Jos hempeily on pinnallisuutta, haluan tulla pinnallisemmaksi, kirjoittaa Anna Sillanpää kolumnissaan.
Seurasin pelikentän laidalla poikani futispeliä, kun viereeni istahti noin 80-vuotias Grace Kellyn näköinen eteläafrikkalaisrouva.
"Talvi on tullut", rouva sanoi ja huokaisi juhlallisesti.
"Tuntuu, että jäädyn."
Etkä jäädy, ajattelin ja tuijotin naisen paljaita, geelilakattuja varpaita, joita hän kipristeli sandaaleissaan. Nainen oli pukeutunut pörrövillatakkiin ja valtaviin aurinkolaseihin, mutta sukkia hänellä ei ollut.
Olihan tyypillinen talvisää, 20 astetta ja häikäisevä auringonpaiste.
Ei tietenkään. Olihan tyypillinen talvisää, 20 astetta ja häikäisevä auringonpaiste.
Kun Suomessa on kesä, Afrikassa on talvi. Öisin lämpötila putoaa lähelle nollaa. Koululaiset istuvat aamuisin luokassa viltit yllään, sillä lämmitystä ei ole. Mieheni on alkanut nukkua pipo päässä. Päivisin aurinko paahtaa niin, että pärjää teepaidalla. Eteläafrikkalainen talvi on kuin suomalainen kesä: hädin tuskin olemassa. Täkäläiset ottavat siitä silti kaiken irti. He ehtivät jopa talvimasentua. Ravintolat mainostavat pahanmakuisia terveysjuomia, joissa on punajuurta ja inkivääriä. Ne nujertavat kuulemma paitsi talviflunssan myös talvimasennuksen.
Onneksi täkäläisillä on edes minitalvensa. Muuten he olisivat vielä valoisampia ja kohteliaampia kuin nyt. Sitä en ehkä kestäisi. Kun ulkoilutan Veikko-koiraani, jokainen vastaantulija huikkaa: Nauti kävelystäsi! Upea koira sinulla!
Minä vastaan: Niin sinullakin! Mahtavaa kävelyä sinullekin! Fantastista päivänjatkoa!
Palaan pissilenkiltä kuin nousuhumalassa. Aivan kuin jokainen tuntematon olisi silittänyt hiukan poskeani ja paijannut päätäni. Eivät korulauseet tietenkään mitään merkitse, eivät syvää kiintymystä kuten suomalainen moi, mutta kyllä ne kummasti kohottavat maanpinnasta.
On aivan sama, onko lämpö aitoa. Jos käytös on ystävällistä, se on ystävällistä ja tekee maailmasta siedettävämmän paikan. Keinotekoinen, pinnistelty ystävällisyys vasta arvostettavaa onkin, sillä sen eteen joku hapannaama on joutunut näkemään erityisen paljon vaivaa.
Näe vastaantulija. Älä esitä, ettet näe. Hymyile edes.
Tärkein afrikkalainen käyttäytymissääntö tuntuu olevan: Näe vastaantulija. Älä esitä, ettet näe. Hymyile edes.
Sääntö opetetaan jo pienenä. Kun vien lapseni kouluun, jokainen eteeni ilmestyvä lapsi sanoo minulle "huomenta rouva". Tervehdi aikuista -sääntö on niin automaattinen, etteivät edes ujot lapset tajua, että he voisivat ujoilla ja katsoa ohi.
On asioita, joista en lasteni koulussa pidä. Kiukustun siitä, että osa opettajista haluaa sanoa oppilaittensa koenumerot luokan edessä ääneen. Uskovatko he oikeasti häpeän voimaan?
Sen sijaan ihailen sitä, miten hellästi opettajat puhuvat oppilailleen. Prinsessani, enkelini, pikkurakkaani, he sanovat. Kun koulussa on päivänavaus, stereoista huudatetaan poppibiisejä, joissa hehkutetaan: Olet sankari, olet selviytyjä, pystyt mihin vain. Imelää? Ehdottomasti. Mutta jokaisen kuulemani aamunavauksen jälkeen uskon hetken, että pystyn mihin vain. Viime viikolla 12-vuotias tyttäreni teki matematiikan koetta. Istuin vieressä, valmiina tulkkaamaan, jos tarvittaisiin. Koe oli vaikea. Tyttäreni pidätteli kyyneliään. Opettaja kiirehti lohduttamaan. Hän kyykistyi tyttäreni viereen ja sanoi hitaasti ja painokkaasti yhden lauseen:
"Minä rakastan sinua."
Kodin Kuvalehden toimittaja Anna Sillanpää asui vuoden 2015 Etelä-Afrikassa.
Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 16/2015.
