Rakentava kateus kertoo, mitä arvostat, sanoo psykoterapeutti Terhi Teräs-Hukka. 

Tarkoitukseni oli aloittaa tämä artikkeli listaamalla asioita, joista olen ollut kuluneen viikon aikana kateellinen. Listasinkin. Sitten poistin äkkiä kaiken. Hävetti liikaa. 

Kadehtiminen on alhaista ja pahantahtoista. Ainoastaan ilkeät ja epävarmat ihmiset kadehtivat.

Niinhän aina sanotaan. Heti perään neuvotaan: jos kadehtii, pitää lopettaa. Toisen onni ei ole itseltä pois. 

Näin yksinkertaista se ei ole. 

Kahvipöytäkateus on suotavaa

"Jokainen kokee kateuden tunteita, eikä kadehtiminen ole merkki kehittymättömästä luonteesta", sanoo psykoterapeutti Terhi Teräs-Hukka.

On helppo puuskahtaa olevansa niiin kateellinen maapallon toisella puolella asuvalle julkkikselle, jonka elämä on täydellistä. Tällaiset paljastukset ovat arkista ja jopa suotavaa kahvipöytäpuhetta. 

Todellinen, jäytävä, häpeällinen ja salattu kateus kohdistuu kuitenkin yleensä ihmiseen, joka on lähellä ja johon on helppo samastua: työkaveriin, ystävään, naapuriin tai sisarukseen.

Kadehtimista ei voi lopettaa

"Kateuden tunnistaminen itsessään voi olla tuskallista. Syyllisyyttä aiheuttaa se, että tunteilleen ei saa järkiperäistä oikeutusta", sanoo Terhi Teräs-Hukka.

On ymmärrettävää, että mielessä on negatiivisia tunteita sellaista ihmistä kohtaan, joka on loukannut. Mutta miksei voi lakata kadehtimasta rakasta ystävää?

Teräs-Hukan vastaus on lyhyt. Koska ihminen on tunteva olento. Koska ihminen on ihminen.

"Kateus vääristää havaintoja, koska kateellinen ei halua nähdä hyvää kateutensa kohteessa. Ihmissuhteet muodostuvat taistelukentiksi paremmuudesta tai itsesäälin loputtomaksi suoksi."

Pyri rakentavaan kadehtimiseen

Kateuden täydellinen kitkeminen on mahdotonta. Sitäkin tärkeämpää on oppia erottamaan kaksi kateuden lajia.

Rakentava kateus on tunne, jossa kateuden piston rinnalla voi olla iloinen toisen puolesta ja saada kenties lisäpotkua tavoitella omia unelmia. Rakentavan kateuden ja ihailun raja on häilyvä.

Tyytymättömyyttä aiheuttava kateus on usein tiedostamatonta. Sen tuntomerkkejä ovat kyvyttömyys nähdä ja arvostaa hyvää omassa elämässä, vaikeus käsitellä vastoinkäymisiä ja menetyksiä, katkeroituminen, epärealistiset tavoitteet ja tarve olla aina paras.

Tulisi siis pyrkiä rakentavaan kadehtimiseen.

Mitä oikeastaan kadehdit?

Jo kateuden myöntäminen ja sanoittaminen ovat tärkeitä askeleita kohti rakentavaa kateutta, Terhi Teräs-Hukka sanoo.

Kateuden hallitseminen vaatii itsetuntemusta ja omien arvojen kirkastamista.

Mitkä asiat ovat ­minulle tärkeitä? Mitkä eivät sittenkään, vaikka saatan kadehtia niitä? Mitä asioita haluan lisätä elämässäni? Jos saisin kadehtimani asian tai ominaisuuden, joutuisinko luopumaan jostakin?

Itsetutkiskeluun haastaessaan kateus on hyödyllinen tunne. Se kertoo tyydyttymättömistä tarpeista. Jos kadehdin toisen uutta kotia, haaveilenko todellisuudessa turvallisuudesta? Vai ennakoitavammasta arjesta, tasapainoisemmasta perhe-elämästä? 

Muuta kateus tavoitteeksi

Kateus auttaa selkeyttämään päämääriä. Kun tiedät, mitä toivot, voit alkaa kurottaa tavoitetta kohti ja laatia konkreettisia suunnitelmia.

Kateuden kohteelta voi kenties oppia ainakin sen, mitä omaa unelmaa on laiminlyönyt.

"Mitä varmempi on siitä, mitä itse haluaa, sitä vähemmän haluaa sitä, mitä joku toinen on. Kun itsensä tuntee tarpeeksi hyvin, ei tarvitse todistella itselle tai muille saavutuksiaan", Teräs-Hukka sanoo.

"Kateuden tunne paljastaa, mitkä asiat vaativat vielä kasvamista ja työstämistä. Siksi kadehtiminen on mahdollisuus muutokseen."

Ja samalla se on asia, joka on vain hyväksyttävä.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 7/2015.

Kysely

Kenelle olit viimeksi kateellinen?

Ystävälle
Ystävälle
38.2%
Facebook-kaverille
Facebook-kaverille
21.2%
Työkaverille
Työkaverille
14.8%
Sisarukselleni
Sisarukselleni
10.6%
En ole koskaan ollut kateellinen
En ole koskaan ollut kateellinen
6.3%
Puolisolle
Puolisolle
4.2%
Julkkikselle
Julkkikselle
4.2%
Ääniä yhteensä: 47
Kateus on pahansuopaa

Oletko kateellinen? Hyvä, sillä kateus on hyväksi sinulle

Ei se ole kateutta, jos haluaa saman mitä toisella on... Vaan se, että sen lisäksi haluaa, ettei sillä toisella enää ole sitä! Kateus on nimenomaan vihaa ja pahansuopuutta sisältävä tunne! Luultavasti kateuden tunteen voi kääntää tuommoiseen ihailuun, jossa on onnellinen toisen hyvästä ja toivoo samaa itselleen ilman, että haluaa sitä hyvää pois toiselta. Silloin ei vain määritelmän mukaan enää puhuta kateudesta.
Lue kommentti

Mitä kivaa lomatekemistä sitä lapselle seuraavaksi keksisi? Ei välttämättä mitään. Psykologi Leea Mattila toteaa, että sekä lapselle että vanhemmille on tärkeää oppia sietämään myös niitä päiviä, jolloin lapsella on tylsää.

Pitkä, vapaa viikonloppu, eikä lapsella ole mitään tekemistä.

Syysloma ja lapsi, joka tahtoo uimahalliin, Hoplopiin, Superparkiin tai shoppailemaan tai mieluiten niihin kaikkiin.

Koululaisten kesäloma, jolloin lapsi haluaisi kaksi ja puoli kuukautta tehdä jotakin. Jotakin kivaa.

Tuttua kaikille vanhemmille on tämä: lapsilla on tylsää, ja he odottavat, että vanhemmat järjestävät heille jotakin kivaa. Lisäksi vanhemmat odottavat sitä usein itseltään itsekin.

"Vanhemmat haluavat lapsilleen parasta mahdollista. Vanhemmilla on usein halu suojata lasta pettymyksiltä, ja se menee helposti överiksi", sanoo lapsiin ja perheisiin erikoistunut psykologi Leea Mattila.

"Lapsen elämään ja kasvuun kuuluvat myös hankalat tunteet kuten tylsistyminen ja pettymys. Vanhempien tehtävä ei ole viedä tylsyyttä tai pettymystä pois vaan auttaa niiden sietämisessä."

Minä suojelen sinua, virikkeiltäkin

Lapsi voi tietää, mitä hän vapaailtana tai -päivänä haluaisi tehdä. Mutta lapsi ei välttämättä tiedä, mitä hän oikeastaan tarvitsisi.

"Lapsen arki on usein täynnä ärsykkeitä. Päiväkodissa, koulussa ja harrastuksissa mieli on koko ajan aktiivinen, ja se kuormittaa hermostoa", Mattila toteaa.

Kun lapsi on tottunut ärsyketulvaan, sitä ilman voi olla vaikea olla tai se tuntuu oudolta. Silti hän voi kaikkein eniten kaivata juuri rauhallista, virikkeetöntä olemista.

"Välillä aikuisen tehtävä on nimenomaan suojella lasta virikkeiltä, ei tarjota niitä lisää. On vanhemman vahvuutta auttaa lasta virittymään rauhalliseen hetkeen, vaikka ilman virikkeitä oleminen tuntuisi lapsesta vaikealta ja tylsältä."

Vanhemman ei tarvitse olla ohjelmatoimisto, vaan välillä pikemminkin vähentää jälkikasvun viriketulvaa.
Vanhemman ei tarvitse olla ohjelmatoimisto, vaan välillä pikemminkin vähentää jälkikasvun viriketulvaa.

Anna tilaa tunteiden käsittelylle

Joskus jatkuva tekemisen keksiminen vie tilaa vielä tärkeämmältä. Leea Mattila sanoo, että 'leikki on lapsen työtä' on osuvampi viisaus kuin tullaan ajatelleeksi.

"Kun lapsi rauhoittuu tai joutuu rauhoittumaan, mielelle tulee tilaa käsitellä asioita. Usein käy niin, että kun lapsi on aikansa valittanut tylsyyttä, hän keksiikin leikin tai tekemistä."

"Leikin kautta lapsi usein käsittelee tunteita, joiden käsittelyyn ei muuten ole aikaa ja tilaa. Lisäksi luovuus ja mielikuvitus herää juuri silloin, kun ei ole valmista tarjolla."

Tylsistyminen, ihan ok

Ohjelman ja tekemisen järjestäminen ei ole aina vain halua tarjota lapselle parasta mahdollista. Se voi olla myös vanhempien halua päästä itse vähemmällä. On aikuiselle helppoa ja mukavaa, kun lapselle on järjestetty tekemistä ja hän viihtyy.

"Kun lapsella ei ole tekemistä, hän on vaativampi vanhempiaan kohtaan. Äiti ja isä voivat joutua keskeyttämään omat hommansa mennääkseen mukaan lapsen tekemiseen. Lisäksi he joutuvat kokemaan lapsen turhautumisen tunteita yhdessä hänen kanssaan", Mattila sanoo.

Kun aikuinen kestää lapsen pettymystä, lapsikin oppii hyväksymään ja kestämään ikäviä tunteita.

Ikävien tunteiden kokeminen yhdessä on tärkeää, Mattila sanoo ja puhuu yhteissäätelystä. Yhteissäätely tarkoittaa sitä, että kun aikuinen osoittaa lapsen tylsistymisen ja pettymyksen olevan hyväksyttyä ja kestettävää, myös lapsen kyky kestää noita tunteita kehittyy.

"On tärkeää osoittaa lapselle, että hänen tunteensa eivät ole kiellettyjä tai ei-toivottuja. Kun saa lapsena vanhemmilta tukea ikävien tunteiden käsittelyyn, osaa aikuisena paremmin tunnistaa ja käsitellä kaikenlaisia tunteita."

Tylsistyminen tekee siis välillä lapselle hyvää. Turvallisinta tylsistyminen on silloin, kun äiti tai isä on sanomassa, että tylsyys on ihan ok mutta minä olen lähellä, jos kaipaat.

"Parhaimmillaan tylsyydestä puhumisesta ja sen sietämisestä tulee lapsen ja aikuisen välille vuorovaikutusta, joka tekeekin tylsistymisestä lopulta melkein mukavan asian."

Tasavallan presidentin vauvauutiset pitkän odotuksen jälkeen herättivät KK:n lukijoissa omakohtaisia muistoja lapsettomuudesta. Osalle heistä kaivattu lapsi lopulta saapui, osa on joutunut löytämään onnen toisin keinoin.

Maanantaina tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio ilmoittivat jymyuutisen: Mäntyniemeen tulee helmikuussa vauva.

Iloisessa uutisessa oli myös tummempi pohjavire: pariskunta oli ehtinyt toivoa raskautta pitkään, jo useita vuosia. "Näihin vuosiin on lukeutunut monia vastoinkäymisiä. Siksi onnen ohella on raskauden alkuun sisältynyt herkkyyksiä, mutta nyt voimme asiasta kertoa", presidenttipari luonnehti tiedotteessa.

Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä suomalaista. Kun lasta ei kuulu, vaikka se on elämän suurin toive, jokainen suree omalla tavallaan. Kodin Kuvalehden lukijat kertovat, miltä tuntuu pettyä kuukausi toisensa perään, monen vuoden ajan.

Ilman vertaistukea en olisi jaksanut

”Lapsettomuusvuosiin mahtui paljon pettymyksiä. Joka kuukausi kaikki alkoi alusta: kierto, ovulaatio, kuukautiset... Välillä kuljettiin henkisesti, fyysisesti ja jopa taloudellisesti raskaissa hoidoissa. Ilman vertaistukea en olisi jaksanut. Iloitsimme toisten onnistumista, itkimme pettymyksiä. Vajaan neljän vuoden yrityksen jälkeen tulin raskaaksi. Nykyään olen kolmen lapsen äiti.”

Olin kateellinen jopa omalle siskolleni

”Oli hurjaa huomata, kuinka alhaisia tunteita lapsettomuuden tuska nosti pintaan. Pahimmassa vaiheessa olin kateellinen jopa omalle siskolleni, kun hän kertoi raskausuutisensa. Samasta syystä välit katkesivat joihinkin perheellisiin ystäviin. Kuuden vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen saimme ainokaisemme ja aloin ymmärtää, miten kohtuuton olin ollut.”

Jumituin liikaa vauva-asiaan

”Toinen lapsi jäi ikuiseksi haaveeksi. Syytä ei koskaan löytynyt. Kun nyt ajattelen, jumituin elämässä aivan liikaa vauva-asiaan. Odotin nelikymppiseksi kuukaudesta toiseen ja itkin paljon. Sitten aloin jotenkin päästä asian yli. Mieleen noista vuosista jäi se, ettei kukaan tuntunut ymmärtävän, mitä kävin läpi.”

"Oli hurjaa huomata, kuinka alhaisia tunteita lapsettomuuden tuska nosti pintaan. Pahimmassa vaiheessa olin kateellinen jopa omalle siskolleni."

Kenenkään ei pitäisi kokea tällaista

”Olemme toivoneet vauvaa reilut kolme vuotta. Takana on yksi keskenmeno, ja nyt ovat hoidot alkamassa. Lapsettomuus on koskettanut, opettanut ja satuttanut tavalla, jota en olisi ikinä voinut kuvitella. Olen tuntenut olevani äidiksi kelpaamaton ja kaikin tavoin epäonnistunut. Tällaista ei kenenkään pitäisi kokea.”

Rahaa kului yli 70 000 euroa

”Toivoimme ja yritimme lastamme seitsemän vuoden ajan. Aikaan mahtui monia vastoinkäymisiä ja luopumisen tuskia. Rahaa kului yli 70 000 euroa. Viimeisellä kerralla onnisti, tulin raskaaksi reilusti yli nelikymppisenä. Olemme iloinneet jokaisesta päivästä tyttäremme kanssa."

"Olen tuntenut olevani  äidiksi kelpaamaton ja kaikin tavoin epäonnistunut. Tällaista ei kenenkään pitäisi kokea.”

Löysimme toisen tien tulla vanhemmiksi

”Toive omasta lapsesta on lähetetty  yläkertaan yhdeksän vuotta sitten. Takana on yksi keskenmeno. Olemme pohtineet pitkään asiaa ja tulleet siihen tulokseen, että meille on jokin toinen tarkoitus tai toinen tie tulla vanhemmiksi. Nyt odotamme perheeseen sijaislasta.”

Lapsettomuus erotti minut ja puolison

"Meidät puolison kanssa lapsettomuus erotti. Kun saimme neljän vuoden yrittämisen jälkeen lapsen, rakastimme molemmat häntä yli kaiken, mutta kaikki tunteet väliltämme olivat kuolleet. Olimme keskittyneet suremaan omalla tahollamme ja ajautuneet niin kauas toisistamme, ettemme enää onnistuneet kurottamaan sen yli."

Ehkä näin oli tarkoitettu?

”Yritimme mieheni kanssa lasta kymmenen vuotta turhaan.  Unelmasta oli jo luovutettu, saatoin enää hetkittäin kuvitella, että olisin joskus voinut olla äiti. Elämässä ei voi suunnitella kaikkea, vaikka kuinka haluaisi. Lopulta tulin raskaaksi yli 40-vuotiaana ja saimme ainokaisemme. Ehkä näin olikin tarkoitettu?”

Vertaistukea ja tietoa lapsettomille tarjoaa lapsettomien yhdistys Simpukka.