Onko ok, että lapsi viihtyy yksin? Lasten yksinäisyyttä tutkinut Niina Junttila vastaa.

1. Mitä hyvää on siinä, että lapsi viihtyy yksin, kasvatustieteiden dosentti Niina Junttila?

”Siinä on paljonkin hyvää. Yksin ollessaan ihminen pystyy paremmin keräämään ajatuksiaan ja miettimään asioita. Kaikilla ei tosiaankaan tarvitse olla viittäsataa Facebook-kaveria ja jatkuvaa touhua ja tekemistä.

Yksin olemisen taito nousee entistä tärkeämmäksi nuoruusiässä. Silloin on tärkeää osata viihtyä myös omassa seurassaan ja harjoitella rauhassa aikuistumisen asioita.”

2. Mitä haittaa siitä on, jos lapsi viihtyy paljon yksin?

”Lapsen pitää harjoitella myös sosiaalisia taitoja, kuten yhdessä tekemistä, toisten tunteiden tulkintaa ja omista tunteista kertomista. Niitä ei voi oppia yksin.

Kyse ei ole siitä, että olisi jotenkin hienompaa olla avoin ja ulospäin suuntautunut. Jokainen vain yksinkertaisesti tarvitsee elämässään näitä taitoja.”

3. Miten vanhempi voi rohkaista lasta muiden seuraan?

”Tärkeintä on viedä lasta tilanteisiin, joissa hän tapaa muita lapsia. Pieniä viedään hiekkalaatikolle ja kylään tuttaville, joissa on saman ikäisiä lapsia. Kerhoista ja harrastuksista voi myös saada kavereita kotipihalle tai kouluun.

Kaverisuhteiden luomisessa auttaa myös se, että perheessä keskustellaan aivan arkisista asioista: Mitä teit koulussa? Mitä söitte? Tuliko läksyjä? Kyselyjen perusteella lapset ovat selvästi useammin yksinäisiä ja sosiaalisesti ahdistuneita perheissä, joissa ei puhuta.”

4. Mitä huolestuneen vanhemman ei ainakaan pidä tehdä?

”Ei ainakaan pidä soitella kavereilleen ja selostaa suureen ääneen, että kamalaa, kun minun lapseni on tällainen ja tällainen – etenkään, kun lapsi on vieressä kuulemassa. Sellainen asioiden levittely loukkaa ja viimeistään sulkee lapsen niin, ettei hän keskustele asiasta vanhemman kanssa.

Kaikenlainen ylireagointi on pahasta. Siis ei niin, että talutetaan lapsi hiekkalaatikolle ja sanotaan kaikille muille, että nyt teidän on pakko leikkiä meidän Maijan kanssa, koska Maija on yksinäinen. Vaan niin, että saatetaan lapsi hiekkalaatikolle ja jäädään lähistölle varmistamaan, että asiat ovat ok.

Emme voi rakentaa kaverisuhteita lapsen puolesta, mutta voimme tukea häntä niiden luomisessa.”

 

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.