Nämä viisi asiaa yhdistävät nettivihaa ja rattiraivoa – ja näin niihin kannattaa suhtautua.

Rumat, raivokkaat sanat netin keskustelupalstalla. Torven tööttäys ja keskisormen vilautus liikenteessä. Nettivihaan ja tiekiukkuun on vaikea olla törmäämättä. Asiantuntijat kertovat, mitä yhteistä niillä on ja miten vihamielisyyteen kannattaa suhtautua.

1. Kiukku kertoo kiukuttelijasta

Älä ota itseesi, vaikka kiukku kohdistuisi sinuun. Luultavimmin syy vihaan on vihaajassa itsessään.

”Jokainen ottaa oman luonteensa mukaan myös auton rattiin. Jos on helposti kiihtyvää sorttia, on sitä myös liikenteessä”, sanoo liikennepsykologian dosentti Sirkku Laapotti.

Sama pätee käytökseen netin keskustelupalstoilla.

”Motiivien kirjo huonoon käytökseen on netissä yhtä laaja kuin netin ulkopuolellakin. Joku ajaa omaa ideologiaansa. Jotakuta ärsyttää se, mitä edellisissä viesteissä sanotaan, ja hän reagoi siihen. Jotakuta ärsyttää jokin ihan muu, ja hän purkaa viesteissä kiukkuaan, jolle ei ole keksinyt muuta lievitystä”, sanoo nettivihaa tutkinut Pekka Räsänen Turun yliopistosta.

2. Isoin meteli ei tule enemmistöstä

Älä lannistu, vaikka joskus tuntuu että huono käytös on ottanut maailmassa vallan. Ei se ole. Suuri enemmistö on edelleen kunnon väkeä.

”Nettihuuteluun pätee sama kuin luokkahuoneeseen. Muutama hölösuu saa aikaan ison metelin. Netissä kymmenen prosenttia käyttäjistä tuottaa 90 prosenttia älämölöstä. En todellakaan sanoisi, että meillä on vihaajakansa, joka laajoin joukoin nyt kirjoittaa ilkeitä viestejä”, sanoo Pekka Räsänen.

”Vaikka ilmiöstä puhutaan paljon ja moni sen tunnistaa, liikenneraivon rajut ilmentymät ovat onneksi erittäin harvinaisia” , sanoo Sirkku Laapotti.

3. Väsymys ja alkoholi ruokkivat vihaa

Helpoin tapa vähentää törkykirjoittelua olisi asentaa tietokoneeseen alkolukko.

”Nettiraivoon pätee sama kuin muuhunkin häiriökäyttäytymiseen. Se lisääntyy yön pimeinä tunteina, kun ihmiset ovat väsyneitä ja humalassa. Ihan kuten yöllä nakkikioskin jonossa”, kuvailee Pekka Räsänen.

Liikenteessäkin väsymys madaltaa ärsyyntymiskynnystä ja heikentää itsehillintää. Alkoholin sopimattomuus liikenteeseen on kirjattu tieliikennelakiin.

4. Anonyymi tila yllyttää ylilyönteihin

Jos ei halua pahoittaa mieltään pahansuovilla viesteillä, ei kannata lukea keskustelupalstoja, joille voi kommentoida nimettömästi.

”Niillä kielenkäyttö on raaempaa. Harva syytää suoria törkeyksiä omalla nimellään ja naamallaan omille kavereilleen Facebookissa. Toki sieltäkin puuttuvat kasvokkaisen kanssakäymisen sanattomat säännöt, kuten että vanhempaa ihmistä kuunnellaan kunnioittavasti”, sanoo Pekka Räsänen.

Myös autoilijoiden huonoa käytöstä selittää joskus se, että inhimillisen vuorovaikutuksen lainalaisuudet eivät oman auton sisällä tunnu pätevän.

”Auton peltikuoren sisällä syntyy illuusio nimettömästä, yksityisestä tilasta, jossa kaikenlaiset reaktiot on helpompi päästää valloilleen kuin kasvokkaisissa kohtaamisissa. Toista ihmistä ei välttämättä edes näe”, Sirkku Laapotti kuvailee.

5. Viha lisää vihaa

Vaikka toisten käytös sosiaalisessa mediassa tai liikenteessä suututtaa, vihaan ei kannata vastata vihalla. Siitä tulee vain entistä surkeampi olo. Kodin Kuvalehden kyselyssä ihmiset kertoivat, miltä netin sanasotaan osallistuminen tuntuu.

”Epätoivo. Pelko. Hätä siitä, etta joku vastapäätä voi ajatella asioista tavalla, joka sotii kaikkea järkeä vastaan.”

”Olen edelleen vihainen, kun rautalangasta väännetty faktatieto ei mene perille.”

Myöskään rattiraivoon sortuminen ei paranna omaa oloa. Näin kuvaili tuntojaan eräs lukija Kodin Kuvalehden kyselyssä:

”Paras herätys omalle liikenneraivolle oli, kun näin toisen raivoavan niin, että liikennevaloissa hän hyppäsi autosta ulos puimaan nyrkkiä. Koko ajan suu kävi ja kävi vielä pitkään autossakin. Näin tämän tapauksen, kun sattui olemaan viereinen auto. Hän siis pui nyrkkiä autokoulussa olevalle, kolmio perässä ajavalle. Ajattelin, että apua! Minusta ei saa koskaan tulla tuollaista.”

 

Missä lapset ovat aattona? Miten aika riittää kaikille? Bonusäiti Miia kertoo, miten uusperheen jouluaikataulut heidän perheessään ratkaistaan.

Uusperheen joulussa on paljon hyvää: Kun koteja on kaksi, lasten pitkät lomat on helpompi järjestää. Läheisten (ja lahjojen) määrä vain lisääntyy.

Huolia aiheuttavat usein aikataulut. Missä lapset ovat aattona? Mihin pukki tilataan? Riittääkö aika kaikille? Entä miten aikataulupalapeli ratkaistaan, kun elämässä on useampi kuin yksi uusperhe?

Kysyimme bonusäiti Miialta, 30. Miian perheeseen kuuluvat mies ja tämän 7-vuotias tyttö. Myös tytön äidillä on uusperhe. Joulun aikaan nähdään lisäksi molempien vanhempia, Miian miehen veljiä ja Miian kummityttöä perheineen. Myös Miian isällä on uusperhe.

1. Uusperheet ovat tuoneet elämääsi lauman uusia ihmisiä. Miten aika riittää jouluna kaikille?

”Mietimme joulua lapsen kannalta. Hän on aattoillan meidän kanssamme ja aattopäivän äitinsä luona. Vaikka olemme kaikki hyvissä väleissä, joulun aikataulujen sopiminen stressaa molempia perheitä. Olemme miettineet, voisiko joka toinen joulu olla tulevaisuudessa hyvä järjestely.  Kumpikin perhe voisi suunnitella jouluaan rauhassa.

Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen. Olemme tasa-arvoisia. Jonkinlainen jako on vain pakko tehdä.

”Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen.”

Tänä jouluna kokoonnumme isäni ja hänen vaimonsa luo. Kysyin isältäni ja hänen vaimoltaan, mitä mieltä he olisivat, jos mieheni äiti ja nuorempi veli tulisivat myös. Molemmat ottivat avoimin mielin kaikki vastaan.

Nyt isälle tulevat anoppini ja mieheni veljen lisäksi minun kummityttöni ja hänen äitinsä eli äitini sisko, oma siskoni ja hänen miehensä, isäni uusperheen mukanaan tuoma bonussisko ja hänen poikaystävänsä. Kaikki eivät tunne toisiaan, mutta hienointa onkin uuden rakentaminen.”

2. Yhteisjoulu on ihana ajatus, mutta mitä tehdä, kun kaikki eivät tunne toisiaan?

”Joulu on läheisten aikaa, ja silloin puhutaan paljon perheestä. Mietimme ensin, miltä muista tuntuu viettää joulua ihmisten kanssa, joita he eivät tunne. Isäni ei esimerkiksi ole koskaan tavannut mieheni veljiä.

Olemme miettineet ohjelmaa, joka puhkaisee jäykkyyden kuplaa. Hankimme joulurekvisiittaa, hassuja silmälaseja ja päähineitä, ja otamme yhteiskuvan ne päässä. Kaikki voivat olla hassuja ja omanlaisiaan.

Teemme myös itse piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella.

Ihaninta tässä joulussa on, että pääsemme näkemään poikkeuksellisen monta ja niin monelle tärkeää ihmistä. Hienointa on, että me mieheni kanssa tuomme kaikki yhteen.”

"Teemme piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella."

3. Iskeekö koskaan ulkopuolisuuden tunne? Miten siitä pääsee?

”Mieheni tyttö oli 5-vuotias, kun tapasimme. Minulla ei ollut omia lapsia, enkä ollut vielä ajatellutkaan koko asiaa. Kun kävimme ensimmäisillä kahveilla, mies kertoi, että hänellä on pieni tytär.

Muistan suhteen alkuajoilta lauseen ’eihän tässä mitään, ostetaan vain tytölle sänky tänne minun luokseni’. Se oli vaaleanpunaisten linssien läpi katsottu ajatus. Todellisuudessa uusperheessä tarvitaan paljon hyväksyntää ja omasta yksityisyydestä luopumista.

”Tunsin paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.”

Minulle aikuisen rooli oli kasvun paikka. Siihen liittyi ulkopuolisuuden tunteita ja kaikenlaisia pelkoja. Jos me saamme lapsia, rakastaako mies heitä yhtä paljon? Haluaako hän lapsia enää, kun se on jo koettu? Tunsin myös paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.

Puhuimme mieheni kanssa vaikeistakin tunteista, kuten ulkopuolisuudesta. Lisäksi luin paljon kirjoja uusperheen muodostumisen vaiheista. Se ei välttämättä tapahdu vuodessa tai viidessäkään. Vie aikaa, kun uusperheen identiteetti syntyy ja roolit muotoutuvat.

Kirjat antoivat vertaistukea. En ollut yksin ajatusteni kanssa. Se helpotti.”

4. Kun aikaa on rajallisesti, joku pahoittaa kuitenkin mielensä. Mikä avuksi?

”Toki sukulaiset kyselevät, mutta he ymmärtävät, että suunnitelmia ei voi tehdä niin, että kaikki ehtivät nähdä kaikkia. Aikataulujen sumpliminen ei ole hankalaa, se pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.

”Aikataulujen sumpliminen pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.”

Meillä on se ajatus, että ilman riitaa kun selvitään, on hyvä. Jos näyttää, että jostakin tulee ongelma, teemme kaikkemme, ettei tulisi.

Olen ollut kova stressaamaan, mutta miehelläni on sellainen ihana ajatus, että elämä otetaan vastaan sellaisena kuin se tulee. Tämä on luovimista: miten parhaaksi on ja mikä on milloinkin tärkeää.

Yleensä kaikki asiat järjestyvät jotenkin. Auttaa, kun yrittää ajatella asioita hyvän kautta. Minusta on ihanaa, että on paljon paikkoja, joissa käydä – verrattuna siihen, ettei olisi.”

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä