.

Kun joku kertoo tarinaa, jumittaja takertuu ensimmäiseen epätäsmälliseen virkkeeseen. Hän kysyy tarkentavia yksityiskohtia, kunnes kertoja kadottaa tarinansa idean.

Työpaikan palaveri ei pääse kunnolla käyntiin, kun jumittaja keskeyttää. Hän haluaa varmistaa, onko kokoukseen varmasti kutsuttu kaikki, joita asia koskee. Aikaa kuluu. Varsinaiseen asiaan ei päästä koskaan.

"Jumittaja kuvittelee tekevänsä hyvää", työ- ja organisaatiopsykologi Satu Kaski selittää.

"Hänhän varmistaa, että kaikki menee kerralla oikein ja työ tehdään kunnolla. Muiden mielestä hän saa aikaan vain sen, etteivät projektit valmistu ajallaan."

Yksityiskohdat suojaavat kaaokselta

Jumittaminen voi tulla perintönä lapsuuskodista, jossa äiti tai isä on ollut tarkka ja vaatinut tilille jokaisesta teosta ja äänenpainosta.

Jollekin se voi olla ratkaisu elämän kaoottisuuteen. Kun sattuma sotkee suunnitelmat ja ihmiset käyttäytyvät arvaamattomasti, yksityiskohtiin takertuminen pelastaa. Niitä voi hallita. Siitä saa onnistumisen tunnetta.

Joku saa jumituksesta merkitystä elämään: kaikki kuuntelevat minua, olen siis tärkeä.

Jumittajaa kuunnellaan kohteliaisuudesta.

"Todellisuudessa jumittajaa ei kuunnella kunnioituksesta vaan kohteliaisuudesta. Perusmukavat ihmiset joustavat eivätkä halua loukata kertomalla, että jumittaja tuhlaa kaikkien aikaa", Satu Kaski toteaa.

Joskus jumituksen taustalla on kova kokemus. 

Ihminen on tehnyt virheen ja joutunut julkiseen häpeään. Hän päättää, että vastaisuudessa hän tarkistaa pienimmätkin detaljit moneen kertaan.

"Joku voi jumittaa silkasta katkeruudesta. Jos hänellä ei mene hyvin, ei saa mennä muillakaan. Kun viilaa omaa osuuttaan loputtomiin, myös kaverin työt myöhästyvät."

Puutu jumitukseen heti

Läheiset ja työtoverit oppivat juonimaan, jotta asiat etenisivät jumittajasta huolimatta. Työasioissa hänelle saatetaan antaa oma aikataulu. Muut tietävät oikean ajankohdan, jolloin työn pitää valmistua, mutta jumittajan deadline on kahta viikkoa aikaisemmin.

Suorinta toki olisi, jos esimies puhuisi ongelmasta jumittajan kanssa. Se on työlästä, koska tämä takertuu joka faktaan ja löytää pienimmätkin virheet.

"Hän voi väitellä loputtomiin siitä, mitä oikeasti sanottiin, milloin ja miksi", Satu Kaski sanoo.

Puoliso ei rakastunut jumitukseen vaan johonkin ihanaan.

Turhautumisen hetkellä on armollista muistaa, että jumittajalla on muitakin ominaisuuksia. Ei puoliso hänen jumitukseensa rakastunut vaan johonkin aivan muuhun, ihanaan. Töissä hän ei ainoastaan nipota vaan myös osaa. Sen takia hänet on paikkaansa valittu.

"Ehkä paras keino on antaa lempeää mutta jämäkkää palautetta sillä hetkellä, kun jumitus alkaa. Kiitä havainnosta, muistuta aikataulusta ja asialistasta", Satu Kaski ehdottaa.

Kun jumittaja siis seuraavan kerran yrittää siirtää huomion kokouksen aiheesta pöytäkirjanpitäjän kirjoitusnopeuteen, keskeytä hänet heti: Hyvä huomio, mutta emme pysähdy siihen. Aikaa on tämän verran, ja sen aikana pitää syntyä päätös. Asiaan!

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2015.

Joskus jumitus toimii

Jumituksesta voi olla yllättävää hyötyä työelämässä. Jos työporukkaan osuu iso liuta jee-nastaa-innovatiivista-näin-tehdään-heti -tyyppejä, yksi jumittaja voi pelastaa isoilta taloudellisilta virheiltä. Äärioptimistisen intomielen iskiessä kuuntele siis hetki jumittajaa. Tarkistakaa vielä yhdessä jokainen yksityiskohta, joka häntä epäilyttää.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kuulee kouluista ja päiväkodeista jatkuvasti samaa viestiä: lapset pyörittävät yhä enemmän vanhempiaan. ”Vanhemmat kestävät huonosti lasten pettymystä ja kiukkua."

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan Suomessa on yhä enemmän lapsia, joille ei ole asetettu rajoja. 

”Vanhemmat kestävät huonosti lasten pettymystä ja kiukkua. Lapsi kuitenkin tarvitsee itseään vahvemmat vanhemmat. Jos vanhemmista ei ole johtajiksi, lapsi ottaa johtajuuden.” 

Sinkkonen puolustaa lapsen toimintaa sanoen, ettei häiriökäytös ole lapsen omaa syytä.

”Lapsi ei ole mikään pikku tyranni, vaan hänen käytöksensä on usein sopeutumista epäjohdonmukaiseen kasvatukseen. Lasta saatetaan toisaalta palvoa ja nostaa muiden yläpuolelle. Sitten jos hän käyttäytyy huonosti, hänet hylätään. Ihannointi ja tunnetason hyljeksintä vuorottelevat. Tämä voi johtaa narsistiseen häiriöön.”

Lapsi voi olla ihan hädässä, jos häntä vaikkapa koulussa joskus kritisoidaan. Hän voi kokea, että tähän astihan kaikki, mitä hän on tehnyt, on ollut täydellistä.

Sinkkonen tietää, että Suomessa on ollut pitkään vallalla kovaan kuriin perustuva kasvatusmalli.

”On ymmärrettävää, että omille lapsilleen voi haluta antaa erilaisen mallin. Usein se tuottaa hyvää jälkeä, aina ei.” 

”Moni kuulee ei-sanan ensi kertaa armeijassa”

Lapsen tietä tasoittavasta ”curling-vanhemmuudesta” on puhuttu jo pitkään. Jari Sinkkonen näkee ja kuulee työssään lastenpsykiatrina ja luennoitsijana paljon sen aiheuttamia ongelmia. Lapsen tietä ei pidä liikaa silottaa vaan arvostaa hänen omaa yritystään.

”Jos lasta kannetaan kaikkien esteiden yli, hän ei opi selviytymään epämukavista asioista. Sitten lapsi voi olla ihan hädässä, jos häntä vaikkapa koulussa joskus kritisoidaan. Hän voi kokea, että tähän astihan kaikki, mitä hän on tehnyt, on ollut täydellistä.”

Sinkkosen mukaan curling-vanhemmuus johtaa alhaiseen turhautumiskynnykseen, mikä taas aiheuttaa hankaluuksia koulussa ja myöhemmin työelämässä. Myös riippuvuudet ja tyhjyyden tunne ovat tavallisia seurauksia.

Sinkkonen kertoo kuulleensa, että työharjoitteluissa on entistä enemmän nuoria, jotka eivät kestä pomon käskyjä.

”On sanottu, että joku on kuullut ei-sanan melkein ensi kertaa armeijassa.” 

Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen puhui lasten psyykkisestä hyvinvoinnista Orionin järjestämässä tilaisuudessa 16.5.2017 Helsingissä.

Kolme neuvoa kasvattajalle

1. Älä anna vaihtoehtoja, jos niitä ei oikeasti ole.

”Päiväkodista lähtiessä saatetaan sanoa, että jokos me ruvettais laittamaan haalaria päälle tai kenkiä jalkaan. Konditionaalipuhe on tyypillistä. Sen sijaan voisi todeta, että laitetaan haalari päälle. Eräskin isä kertoi itseironisesti, että he ovat neuvotelleet kaikesta lapsen kanssa synnytyslaitokselta saakka.”

2. Keksi sopivasti tehtäviä.

Lapsi oppii vastuuta, kun hänelle sitä annetaan. Sinkkonen arvelee, että lapsille on nykyisin ehkä vaikeampi keksiä tehtäviä kuin esimerkiksi hänen lapsuudessaan maalla, jolloin lasten piti osallistua erilaisiin töihin. ”Nyt oman huoneen siivous tai roskien vieminenkin voi olla joillekin lapsille liikaa.”

3. Anna lapselle tilaa oppia itse.

Curling-vanhemmat rientävät helposti auttamaan lasta arjessa, mutta se voi olla karhunpalvelus. Lapsi ei saa onnistumisen kokemuksia.

Sinkkonen kertoo jokin aika sitten katselleensa vuoden ikäistä, jonka isä antoi kontata hitaasti ylös portaita. "Lapsi sai harjoitella kaikessa rauhassa."

Kiltteys on pääasiassa hyvä ominaisuus. Liiasta kiltteydestä voi kuitenkin tulla taakka, josta kannattaa opetella eroon.

Voisitko ottaa koirani viikoksi hoitoon? Ehtisitkö tehdä tämän työn, kun minulla on vähän kiire? Mihin mentäisiin kesällä, sopiiko sinulle rantaloma? Kyllä, kyllä ja kyllä.

Kiltteys on hyvä ominaisuus, mutta liiallisena siitä voi tulla taakka. Jos huomaat usein suostuvasi pyyntöihin, joista oikeastaan haluaisit kieltäytyä, saatat olla tarpeettoman kiltti.

"Hyvän ja huonon kiltteyden raja on selvä. Jos on niin joustava, että siitä aiheutuu itselle kärsimystä, on todennäköisesti liian kiltti", sanoo psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti Titta Sopanen.

Liiallinen kiltteys voi tarkoittaa omista tarpeista luopumista tai sitä, että ei uskalla sanoa, mitä itse haluaa ja mitä ei. Sopanen kehottaa pohtimaan myös palvelusten tekemisen motiivia: teon pitäisi lähteä aina omasta halusta.

Työpaikalla kiltti on usein se, joka ottaa ylimääräisen tehtävän, vaikka kalenteri on jo täynnä. Parisuhteessa kiltti voi väheksyä tarpeitaan tai kokea, ettei niille ole oikeutusta. Hän saattaa myös pienentää itseään: mitäs minusta, tehdään taas kuten sinä haluat.

Usein kiltti pelkää tulevansa hylätyksi.

"Jos ajatellaan, että parisuhde on pallo, niin helposti toinen vie pallosta kolme neljäsosaa ja kiltille jää vain pieni siivu", Sopanen selittää.

Alussa liika kiltteys ei välttämättä tunnu huonolta. Mutta jos jatkuvasti joustaa omista rajoistaan, seurauksena on usein lopulta katkeruutta.

Liian kiltti pettyy muihin, kun nämä eivät huomaa, kuinka raskas taakka kiltillä on kannettavana. Kiltti pettyy helposti myös itseensä: miksi minä en osaa pitää puoliani?

Sano ei ja siedä syyllisyyttä

"Terve itsekkyys" on muodikas ilmaus, mutta tärkeä asia. Käytännössä se tarkoittaa, että huolehtii omista tarpeistaan ja tekee päätökset niitä kunnioittaen. Se, että ajattelee ensin omia tunteitaan ja tarpeitaan, ei ole väärin.

Jos haluaa eroon liiasta kiltteydestä, pitää opetella sanomaan ei. Se ei ole helppoa,ja usein kiltti pelkää tulevansa hylätyksi. Mitä jos minusta ei enää pidetä, kun en suostukaan pyyntöihin? Mitä jos muut pettyvät minuun?

Titta Sopanen sanoo, että muutos vaikuttaa ihmissuhteisiin. Läheiset voivat olla ihmeissään, jos totuttu käytös muuttuu.

"Silloin kannattaa kertoa, että on tajunnut olleensa liian kiltti ja yrittävänsä muuttua."

Oikeanlainen kiltteys ei ole heikkoutta vaan vahvuutta.

Aluksi ein sanomisesta seuraa syyllisyyttä. Tunnetta kannattaa opetella sietämään. Sopasen mukaan itse valituissa ihmissuhteissa kumpikin voi käyttää omaa tahtoaan. Jos toinen ei sitä hyväksy, kannattaa pohtia, onko suhde jatkamisen arvoinen.

"Jos ihmissuhde perustuu sille, että kiltti tekee kaiken ja taipuu aina, voi olla ihan hyvä, että sellainen suhde päättyy."

Oikein kiltit kunniaan

Liika kiltteys ei ole sattumanvaraista, vaan yleensä seurausta siitä, että lapsuudessa saatu hyväksyntä on ollut jollakin tapaa ehdollista.

"Usein liian kiltiksi oppineen on pitänyt lapsuudessa suorittaa jotain tai käyttäytyä tietyllä tavalla, jotta tulisi hyväksytyksi. Tästä on tullut tunne, että jos en jousta, olen huono ihminen", Sopanen selittää.

On tärkeä muistaa, että kiltteys on lähtökohtaisesti hyvä ominaisuus. Oikeanlainen kiltteys ei ole heikkoutta vaan vahvuutta.

"Jos kaikki olisivat empaattisia toisilleen ja kunnioittaisivat toistensa rajoja, tämä olisi mahtava maailma. Hyvä kiltteys pitäisi nostaa taas kunniaan."

Toisten auttaminen ja oikeanlainen kiltteys on hyväksi paitsi muille, myös auttajalle itselleen.

"Toisten auttaminen on hieno juttu, kunhan on tarkka motiivista ja siitä, ettei veny liikaa. Sitä paitsi auttamisesta tulee ihmiselle itselleenkin hyvä mieli."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 11/2017.

Viisi tapaa, joilla opit sanomaan ei

1. Aseta rajat. 

Mieti, mikä tuottaa iloa ja mikä pahaa mieltä. Sinun ei tarvitse tehdä asioita, jotka aiheuttavat mielipahaa.

2. Arvosta tunteitasi. 

Omien tunteiden ja tarpeiden huomioiminen ei ole itsekkyyttä.

3. Keskity itseesi. 

Et ole vastuussa muiden onnellisuudesta, mutta omasta onnellisuudestasi olet.

4. Ota aikalisä. 

Kun sinulta pyydetään jotain, vastaa pohtivasi asiaa. Ehdit miettiä, mitä todella haluat.

5. Oma tahto riittää.

Kieltäytyminen ei vaadi painavia syitä. Perusteeksi voi riittää, että et halua.