Fiksut, pätevät ihmiset saattavat työpaikalla käyttäytyä huonosti. Tutkittua tietoa on vähän, mutta kokemuksia paljon, sanoo Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Maarit Vartia.

 

Työpaikkakiusatun Merjan tarina sai aikaan vilkkaan keskustelun, jossa myötätunto oli Merjan ja kohtalotoverien puolella. Kiusaajien ja työpaikalla epäasiallisesti käyttäytyvien ääntä aihetta koskevissa keskusteluissa ei yleensä kuule.

Suuri ja vaikea kysymys on, miksi aikuiset ja periaatteessa ihan fiksut ihmiset syyllistyvät työpaikoilla käytökseen, jota eivät hyväksyisi omilta lapsiltaan? Miksi he syrjivät, sulkevat joukosta ja vähättelevät?

Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Maarit Vartia on pohtinut asiaa eri näkökulmista.

"Se, miksi joku käyttäytyy jatkuvasti epäasiallisesti työpaikalla ja kiusaa, on monitahoinen asia, josta on olemassa vain vähän tutkimustietoa. Tilanteiden taustat ovat hyvin erilaisia", Vartia sanoo.

Mikään ei oikeuta kiusaamista

Epäasiallisen käyttäytymisen kohteeksi saattaa joutua kuka vain ja millaisessa organisaatiossa tahansa.

"Tunnusmerkillistä työpaikkakiusaamiselle on kielteisen käyttäytymisen toistuvuus ja jatkuvuus", Vartia summaa.

"Riitely ei ole kiusaamista."

"Vaikeita tilanteita sattuu joskus jokaisella työpaikalla. Mielipide-erot ja riitely eivät ole kiusaamista."

Työpaikkakiusaamisen taustalla on usein työhön, työn tekemiseen, työyhteisön ilmapiiriin, kulttuuriin tai esimiestyöhön liittyviä puutteita kuten epäselvää työn- tai vastuunjakoa, yhteisesti sovittujen toimintatapojen puutetta, kohtuutonta työkuormitusta tai taitamatonta johtamista.

Taustat voivat olla myös yksilöllisiä.

"Sieltä saattaa paljastua esimerkiksi kiusaajan omia motiiveja. Joku voi haluta työtoverilta tai esimieheltä hänen tehtävänsä, joku on hakenut jotain työtehtävää, mutta siihen onkin valittu toinen, joku paremmin koulutettu koetaan esteeksi etenemiselle", Vartia listaa.

"Joskus epäasiallisesti käyttäytynyt perustelee toimintaansa esimerkiksi sillä, että hänellä nyt vain on kuohahtava temperamentti tai hän on suorapuheinen."

Vartia huomauttaa, että myös huumorin varjolla loukkaaminen on kiusaamista.

"Temperamentti, taiteellisuus, koettu paremmuus, kateus, oma paha olo tai se, ettei joku työtoveri miellytä, ei oikeuta loukkaamaan ja kiusaamaan."

Epävarmuutta ja kilpailua

Epäasiallisen käytöksen kohteeksi joutuminen on suuri riski työntekijän jaksamiselle. Se lisää stressiä ja kuormitusta ja vaikeuttaa töistä palautumista.

Nykyisessä työelämässä on paljon epävarmuutta. Yt-neuvottelut ja organisaatiomuutokset ovat kaikille tuttuja juttuja.

"Joku saattaa ajatella, että alentamalla toista nostan itseäni."

"Epävarmoissa oloissa työpaikoille syntyy kilpailutilanteita, jotka ovat riskitekijä epäasiallisen kohtelun synnylle", Vartia sanoo.

"Joku saattaa ajatella, että alentamalla tuota toista nostan itseäni. Epävarmuus saattaa myös sulkea epäasiallisen käyttäytymisen kohteeksi joutuvien suut. Ei haluta joutua silmätikuksi mistään syystä."

Tavoitteena terve työyhteisö

Hyvässä organisaatiossa vallitsee hyvä tekemisen meininki. Ihmissuhteita ei vatvota, jokainen tietää tehtävänsä, kuormitus jakaantuu oikeudenmukaisesti, vuorovaikutus on kunnossa.

Parhaimmillaan joukkovoima toimii suojelevana tekijänä. Meidän porukassa jokaista kunnioitetaan, jokainen on arvokas. Epäasiallinen käytös ei kuulu tänne, eikä siihen lähdetä mukaan. Jos sitä ilmenee, siihen puututaan.

"Työpaikkakiusaaminen ei ole vain uhrin ja esimiehen ongelma. Koko yhteisö on vastuussa siitä. Myötäilijät ja toiseen suuntaan katsovat mahdollistavat tilanteen", Maarit Vartia sanoo.

"Mikäli joku kokee joutuvansa kiusaamisen kohteeksi, esimiehen on aina selvitettävä tilanne. Hän ei voi sanoa, että koeta kestää, se nyt vaan on semmoinen ihminen. Mikäli kiusaamista ilmenee, esimiehen tehtävä on lopettaa se."

 

Uusiin ihmisiin tutustuminen on jatkuvaa hyvän ensivaikutelman luomista. Ei siis ihme, jos se joskus uuvuttaa, sanoo asiantuntija.

On paljon ihmisiä, jotka eivät pidä vieraille juttelemisesta. Tämä kävi ilmi, kun KK julkaisi hiljattain kolumnin "Menen kampaajalle suunnilleen yhtä mielelläni kuin hammaslääkäriin".

Yksi kampaamokammon syistä on usein pakollinen jutustelu. Työstä, säästä, joulusuunnitelmista tai ainakin siitä, millaisen tukan haluaa. Se voi tuntua uuvuttavalta. KK:n Facebook-sivuilla aiheesta keskusteltiin vilkkaasti: 

"Muuten viihdyn kyllä kampaajalla, mutta parturin viihdyttäminen tuntuu kyllä rasittavalta. Usein vetäydyn räpläämään kännykkää tai lueskelemaan lehtiä, jotta säästyy seurustelun vaivalta."

"Teen työtä, jossa puhutaan. Olisin halunnut olla hiljaa, mutta kampaajalla oli kovasti asiaa. En nauttinut yhtään."

"Onneksi itse löysin introvertin kampaajan, joka ei pakota rupattelemaan mitään tekopirteää."

Höpöttely ei ole velvollisuus

Vuorovaikutusvalmentaja Sanna Franck ymmärtää hyvin, miksi moni vierastaa small talkia.

”Uusiin ihmisiin tutustuminen on jatkuvaa hyvän ensivaikutelman luomista. Täytyy koko ajan skarpata. Se voi olla monelle raskasta”, Franck sanoo.

”Uusiin ihmisiin tutustuminen on jatkuvaa hyvän ensivaikutelman luomista.”

Vaikka tuntemattoman tai asiakaspalvelijan kanssa rupattelu on pieni arkinen ele, sillä on paljon merkitystä. Franckin mukaan jutustelu luo tunnelmaa, murtaa jäätä ja poistaa jännitystä. Joskus juttelemalla saa olennaista tietoa toisesta.

”Yksi perustarpeistamme on tulla nähdyksi ja kohdatuksi”, Franck sanoo.

”Mutta on ehdottomasti ok olla myös hiljaa, varsinkin jos menee viettämään omaa aikaa vaikka kampaajalle tai hierontaan. Ei ole velvollisuutta koko ajan höpötellä.”

Miten oman rauhan tarpeesta voisi viestiä loukkaamatta?

1. Vika on minussa, ei sinussa

Toiveesta olla rauhassa voi hyvin kertoa suoraan, kunhan ei tiuskaise tylysti. Jos ei halua pahoittaa kenenkään mieltä, varminta on vierittää syy omille niskoilleen: Nyt on niin rankka viikko takana, että sanat ovat vähissä. Olen niin väsynyt, etten jaksa oikein jutella.

”Silloin toinen ei menetä kasvojaan”, Franck sanoo.

Hänen mukaansa tärkeintä ei ole se, mitä sanoo, vaan miten sanoo.

”Kun on ensin hetken kuunnellut toista, voi sanoa vaikka, että anteeksi, minulla on ollut raskas viikko. Haluaisin nyt vain nollata ajatukset.”

”Yksi perustarpeistamme on tulla nähdyksi ja kohdatuksi.”

2. Kerro se elein

Sanna Franck ymmärtää heitäkin, joita suora puhe ujostuttaa.

”Olemme aika varovaisia sanomaan suoraan. Viestimme toiveistamme mieluummin hienovaraisesti”, Franck sanoo.

Kukapa ei olisi joskus tarttunut kännykkään, lehteen tai työpapereihin jo ennen kuin toinen ehtii avata suutaan. Se on joskus ihan riittävä viesti: nyt kaipaan rauhaa.

”Hieronnassa voi vaikka alkaa kuorsata”, Franck naurahtaa.

3. Muista, että saatat myös ilahduttaa

Moni pelkää suoraa puhetta, koska uskoo kuulostavansa tylyltä. Kampaaja, hieroja tai vieruspaikan kanssamatkustaja saattaa jutustella ihan samasta syystä – siis ollakseen kohtelias.

”On asiakaspalvelutaitoa, että osaa aistia, milloin ihminen kaipaa juttuseuraa ja milloin ei. Väärinymmärryksiä syntyy koko ajan”, Franck lohduttaa.

Ehkä asiakaspalvelijakin ilahtuu välillä hiljaisuudesta.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo, että lapsella on suuri riski kasvaa ihan normaaliksi, vaikkei hän harrastaisi yhtään mitään. Lapsen ei myöskään tarvitse aina olla reipas ja hyvällä tuulella.

Monissa kodeissa eletään nyt sitä aikaa vuodesta, jolloin lasten harrastukset nostavat hien pintaan sekä lapsille että vanhemmille. On myyjäisiä ja kenraaliharjoituksia, voimistelukerhon joulunäytös ja jalkapallojoukkueen turnaus ennen vuodenvaihteen taukoa.

Kaiken jälkeen lapsi saattaa olla niin väsynyt, että jättäisi mieluiten koko touhun.

Vanhempien puolestaan on vaikea tietää, miten tukea viisaasti lapsensa vapaa-ajan käyttöä. Kai nyt lapsen pitäisi jotain harrastaa, jotta pääsisi eteenpäin elämässä?

Ei välttämättä, sanoo lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen. Hänen mukaansa lapsen ei tarvitse harrastaa mitään ollakseen jotenkin pärjäävä.

”Olen tavannut lapsia, joiden harrastusten määrässä ei ole mitään tolkkua. Uimarilla voi olla kahdeksat harkat viikossa.”

Jari Sinkkonen sanoo, että vaikka lapsi ei harrastaisi mitään, hänellä on ”suuri riski kasvaa ihan normaaliksi”.

”Jos lapsi syö ja nukkuu hyvin, leikkii, on kiinnostunut maailmasta, menee suhteellisen tyytyväisenä päiväkotiin tai kouluun ja hänellä on pari hyvää kaveria, asiat eivät voi olla ihan huonosti.”

”Olen tavannut lapsia, joiden harrastusten määrässä ei ole mitään tolkkua. Uimarilla voi olla kahdeksat harkat viikossa.”

Monesti vanhemman on vaikea tietää, mihin suuntaan lastaan kannustaisi ja mikä juuri hänelle on hyväksi. Sinkkosen mielestä hyvään vanhemmuuteen kuuluukin se, ettei aina tiedä, miten pitäisi tehdä. Siitäkään ei pidä liikaa huolestua.

”Lapsi ohjaa meitä itse, hänen temperamenttinsa ja luonteensa. Hänellä on tietyllä lailla aina käyttöohje mukanaan.”

Lapsen ei tarvitse olla reipas

Sinkkosen mielestä meillä korostetaan muutenkin vähän liikaa lasten reippautta ja ulospäinsuuntautuneisuutta. Hän muistuttaa, että on ihan ok, jos lapsi on toisenlainen eikä vaikkapa viihdy isoissa ryhmissä.

”Meillä on sellaista jenkkivaikutusta, että pitäisi olla hirveän ulospäin suuntautunut. Suomalaisuuteen kuuluu kuitenkin myös se, että ollaan tuppisuita", Sinkkonen toteaa.

"Suomalaisuuteen kuuluu myös se, että ollaan tuppisuita."

Lastenpsykiatri muistuttaa, että lasten siinä missä aikuistenkin temperamenteissa on suuria eroja. Siksi myöskään lapsen olemisen ja elämisen tavasta ei tarvitse turhan paljon huolestua.