Christopher Gullmans eli ensimmäiset vuotensa lastenkodeissa Hongkongissa. Pojalleen Amadeukselle Chris haluaa antaa sen rakkauden ja hoivan, jota vaille hän itse jäi.
”Minua ei ole rakastettu vauvana, osaanko varmasti rakastaa omaa lastani?
Suurin kysymys, jota mietin ennen poikani Amadeuksen syntymää, tuntuu kamalalta. Amadeus ei voisi olla rakkaampi. Mutta odotusaika oli niin vaikea, että hullutkin pelot ottivat valtaansa.
”Aloin pelätä, hyväksyvätkö muut ihmiset poikani.”
Halusin isäksi todella paljon. Minut on adoptoitu hongkongilaisesta lastenkodista neljävuotiaana, enkä tunne pikkusiskoni lisäksi yhtään biologista sukulaistani. Mietin jo pienenä, millaisia biologinen äitini ja isäni mahtavat olla. Myöhemmin masennuskausina olen kärsinyt siitä, että en tunne kuuluvani minnekään.
Ajattelin, että oma lapsi voisi täyttää aukon, joka minussa on ollut koko elämäni.
Pari kuukautta ennen Amadeuksen laskettua aikaa varmistui, että hänellä on Downin oireyhtymä. Aloin pelätä, hyväksyvätkö muut ihmiset poikani. Tiedän, millaista on olla erilainen.
Päätin, että Amadeuksesta ei koskaan saa tulla yhtä yksinäistä kuin itse olen ollut. Halusin rakastaa häntä niin paljon kuin osaan.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/christopher_gullmans_72.jpg?itok=4zm28frr)
AMADEUS ON NYT PUOLITOISTAVUOTIAS. Olin kuvitellut, että down-lapsella ei olisi kovin paljon vanhemmilta perittyjä piirteitä. Huomaan Amadeuksessa kuitenkin sekä vaimoni Ilindan ominaisuuksia että omiani.
Äitinsä tavoin Amadeus on voimakastahtoinen. Minulta hän on saanut taipumuksen pohdiskelevaisuuteen. Lapsena istuin usein ajatuksissani, ja vanhempani kysyivät, mitä mietin. Pohdin elämääni, biologista äitiäni ja vaikka sitä, miten tietokoneet toimivat. Kun nyt katson Amadeusta, mietin, mitä hän mahtaa ajatella. Asiat toistuvat.
Eniten Amadeus on oma itsensä: hauska, sinnikäs, utelias, määrätietoinen ja iloinen.
”Tuntui hämmentävältä, että sain Vuoden isä -palkinnon olemalla oma itseni.”
Sain kuulla syksyllä 2023, että olen yksi kolmesta Sosiaali- ja terveysministeriön valitsemasta Vuoden isästä. Nimitysperusteissa sanottiin, että olen ollut esimerkillinen isänmalli ja jakanut vastuun Amadeuksen hoitamisessa tasa-arvoisesti.
Tuntui hämmentävältä, että sain palkinnon olemalla oma itseni. Minua oli ehdottanut Adoptioperheet ry.
Olen epätäydellinen isä, mutta rakkautta minulla on annettavana paljon. Välillä olemme Ilindan kanssa tosi väsyneitä, mutta tuemme toisiamme. Uskon, että hyvä avioliitto ei vaadi niinkään onnea, vaan työtä. Usein työ on käytännöllistä: vuorotellen nukkumista, pesukoneen tyhjentämistä, itkevän vauvan hyssyttelyä ja rään imemistä nenäimurilla, kunnes imuri ylikuumenee.”
Millaisia ajatuksia Chrisillä on nykyään adoptiotaustastaan? Millaisia ajatuksia hänellä ja Ilindalla on siitä, kasvaako perhe toisella lapsella? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 2/2024. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
