Myös työpaikan kuuluisi olla kiusaamisvapaa vyöhyke. Aloita asioihin puuttuminen kertomalla työkaverille, jos hänen käytöksensä on sopimatonta. Entä, jos se ei tehoa?

1. Ilmoita ensimmäiseksi kiusaajalle, ettei hänen käytöksensä ole sopivaa.

Kerro asiasta siten, että joku ulkopuolinen on läsnä. Saatat tarvita ulkopuolisen todistusta myöhemmin. Parhaassa tapauksessa kiusaaja ei ole vain tullut ajatelleeksi, että hänen toimintansa on loukkaavaa, ja lopettaa sen, kun ymmärtää asian.
 
2. Mikäli keskustelu kiusaajan kanssa ei muuta tilannetta, ota yhteys työsuojeluvaltuutettuun.

Tässä vaiheessa sinulla on hyvä olla listattuna kiusaamistilanteita: mitä sanottiin tai tehtiin, kuka, milloin, missä? Pidä kiusaamispäiväkirjaa, vaikka se tuntuisi vaikealta. Menkää työsuojeluvaltuutetun kanssa yhdessä kertomaan tilanteesta esimiehelle. Parhaassa tapauksessa esimies hoitaa velvollisuutensa ja puuttuu tilanteeseen.
 
3. Jos esimies ei puutu tilanteeseen, ota yhteys esimiehen esimieheen.

Esimies saattaa jättää puuttumasta kiusaamistilanteeseen monesta syystä. Hän saattaa esimerkiksi olla liian kokematon tai olla itse kiusaaja. Esimies voi myös vähätellä tilannetta. Tällaisen toiminnan taustalla on usein pelko: jos myönnän, että tiimissäni on ollut kiusaamista, vaikutan oman esimieheni silmissä siltä, etten ole hoitanut hommiani hyvin.
 
4. Mikäli tilanne yhä jatkuu, ota yhteyttä aluehallintoviraston työsuojelutarkastajaan.

Tarkastaja voi eri keinoin yrittää selvittää, kohdellaanko ihmisiä työpaikalla asiallisesti ja oikeudenmukaisesti.
 
5. Hakeudu vertaistuen pariin.

Työtehtävät vaihtelevat, mutta kiusaamisen tavat, kuten vähättely ja eristäminen, ovat yhteneväiset. Saman kokenut ymmärtää parhaiten, miltä kiusatusta tuntuu.

Joskus ilmoitus työpaikkakiusaamisesta vain lisää kiusaamista. Pahimmassa tapauksessa kiusatusta tehdään syyllinen. Siksi joissakin tilanteissa kannattaa miettiä, onko työstä mahdollista sanoutua irti. Kun  työstä ei löydä enää ainuttakaan hyvää puolta ja ajatus uudesta työpäivästä pelkästään pelottaa, on aika pohtia vakavasti muita vaihtoehtoja.  
 
Asiantuntijana  toiminnanjohtaja Heikki Dillström, Työpaikkakiusatut

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.