Joskus on vaikeaa erottaa, onko lapsi yksinäinen vai yksin omasta halustaan.

Päivähoitoryhmässä on käynnissä leikin tuiske, mutta yksi lapsista ei näytä sitä huomaavan. Hän istuu yksin seinän vieressä ja rakentaa keskittyneesti tornia purkeista ja palikoista.

Päivähoitaja on huomannut, että sama lapsi vetäytyy usein omiin oloihinsa ja yksinäisiin leikkeihinsä. Pitäisikö huolestua?

Kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttilan mukaan se riippuu siitä, osaako lapsi myös olla muiden kanssa.

”Leikkiikö hän yksin siksi, että haluaa tehdä niin, vai siksi, koska tulee aina torjutuksi tai kokee olevansa huonompi, heikompi tai väheksytty?” Niina Junttila kysyy.

Hiljentyminen on hätähuuto

Jos lapsi on aikaisemmin ollut sosiaalinen mutta yhtäkkiä hiljenee ja alkaa eristäytyä muiden seurasta, jotain on pielessä.

”Hiljeneminen on iso hätähuuto, jonka me aikuiset kuulemme aivan liian harvoin. Päiväkodin ja koulun hiljentyneet lapset ovat niitä, joilla jokin asia menee huonosti”, Niina Junttila sanoo.

Aikuisten kannattaa tarkkailla, miten lapsi suhtautuu siihen, että joku tulee hänen lähelleen. Vetäytyykö hän ahdistuneena vai lähteekö keskustelemaan ja leikkimään muiden kanssa, kun nämä pyytävät?

”Kun lapsi rakentaa muurin ympärilleen eikä halua ketään lähelleen, on syytä huolestua”, Niina Junttila muistuttaa.

Joskus yksi ystävä riittää

Kyse voi olla myös satunnaisesta tilanteesta tai lapsen luonteesta.

Jos lapsella on iltaisin kotona liuta kavereita ja paljon touhua, hän ei ehkä jaksa olla koulussa tai päiväkodissa niin sosiaalinen.

Tai sitten hän vain on sellainen lapsi, joka viihtyy yhden tai kahden kaverin kanssa kerrallaan. Silloin vetäytyminen 30 oppilaan luokassa on hänelle keino suojella itseään.

”Joku on onnellinen ja tyytyväinen, kun hänellä on yksi hyvä ystävä. Toinen tuntee itsensä yksinäiseksi, vaikka ympärillä olisi viisikymmentä kaveria. Niissä viidessäkymmenessä ei välttämättä ole yhtään ystävää, jonka kanssa voisi oikeasti jakaa asioitaan”, Niina Junttila sanoo.

Yksinäinen katoaa ryhmään

Niina Junttila on hyvin huolissaan aikeista suurentaa päivähoitoryhmiä ja koululuokkia. Mitä enemmän ryhmässä on lapsia, sitä enemmän siellä on myös yksinäisiä lapsia. Kun aikuinen ei huomaa eivätkä toiset lapset tarvitse vetäytyjää mukaan leikkiin, hän ajautuu ulkopuoliseksi.

”Isossa ryhmässä on helppo jäädä hukkaan. Kodin, päivähoidon ja koulun yhteistyö on välttämätöntä, jotta nämä lapset tulisivat taas näkyviksi”, Niina Junttila sanoo.

Jos lapsi on aikaisemmin voinut hyvin ja tuntee voivansa luottaa aikuisiin, hän yleensä kertoo yksinäisyydestään itsekin.

Jos vanhemmat ovat väsyneitä ja poissaolevia omien ongelmiensa vuoksi, lapsi alkaa helposti suojella heitä. Hän vakuuttaa huolestuneille kysyjille, että kaikki on hyvin ja kavereita riittää, vaikka niin ei olisikaan. Lapsi ei halua rasittaa uupunutta äitiä tai isää enää enempää.

Niina Junttila on huomannut saman ilmiön lasten ja nuorten palvelevissa puhelimissa. Niihin soittavat lapset ja nuoret pyytävät melkein anteeksi, kun häiritsevät aikuisia ongelmillaan.

”Se tuntuu kauhealta. Se kuvastaa sitä, miten kiireisiä ja tärkeitä me aikuiset luulemme olevamme omien asioidemme kanssa.”

 

Vielänuori

Miten huomaan, että lapseni on yksinäinen?

Olin itse yksinäinen lapsi. Pihapiirissä tai samassa talossa asui muutama lapsi joiden kanssa saatoin leikkiä silloin tällöin. Muutaman sadan metrin päässä asui silloiset tarhakaverit, joista toisen kanssa näen vielä toisinaan, melko harvoin. Olen edelleen yksinäinen, mutten lapsi enää. Tuohtuneessa tilassa saatan manata äidilleni, kuinka minulla ei edelleenkään ole luotettavia kavereita tai ystäviä. Näiden tilanteiden jälkeen äitini yleensä muistelee, kuinka olin lapsenakin yksin. Hänen...
Lue kommentti