Unitutkija Markku Partinen ei yritä nukahtaa stressaantuneena: ”Pelaan sudokua, kunnes silmät eivät pysy auki”

MARKKU: ”Kun poikani Eevert kävelee minua Uniklinikan käytävällä vastaan, annan hänelle ranskalaisen poskisuudelman. Ensin oikealle, sitten vasemmalle ja kerran vielä oikealle. Joskus ohikulkijat hätkähtävät poskisuudelmia, mutta tervehdin siten myös ystäviäni. Opin tavan, kun opiskelin 70-luvulla Montpellierin yliopistossa Ranskassa, jossa hurahdin unitutkimukseen.

Jos emme ole nähneet Eevertin kanssa pitkään aikaan, saatamme myös halata. Työpaikalla olemme kuitenkin ensisijaisesti kollegoita. Kun kysymme ’saako konsultoida’, puhumme kuin lääkäri lääkärille. Kahvihuoneessa juttelemme työasioista emmekä yksityiselämästä.

Kun perustamani Vitalmed-uniklinikka myytiin Terveystalolle muutama vuosi sitten, Eevertistä tuli pomoni. Tuntuu hyvältä, että hän pärjää työssään hyvin ja poikani kulkevat jalanjäljissäni.

Johtajana Eevert on järjestelmällinen, jämäkkä ja dynaaminen. Hän on myös empaattinen, mutta toisin kuin minä, Eevert ei anna tunteiden vaikuttaa liikaa päätöksiin. Hän pystyy etenemään johdonmukaisesti.

”Palavereissa saatamme Eevertin kanssa sanoa toisillemme voimakkaasti, mutta emme loukkaa. Jos pahoitan mieleni, soittelemme ja Eevert pyytää anteeksi. Myös minä pyydän anteeksi, jos olen sanonut jotain ajattelematonta”, Markku sanoo.

”En koskaan pitänyt pojilleni unikoulua tai määrännyt nukkumaanmenoaikoja.”

Unenlahjani ovat aina olleet hyvät. Voin nukkua yhdeksän tuntia, mutta pärjään neljälläkin tunnilla. Jos stressaantuneena ajatukset pyörivät päässä, en edes yritä nukahtaa. Silloin luen tai pelaan pasianssia tai sudokua, kunnes silmäni eivät pysy auki.

Kun lapset olivat pieniä, en koskaan pitänyt heille unikoulua tai määrännyt nukkumaanmenoaikoja. Huolehdin kuitenkin, että he saivat riittävästi unta ja kannustin päiväuniin.

”Joskus sanoin pojille, että syödään kohta, mutta uppouduin tilastolaskelmiin niin, että unohdin ruuan.”

Tutkimustyötäni tein 80-prosenttisesti vapaa-ajalla. Joskus sanoin pojille, että syödään kohta, mutta uppouduin tilastolaskelmiin niin, että unohdin ruuan. Saatoimme syödä vasta iltakymmeneltä.

Matkustin paljon työni takia, ja kävin myös läpi kaksi avioeroa. Nyt ajattelen, että olisin varmasti voinut olla enemmän läsnä pojille, kun he olivat aivan pieniä.

Nykyään soittelemme poikieni kanssa vähintään kerran viikossa, ja teemme vuosittain yhdessä kalareissuja. Puhelimessa tai illalla teltassa sanomme toisillemme, että rakastan sinua ja hyvää yötä. Niihin sanoihin on levollista nukahtaa.”

Markku ja Eevert kertovat suhteestaan Kodin Kuvalehden 12/2024  Perhekuvioita-jutussa. Mitä Markku teki, kun Eevert näki lapsena paljon painajaisia? Mitä mielettömän hienoa Eevertille tapahtui lapsena siitä syystä, että isä puhui televisiossa? Miksi Eevert joutuu isän esimiehenä usein toppuuttelemaan häntä? Entä mistä isä ja poika keskustelevat todella usein päivällisellä?  Lue koko tarina Kodin Kuvalehdestä! Tilaajana voit lukea haastattelut myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.