Kun Anne Laurila uupui, puoliso Janne Niskala yritti huolehtia kotona siitä, että arki rullaa. ”Tuntui pahalta, kun Annella ei ollut voimia kävellä edes postilaatikolle.”
Anne: En todellakaan uskonut, että uupuisin, eikä sitä uskonut varmaan kukaan muukaan. Työni ei tuntunut koskaan työltä, se oli intohimoni. Autoin BusinessOulussa elokuvien ja dokumenttien tekijöitä kansainvälistymään.
Janne: Annen tavassa tehdä töitä ei ollut minusta mitään ihmeellistä. Tein itsekin uraa ja nautin siitä. Minulla oli kaksi yritystä: elokuvatuotantoyhtiö ja perheyrityksenä minulle ja veljelleni siirtynyt leipomo.
Anne: Kun aloin uupua, työni olivat kasaantuneet jo pitkään entisten päälle. Olin kolmen hengen kehittäjätiimissä, johon vain minä jäin jäljelle, kun organisaatiota muutettiin.
Janne: Töiden lisäksi kuskasimme lapsia joukkuevoimistelu- ja jalkapallotreeneihin. Pohdin, että ruuhkavuodet ovat varmaan kiireisiä muillakin, enkä nähnyt silloin uupumustasi. Huomasitko uupumista aluksi edes itse?
Anne: En huomannut. Ajattelin vain, että teen tämän projektin loppuun ja sen jälkeen lepään. Välillä makasin sitten kotona sohvalla kuin raato. Työn imu oli kuitenkin niin kova, etten kiinnittänyt huomiota edes siihen, kun aloin heräillä aamuyöllä. Uneni loppuivat, kun työt alkoivat pyöriä mielessä.
Janne: Meistä kummallakin oli myös paljon työmatkoja, ja kotona odottivat lasten lisäksi puulämmitteinen talo ja lumityöt. Onneksi äitisi asui silloin kanssamme, eli lapsilla oli mummi aina kotona.
”Tunsin, että putosin monttuun.”
Anne: Voimavarani loppuivat, kun minulta löydettiin keuhkokasvain joulukuussa 2018. Olin menossa työmatkalle Lontooseen, mutta ääneni lähti ja jouduin päivystykseen. Sain kuulla, että minulla on kasvain hankalassa paikassa ja se leikataan kahden kuukauden kuluttua. Olin kauhuissani ja pelkäsin kuolemaa. Mietin, miten Janne ja lapset pärjäisivät, jos keuhkokasvain paljastuisi pahanlaatuiseksi. Epätietoisuus ja odottaminen oli raskasta.
Janne: Kotona sinulla ei ollut voimia kävellä edes postilaatikolle. Se tuntui pahalta.
Anne: Keuhkokasvain oli hyvänlaatuinen. Keväällä leikkauksen jälkeen palasin hetkeksi töihin, mutta muistini alkoi pätkiä ja tehty keuhkoleikkaus pyöri ajatuksissa. Tunsin, että putosin monttuun. Olin kyyninen työssä ja kiukkuinen vaimona ja äitinä. Pinnani oli lyhyt.
Janne: Yritin huolehtia, että arki rullaa. Emme halunneet, että lapset säikähtävät enää enempää kuin leikkauksen aikaan.
”Pelkäsin, että tuhoan parisuhteen ja kaikki ihmissuhteet lähelläni.”
Anne: Muistihäiriöni pahenivat. En osannut lähteä autolla liikennevaloista. Menin toimistolle, josta olimme muuttaneet pois monta vuotta aiemmin ja ihmettelin, kun avaimet eivät toimineet.
Janne: Olit silloin jäämässä kesälomalle. Lomalla olit koko ajan ärtynyt.
Anne: En jaksanut tehdä lasten kanssa mitään. Kesän jälkeen työterveyslääkäri sanoi, että minulla on työuupumus, josta toipuminen voi kestää. Minähän tietenkin ajattelin, että pari kuukautta riittää, ja pyysin jonkinlaista toipumisohjelmaa, jonka voisin suorittaa.
Janne: Tuntui vaikealta auttaa sinua, koska olit mustassa maailmassa. Siellä ei vaikuttanut olevan positiivisia tunteita.
Anne: Ei niin. Lääkäri antoi ohjeen, että tekisin joka päivä jotain mukavaa. Mukavaa oli ollut työni. Aloin ahdistua ihmisten keskellä ja kuljin vastamelukuulokkeet päässä. En tunnistanut itseäni enää, ja sitä oli vaikea sanoittaa Jannelle. Pelkäsin, että tuhoan parisuhteen ja kaikki ihmissuhteet lähelläni, joten vetäydyin Kemijärven mökille.
Janne: Kun tulin sinua katsomaan, siivosit varastoja ja kalastit. Olit toimelias uupuneenakin.
Kodin Kuvalehden 3/2025 Parisuhteellista-jutusta Anne ja Janne kertovat, kuinka uupumus vaikutti suhteeseen. Mitä erikoista Anne koki uupuneena, kun hän katsoi itseään peilistä? Mistä Janne huomasi, että Annen uupumus alkaa helpottaa, ja mikä suhteessa on muuttunut sen jälkeen? Entä mitä Anne ajatteli 2000-luvun alussa opiskelijabileiden jatkojen jälkeen, kun katsoi Jannea keittiössä? Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Anne ja Janne
Anne Laurila, 46, ja Janne Niskala, 48, ovat olleet yhdessä 23 vuotta, joista naimisissa 20. He asuvat Oulun Kuivasjärvellä vuonna 1913 rakennetussa omakotitalossa. Perheeseen kuuluvat 19-vuotias tytär, 14- ja 11-vuotiaat pojat ja karkeakarvainen saksanseisoja Sulo. Anne on kansainvälisen viestinnän ja markkinoinnin erityisasiantuntija Oulun kaupungilla. Janne on elokuvatuottaja Vaski Filmi -yrityksessään, jonka Anne ja Janne perustivat seurustelun alussa. Janne voitti viime keväänä eli 2024 parhaan dokumentin Jussin tuottamallaan elokuvalla Máhccan - Kotiinpaluu. Yhdessä Anne ja Janne tykkäävät mökkeillä, lasketella ja remontoida vanhoja taloja.
