Liikenteessä on erityisen tärkeä pysyä rauhallisena: hallitsematon raivokohtaus voi aiheuttaa onnettomuuden. Vain empatia auttaa, sanoo liikennepsykologian dosentti Sirkku Laapotti.

Tilanne tulee äkkiä, yllättäen. Toinen autoilija kiilaa kolmion takaa täpärästi eteen.

Kiilatun reaktio on yhtä nopea. Jalka jarrulle, käsi töötille. Suusta pääsee ruma sana, toinenkin.

Rauhoittumiseen menee pitkä aika. Sydän hakkaa, ajatukset kiertävät tapahtuneessa. Olipa törkeä tyyppi! Ihan sumeilematon! Kaikenlaisia sitä onkin liikenteessä!

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Joskus liikenneraivo purkautuu rajusti niin, että kuski tekee vihaisia temppuja omalla ajoneuvollaan tai nousee autosta ja latelee suorat sanat. Sellainen on harvinaista, mutta tunteita liikenne nostattaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joku ajaa edellä liian hiljaa eikä yhtään tajua, että meillä on jo kiire. Joku vie viimeisen parkkiruudun nenän edestä. Joku ohittaa liian ahtaassa raossa. Silloin on melko tavallista, että keskisormi nousee, äänitorvi laulaa tai kirosanat sinkoilevat.

Jälkikäteen raivostumista ihmettelee joskus itsekin. Miten minä, kohtelias kunnon kansalainen, nyt niin tulistuin?

Miksi kiltistäkin ihmisestä tulee liikenteessä törkimys?

Kiroilisitko kassajonossa?

"Ihmisen persoona ei muutu liikenteessä", väittää liikennepsykologian dosentti Sirkku Laapotti.

Jos on luonteeltaan helposti kiihtyvää sorttia, on sitä niin aamuruuhkassa kuin lähikaupan kassajonossakin.

Ero on vain siinä, missä määrin kiukkunsa kehtaa päästää ilmoille. Kaupassakin turhauttaa, kun edellinen asiakas ei ole tajunnut punnita parsakaalia ja kassajono seisoo, mutta harva ilkeää kiroilla muuten kuin mielessään.

Auton peltikuoren sisällä ja netissä on helppo päästellä tuskastuminen valloilleen.

Kasvokkaisissa kohtaamisissa ei ole tapana sättiä kovaan ääneen toisen virhettä. Sosiaalinen paine suojelee ylilyönneiltä.

Auton peltikuoren sisällä sen sijaan syntyy anonyymi tila, jossa on helppo päästellä tuskastuminen valloilleen, ilman että menettää itse kasvojaan. Samaan tapaan netissä toisia voi nöyryyttää ja haukkua nimettömästi.

Liikenteessä tilanteet ovat ohimeneviä, eikä toista ihmistä välttämättä edes näe. On vain joku muukalainen toisen peltikuoren sisällä. Joku kasvoton törppö, joka ansaitsee rangaistuksen.

Vaan entäpä, jos toisessa autossa olisikin tuttu: naapuri, lapsen parhaan kaverin äiti tai vaikka oma ystävä? Tööttäisitkö toisenkin kerran?

Oma moka johtuu tilanteesta

Kuka ei mieluusti ajattelisi olevansa looginen ja järkevä? Silti useimmat lankeavat samaan ajatusvirheeseen: omia virheitä selitetään tilannesyillä, toisten virheitä heidän persoonallaan.

"Jos ajaa itse ylinopeutta, sitä selitetään kiireellä: oli pakko kun piti ehtiä. Toinen taas ajaa ylinopeutta, koska on sellainen kaahari", Sirkku Laapotti kuvaa.

Kannattaa muistaa, että kaikki liikenteessä liikkujat ovat kokonaisia ihmisiä elämäntarinoineen.

Joku tukki nolosti risteyksen – ehkä hän oli ensimmäistä kertaa ratissa kortin saatuaan ja jännitti kamalasti. Joku kiilasi valitsemaasi parkkiruutuun nenäsi edestä – ehkä hän oli kuullut äskettäin ikävän uutisen perheenjäsenestään eikä siksi huomannut sinua.

Keskisormen näyttäjällä voi olla takana pitkä, kurja päivä.

"Ennen kuin alkaa toitottaa torvea, kannattaa hetkeksi asettua toisen asemaan ja muistaa, että jokainen mokaa joskus", Laapotti sanoo.

Jos itse joutuu kiukun kohteeksi, ei kannata kimmastua, vaikka se ikävältä tuntuukin. Keskisormen näyttäjällä voi olla takanaan pitkä, kurja päivä, jonka sinun mokasi juuri kruunasi.

"Voi tehdä anteeksipyytävän, sovinnollisen eleen. Ja jos suututtaa, voi laskea kolmeen tai vaikka pidempäänkin."

Sillä jokaisella on liikenteessä lopulta sama, yhteinen päämäärä: päästä ehjänä perille.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 20/2015.

Uhreja on enemmän kuin raivoajia

80 %

autoilijoista kertoo kohdanneensa liikenteessä tööttäilyä, käsimerkkejä tai muuta liikennekiukkua.

60 % 

myöntää suuttuneensa joskus itse.

Lähde: Liikenneturva 2015

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla