Tunteiden näyttäminen on riskipeliä. Joku voi vaikka loukkaantua.

Tunteet vellovat, mutta itsehillintää arvostavassa kulttuurissamme niitä ei aina ole helppo näyttää. Kodin Kuvalehden tunnekyselystä kävi ilmi, että moni tunneihminen pidättelee ominta itseään.

”Pystyn hillitsemään itseni hyvin, vaikka mieli myllertäisi.”

”Toisinaan on vaikeaa keskittyä faktoihin, kun tunne vie. Mutta päällepäin minusta ei ehkä huomaa, että tunne ratkaisee. En ole julkisesti tunteellinen.”

Vaikeinta on näyttää ikäviä tunteita. Muiden ihmisten reaktiot pelottavat: jos he vaikka suuttuvat tai pahoittavat mielensä.

”Mietin, miltä käyttäytymiseni näyttää toisille ja miten he kokevat. En halua järkyttää tai herättää huomiota. Mietin, että aika ei ole (koskaan) sopiva siihen, että näyttäisin voimakkaita tunteitani tai ottaisin esiin asioita, jotka herättäisivät toisissa tunteita.”

Ikä hillitsee

Tunteiden tuulettaminen voi olla myös ikä- tai elämänvaihekysymys.

”Järkeilen aikuisena kaiken, nuorempana menin tunteet edellä.”

”Nuorempana tulistuin herkästi ja päreet paloivat usein omien lasten kanssa, mutta nyt olen tasoittunut sen suhteen.”

Ikä tuo empatiaa. Pippurisinkin ihminen saattaa vanhemmiten havahtua miettimään, miltä hänen tunnekuohunsa muista tuntuu.

”Nuorempana räiskyin vielä enemmän. Nykyisin pelkään rasittavani ihmisiä voimakkaalla tunneilmaisulla, joten himmailen.”

Jotkut taas toteavat, ettei tunteiden näyttäminen johda mihinkään hyvään. He tukahduttavat itsensä ja lakkaavat räiskymästä.

”Jos jokin asia ei mene toivomallani tavalla, hiljenen, en puhu mitään. Nuorena saatoin räjähtää, mutta sittemmin huomasin sen hyödyttömäksi.”

Pelkäätkö sinä näyttää tunteitasi muille? Miksi? Jatka keskustelua!