Marjan ja Andyn salamarakkaus syttyi 13 vuoden eron jälkeen

Marja: Tapasin Andyn ensi kertaa Helsingissä kesällä 1996. Olin 16 ja kilpailin freestyle-rullaluistelussa. Seisoin rampin huipulla, kun ryhmä amerikkalaisia poikia saapui paikalle. Tunnistin tietysti Andyn, koska hän oli lajissa kuuluisa, mutta esitin, etten huomannut.

Andy: Marja oli ensimmäinen luistelijatyttö, joka ei näyttänyt tyhmältä liian isoissa poikien vaatteissa. Hän oli taitava ja kaunis.

Marja: Asuin Pasilassa Puistotiellä, amerikkalaisten hotellia vastapäätä. Luistelun jälkeen kävelin Andyn kanssa samaa matkaa kotiin. En puhunut juuri yhtään englantia. Osoittelin vain Andylle paikkoja ja näytin, missä asun. Löysimme Pasilan asemalta loukkaantuneen hiiren ja annoimme sille nimeksi Whitney. 

Seuraavana päivänä Andy tuli hakemaan minua ulos. Hengasimme kaupungilla sen yhden ainoan päivän. Illalla hän lähti.

Andy: Annoin Marjalle rannekoruni ja hän minulle omansa.

Jollain tavalla Andy pysyi aina elämässäni.

Marja: Syksyllä löysin Stockmannilta Daily Bread -lehden, jossa oli Andyn haastattelu. Kuvassa hänellä oli minun rannekoruni.

Andy: Kerroin jutussa, että olin tavannut Suomessa ihmeellisen tytön, jonka kanssa minulla oli erityinen yhteys.

Marja: Niin, en kyllä ymmärtänyt siitä juuri mitään, mutta näin nimeni tekstissä. Kirjoitin lehden toimitukseen ja pyysin Andyn osoitetta. Ensimmäinen kirje oli huono, jotain että 'What’s up'.

Andy: Kirjoitimme ehkä kolme kirjettä vuodessa.

Marja: Yritimme tavata monta kertaa, mutta se ei ikinä onnistunut.

17-vuotiaana kaaduin luistimilla ja leukani meni sijoiltaan. Päätin lopettaa rullaluistelun ja keskittyä näyttelemiseen. Aloin seurustella ja pääsin Teatterikorkeakouluun ja Kansallisteatteriin ja muuta, mutta jollain tavalla Andy pysyi aina elämässäni. Ystäväni ja poikaystäväni tiesivät tarinan amerikkalaisesta rullaluistelijasta.

Andy: Suhteemme ei oikeastaan ollut romanttinen. Meillä oli sielujen välinen yhteys. Kutsuin Marjaa sateenkaarisiskokseni, koska hänellä oli tukassa sinistä ja punaista.

Marja: Vuonna 2009 olin seurustellut vakavasti neljä vuotta. Aioimme perustaa perheen. Ajatus Andystä kuitenkin vaivasi minua. Miten ihminen pysyy mielessäni 13 vuotta, vaikka olen viettänyt hänen kanssaan vain yhden päivän? Maaliskuussa etsin Andyn Facebookista.

Tarkistin viestit tunnin välein

Andy: Kun näin Marjan viestin, tiesin jollain lailla heti, mitä tapahtuisi. Tuntui niin hyvältä nähdä Marjan nimi.

Marja: Kirjoittamisesta tuli addiktio. Tarkistin viestit tunnin välein.

Andy: Aloimme jopa puhua lapsesta, jonka nimeksi tulisi Miles.

Marja: Se oli tavallaan vitsi. Miles oli Andyn suosikkinimi.

Andy: Ei se ollut vitsi. Me puhuimme Milesista, emme nimistä. Juttelimme vain niin usein, että aika alkoi tuntua pitkältä.

Marja: Tiesin, että en voi sitoutua poikaystävääni ennen kuin olen tavannut Andyn. Varasin ystävän kanssa lennot New Yorkiin heinäkuuksi. Itselleni ja Andylle sanoin, että lähden vähän katsomaan teatteria, mutta voisimme samalla tavata. Työtoverini Jukka-Pekka Palo sanoi: Marja, älä mene. Hän tiesi, että se sekoittaisi kaiken.

Meillä oli varaa vain tuntihotelliin

Andy: Lensin Coloradosta New Yorkiin myöhään illalla. Marja odotti minua likaisen hotellin aulassa.

Marja: Kun näin Andyn, tajusin, että minun olisi pitänyt kuunnella Jukkiksen neuvoa. Me vain tuijotimme toisiamme.

Andy: Minulle tuli taas se sama tunne. Tiesin, että tarinamme alkaa tästä. Kävelin portaita ylös huoneeseen ja ajattelin, että luoja.

Marja: Meillä oli varaa vain tunti­hotelliin. Huoneessa oli punaiset matot ja sydämen muotoinen peili. Televisiosta tuli pelkkää pornoa. Se oli naurettavaa: emme uskaltaneet sanoa mitään ääneen.­ Nukuimme eri sängyissä, koska halusin kunnioittaa suomalaista poikaystävääni.

Kuka viihtyy jonkun kanssa, vaikka ei voi edes puhua?

Andy: Emme nukkuneet tai syöneet kunnolla viikkoon. Kaduilla ihmiset tuijottivat meitä, koska säteilimme energiaa. Kävelimme ympäri New Yorkia koskettamatta maata.

Marja: New Yorkista menimme Vermontiin retkeilemään ja sen jälkeen vielä Coloradoon. En vieläkään uskaltanut puhua juuri yhtään englantia. Meillä oli silti tosi hauskaa. Kiipesimme vuorille huutamaan, uimme hengenvaarallisia matkoja järvissä ja istuimme nuotiolla kaatosateessa. Kuka viihtyy jonkun kanssa, vaikka ei voi edes puhua?

Andy: Minä olin vain onnellinen. Amerikkalaisista tytöistä puuttui aina jotain. Marja tyydytti sydämeni. Oli kiehtovaa, että hän oli Suomesta ja puhui vierasta kieltä. Ja oli hän muutenkin upea.

Marja: Lähdin New Yorkista sekavin mielin. Kun näin poikaystäväni lentokentällä, tiesin, mitä minun piti tehdä. Kahden viikon päästä Andy soitti minulle. Kerroin, että olin muuttanut. Andy lensi Suomeen seuraavana päivänä.

Puhelun jälkeen maailma oli uusi.

Andy: Tapasimme neljä kertaa syksyn ja talven aikana, vuorotellen Yhdysvalloissa ja Suomessa.

Marja: Välimatkan tajusi lentokoneessa. Paluulennolla mietin aina, ettei tästä tule mitään. Maaliskuussa 2010 Coloradossa päätimme, että Miles saa ratkaista, miten meille käy. 

Kun palasin siltä reissulta, olin raskaana. Odotin ultraäänikuvaukseen asti. Sitten soitin Andylle ja kerroin, että Miles oli tulossa.

Andy: Puhelun jälkeen maailma oli uusi. Tiesin, minne menen. Olin isä.

Marja: Aikaisemmin raskaaksi tuleminen oli pelottanut minua. Jos kuukautiset olivat myöhässä, iski paniikki. Tällä kertaa olin pelkästään onnellinen, vaikka isä asui toisella puolella maailmaa. Kaverini olivat järkyttyneitä.

Marja on rikkonut kaikki lupauksensa

Andy: Meille kaikki oli selvää. Menimme naimisiin heinäkuussa. Tein antropologian opintoni loppuun ja muutin Suomeen lokakuussa.

Marja: Milesin pikkusisko Mimi syntyi kaksi vuotta myöhemmin. Asuimme yksiössä kahden lapsen ja kahden koiran kanssa. Kun Andyn vanhemmat tulivat käymään, he nukkuivat keittiön lattialla.

Andy on superisä. Hän on lasten kanssa, kun minä olen töissä. Suurin riidanaiheemme on se, kun minä sanon, että anna lasten kerrankin leikkiä keskenään. Paljon muuta riitaa meillä ei olekaan. Kaveritkin ovat alkaneet uskoa tähän suhteeseen.

Marjan, Andyn sekä lapsien Miles­in ja Mimin perheeseen kuuluvat myös espanjalaiset löytökoirat Doora ja Koko.

Andy: Haluan, että seikkailumme jatkuu. Jossain vaiheessa muutamme Yhdysvaltoihin, jotta Miles ja Mimi voivat elää puolet lapsuudestaan siellä.

Marja: Nuorempana päätin, etten koskaan edes kävisi Yhdysvalloissa enkä koskaan ottaisi miestä, joka ei puhu suomea. Tai joka syö lihaa.

Andy: Marja on rikkonut kaikki lupauksensa.

Marja: Aiemmissa suhteissa olen kuitenkin väkisin yrittänyt olla ihmisen kanssa, joka on paperilla hyvä. Olen ajatellut, että olen hankala tai hullu, koska kaikki muut tykkäävät tuosta ja minusta ei tunnu oikealta. 

Andy ei ole koskaan ärsyttänyt minua. Hänen kanssaan minun ei tarvitse yrittää mitään. Jos jotain tapahtuisi ja jäisin yksin, luottaisin pelkästään intuitioon. Kyllä sen tietää, kenen kanssa haluaa olla.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 5/2015.