Läheisyys, liikunta ja uudet asennot auttavat innostumaan samasta seksikumppanista vuosienkin jälkeen. Ja arvostaakin pitää toista aina.

”Nyt mä koitan keksiä miksi sinuun rakastuin. Kun arki ajaa tankilla keittiöön kovat piipussa, etsin jotain valkoista jota voisin heiluttaa”, laulaa Anna Puu kappaleessa Antaudun.

Pitkässä parisuhteessa on hetkiä, jolloin haluttaisi luovuttaa ja lopettaa kaikki. Etenkin se seksi.

Kysyimme Kodin Kuvalehden seksikyselyssä lukijoilta, miten he innostuvat kumppanistaan yhä uudelleen.

"Seksi oman kullan kanssa on kuin hyvä viini eli paranee vanhetessaan! Se edellyttää tietty sitä, että suhde on hyvä. Riita ja kränä eivät todellakaan käy esileikistä! Erimielisyydet sovitaan ja yleensä on hyvä olla", kertoo yksi kyselyyn vastanneista.

Kosketus ja luottamus

"Hoitamalla suhdetta myös halu ja innostus säilyvät. 30 vuoden jälkeenkin toinen on haluttava, kun niin tahtoo ja haluaa. Rakkaus ja luottamus toiseen pitävät kiinnostuksen yllä.
Romanttiset illalliset, kaksin tehdyt matkat, yhteiset harrastukset ja huumori saavat minut innostumaan puolisostani. Päivän aikana annetut ja saadut kosketukset pitävät kipinää hyvin yllä. Siitä on helppo jatkaa viettelyyn."

Arvostus ja yhteinen aika

"Läheisyys ja arvostus, ja se että kumppani luonnostaan tekee päivän mittaan asioita, jotta minulla olisi mahdollisimman hyvä olla. Esimerkiksi autonpesu tai pyykinpesu, ja aina pyytämättä. Olemme olleet naimisissa nyt 32 vuotta."

"Mieheni on hyvä ja huomioon ottava. Eli saanti on lähes taattua. Hän ei keskity pelkästään itseensä. Muutoin auttavat yhteinen työ, yhteinen aika, huumori, puhuminen, suoruus.
Vaikka se ei aina helppoa ole, tärkeintä on tahto ja päätös, että tuohon mieheen rakastun joka aamu aina uudelleen. Tunsin jo ensi metreillä, että juuri tuo henkilö on se oikea."

"Yhteiset urheiluhetket, naurut samoille asioille, yhteisymmärryksen ylläpitäminen ja asioiden jakaminen, yhteisen ajan vietto muiden seurassa. Ajattelen niitä asioita, joita hänessä eniten arvostan ja niitä, joihin rakastuin."

Uudet asennot ja muutokset

"Kokeilemme uusia asentoja ja uusia paikkoja."

"Emme ole vielä 3,5 vuoden aikana ehtineet kyllästyä toisiimme. Muutokset elämässä ovat laittaneet meidätkin uudistumaan."

"Hän on taitava ja yllätyksellinen, arvoituksia ja ideoita täynnä."

"Omasta mielestäni seksi saman kumppanin kanssa on nimenomaan parasta. Vuosien aikana molempien tavat ja halut ovat hioutuneet lähemmäs toisiaan.
Tutun kumppanin kanssa seksi on turvallista ja sen vuoksi uskaltaa myös kokeilla uusia ja hurjempiakin juttuja, joita ei tuntemattomamman kanssa koskaan tahtoisi kokeilla.
Vieraassa henkilössä saattaa juuri uutuudenviehätys ja jännitys innostaa monia. Mutta vieras ei tiedä, mistä pidän ja nautin. Kaikki pitäisi opettaa uudelleen alusta lähtien, aivan kuten omalle aviomiehelleni olen aikoinaan opettanut. Olen opetellut itsekin."

"Rakastelu sytyttää aina vain, ja joskus seksilelut. Mansikkainen voide on kiva."

Samaa latua 50 vuotta

"Hän on seksikäs ja komea. Joskus täytyy innostua siksikin, että se mielestäni kuuluu sitoumukseen, jonka avioliittoon lähtiessäni olen tehnyt. Joskus itseä ei innostaisi, mutta kun lähtee mukaan, niin lämpeää yleensä itsekin. Innostun hänestä, koska hän on miehekäs, voimakas ja älykäs – upea paketti! Ja toisaalta siksi, että hän rakastaa minua ja innostuu minusta."

"Vaatiihan se mielikuvitusta aika ajoin. Välillä on viileämpiä ajanjaksoja ja ne pitää vain hyväksyä. Yleensä niiden jälkeen taas roihuaa kivastikin."

"Ei voi kyllä puhua innostumisesta, kaikki menee samaa tuttua latua kuin tähänkin asti. Meillä on liki 50 vuotta avioliittoa takana, joten eivät ne omatkaan hormonit kovin paljon jyllää... Mutta tuleehan tuota saunan jälkeen vilvoiteltua jonkin aikaa ilman vaatteita."

Lue myös:

Oma seksi kullan kallis.

Pitkä parisuhde ja 20 tärkeää pientä sanaa

Hyvä ja terve parisuhde: 10 tärkeintä asiaa

Yksi Veetin opeista kuuluu: Nuku rakkaidesi vieressä, jos se suinkin on mahdollista. Vaadi, että sinua silitetään.
Yksi Veetin opeista kuuluu: Nuku rakkaidesi vieressä, jos se suinkin on mahdollista. Vaadi, että sinua silitetään.

Veeti on yritetty ostaa yli 7 000 euron hintaan Venäjälle, mutta turhaan. Kissa venyttelee ja saunoo mieluummin kotona, sillä parhaat nautinnot ovat usein aika arkisia.

Noiden silmien katsetta en unohda koskaan, sanoi arvovaltainen tuomari.

Hän ei puhunut mielitietystään, vaan kissasta.

Hän oli ehkä oikeassa.

Tuusulalainen Lumikissan Nopsajalka eli siperiankissa Veeti arvioitiin maailman kauneimmaksi kissaksi Haagin kansainvälisessä kissanäyttelyssä viime vuonna.

Jos Veeti osaisi puhua, se kenties opettaisi kissan elämästä seuraavat seikat. Elämänohjeet pätevät mainiosti myös ihmisiin.

1. Tee parhaasi. Veeti osaa ottaa näyttelyissä poseerausasennon ja ilmeen, jossa se näyttää parhaimmalta. Se poseeraa myös kotona, jos sattuu kuulemaan kameran napsahduksen. Sitten se lähtee muihin puuhiin. Luota, että oman parhaan tekeminen riittää. Ethän voi tehdä enempää. 

2. Koko ajan tarvitse yrittää. Kun kisat ovat ohi, Veeti makaa, venyttelee ja menee saunan jälkilöylyihin. Muista sinäkin maata, venytellä ja saunoa.

3. Parhaat nautinnot ovat usein aika arkisia. Veeti juhli voittoaan katkaravuilla, joita sille ostettiin paluumatkalla laivan ravintolasta. Kotona se ummisti silmänsä nautinnosta työntäessään kuononsa kissanraksuihin. Sellaista elämä on, aika arkista, ja hyvä niin.

4. Ethän ylpisty. Veetistä on maalattu Koreassa taulu. Taiteilija löysi kissan kuvan Facebookista ja piti kissaa niin kauniina, että päätti ikuistaa sen maalaukseen. Huomio voi tehdä kenestä tahansa turhamaisen. Siksi kannattaa pitää neljä tassua tai kaksi jalkaa maassa.

5. Älä satuta muita. Veetin omistaja Jaana Sivén sanoo, ettei Veeti koskaan kynsi tai näyki ketään. Älä sinäkään tee niin.

6. Kehitä itseäsi. Veeti tekee sen kiipeilemällä kiipeilypuissa. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia jotakin uutta. Kiipeä, konkreettisesti tai vertauskuvallisesti. 

7. Pidä yhteyttä ystäviisi. Veetillä on kotona 11 kissakaveria. Se on jo aika paljon, mutta jokaisella pitäisi olla ainakin yksi hyvä ystävä. Toivottavasti sinullakin.

8. Muista juuresi. Voiton jälkeen Veeti on saanut kosiopyyntöjä ympäri maailmaa. Se on kutsuttu Kiinaan ja yritetty ostaa yli 7000 eurolla Venäjälle. Mutta jos rakkaat asuvat tavallisessa talossa tavallisessa taajamassa, miksi sieltä pitäisi lähteä minnekään. Pitäkööt palatsinsa.

9. Rakasta! Nuku rakkaidesi vieressä, kuten Veeti, jos se suinkin on mahdollista. Vaadi, että sinua silitetään. Kehrää, kun kosketus tuntuu hyvältä.

Parisuhteen onnen salaisuus puutarhakielellä: kastele kukkasia, älä rikkaruohoja.
Parisuhteen onnen salaisuus puutarhakielellä: kastele kukkasia, älä rikkaruohoja.

Älä anna rakkauden hukkua arjen kiireisiin. Listasimme monta hyvää keinoa löytää huuma uudelleen.

1. Kosketelkaa enemmän

Pitkään yhdessä olleet parit eivät yleensä halaa tai suutele tarpeeksi. Se kannattaa, sillä ihokosketus tuottaa aivoissa oksitosiinia eli mielihyvähormonia.

Kokeilkaa halata toisianne parinkymmenen sekunnin ajan muutaman kerran päivässä. Pussailkaa pitkään ja hartaasti nopeiden hyvästelysuukkojen sijaan.

2. Pitäkää teknologiapaussi

Puoliso kertoo työpäivästään, mutta katselet puhelintasi. Kuulostaako tutulta? Tutkimusten mukaan hälyttävän moni kokee älypuhelinten häiritsevän rakkauselämäänsä.

Sopikaa, että jätätte puhelimen ja television ainakin ruoka-aikoina ja makuuhuoneessa kokonaan pois.

3. Sano kiitos

Pitkän parisuhteen rutiinien keskellä toisen pienet teot alkavat tuntua itsestäänselvyyksiltä. Jos huomaat, että kumppanisi on ostanut lempijugurttiasi tai jaksanut ripustaa pyykit, kiitä häntä.

Kirjoittakaa kokeeksi joka päivä ylös kolme asiaa, josta olette kiitollisia, ja kertokaa ne toisillenne.

4. Vaihda nalkutus kehuihin

Kun asuu vuosia saman katon alla, on helppo sortua mäkättämiseen: et sitten taaskaan viitsinyt tyhjentää tiskikonetta.

Yrittäkää mieluummin keskittyä siihen, mitä toinen tekee hyvin. Puutarhakielellä se sanottaisiin näin: Kastele kukkasia, älä rikkaruohoja.

5. Muista harrastuksesi 

Jos suhteenne tuntuu passiiviselta, se voi johtua siitä, ettet ole tyytyväinen elämääsi. Tee säännöllisesti jotain, mistä nautit.

Kun tulet harrastuksesta kotiin innostuneena, olet myös parisuhteessa parhaimmillasi.

6. Huomioi kumppanisi kiinnostuksen kohteet

Et ehkä koskaan opi pitämään golfista tai innostumaan uusimmista älyvempaimista. Kun puolisosi tekee jotain, mistä on todella innostunut, tarkkaile häntä. Intohimo tekee ihmisestä kauniin.

7. Sovi tuplatreffit

Parisuhdeaikaa ei aina tarvitse viettää kahdestaan. Yhden tutkimuksen mukaan hyvän ystäväpariskunnan kanssa tuplatreffeillä käyminen auttoi pareja tuntemaan kiintymystä omaa kumppania kohtaan.

Kun näet puolisosi juttelevan ystävienne kanssa, saatat taas muistaa, miksi aikoinaan rakastuit häneen.

8. Flirttaile

Parisuhde on tasapainoilua: ihminen kaipaa turvaa, mutta myös jännitystä. Niiden yhdistäminen on haastavaa. Siksi hellä ja vihjaileva flirttailu kannattaa.

Saattaa tuntua hölmöltä lähettää punastuttava tekstiviesti aviopuolisolle, mutta se voi auttaa löytämään mahanpohjasta kadonneet perhoset.

9. Kerro, miltä sinusta tuntuu

Käyt kampaajalla ja vedät ylle kauneimman puserosi. Odotat, että puoliso huomaisi ja suutut, kun niin ei käy.

Parisuhteen lämmittely-yritys ei saa olla sanaton testi, jonka puolisosi voi joko läpäistä tai reputtaa. Älä oleta, että hän osaa lukea mieltäsi.

Ellet tunne välejänne läheisiksi, kerro siitä kumppanillesi. Vasta silloin voitte yhdessä pohtia, miten asia korjataan.

10. Määrittele treffi-ilta uusiksi

Treffien ei aina tarvitse tarkoittaa pöytävarausta kalliissa ravintolassa. Käykää vaikka iltakävelyllä ja jutelkaa päivästänne.

Treffit tarkoittavat aikaa, jolloin ette pidä toisianne vanhempina tai asuinkumppaneina, vaan ihmisinä, jotka olette valinneet jakamaan elämänne.

11. Älä odota mahdottomia

Nykykulttuuri on niin seksualisoitunutta, että parisuhde voi tuntua laimealta, jos se ei muistuta romanttisten elokuvien kiihkeitä kohtauksia. Kaikissa pitkissä parisuhteissa on hyviä ja huonompia ajanjaksoja. Muista, että rakkautta voi tuntea ja osoittaa monin eri tavoin.

Lähde: health.com