Näyttelijä Kai Lehtinen ihmettelee, kuka nyt tekee joululimpun ja villasukat.
TULOSSA ON ERILAINEN joulu. Niin kauan kuin muistan, olemme viettäneet aattoiltaa yhdessä appivanhempieni kanssa. Molemmat olen tuntenut yli 30 vuotta, molemmat ovat tulleet läheisiksi ja tärkeiksi.
Anoppini kuoli loppukesästä lyhyen sairastamisen jälkeen. Kaikki oli ohi jo ennen kuin ehdimme kunnolla sopeutua diagnoosiin. Siitä asti olemme käsitelleet asiaa ja miettineet, miten kaikki oikein meni. Edessä on pian lasten elämän ensimmäinen joulu ilman mummua.
MUMMUT JA VAARIT ovat usein suvun tukipilareita, niin myös meillä. Meille osuivat myös hyvin aktiiviset ja auttavaiset isovanhemmat.
Mummu ja vaari kiersivät ympäri Etelä-Suomea koluamassa kirpputoreja, harrastivat nuorempina reissaamista asuntovaunulla ja vanhetessaan matkustivat joka talvi pitkäksi aikaa Kanarian saarille.
He nikkaroivat, tekivät käsitöitä ja kokkasivat. Lastenlasten tullessa kylään mummu tarjosi aina "jotain pientä" eli sen seitsemää sorttia herkkua.
JOULUUMME OVAT AINA kuuluneet mummun tekemä joululimppu ja kylmäsavulohi. Toinen perinteemme on ollut käynti joulukirkossa ja hautausmaalla appivanhempien kanssa. Yhdessä olemme vieneet kynttilän esikoisemme haudalle.
Tänä jouluna hiljennymme taas hautausmaalla, mutta nyt kynttilöitä sytytetään kaksi.
Mummu jätti ison tyhjän tilan, jota on vaikea täyttää ja joka tuo jouluunkin haikeutta ja ikävää. Vietämme joulua vaarin kanssa. Kaikesta haikeudesta huolimatta uskon, että meillä on ihan hyvä olla yhdessä.
"Suru kuuluu asiaan, mutta yhdessä on helpompi surra ja muistella kuin yksin."
Joulun tunnelma syntyy yhdessäolosta, tutuista tuoksuista, kynttilöistä, joululauluista ja kauniista ajatuksista. Muistelemme varmasti menneitä jouluja. Suru kuuluu asiaan, mutta yhdessä on helpompi surra ja muistella kuin yksin.
Hartaan joulumielen lisäksi toivon tähänkin jouluun myös riemua ja aitoa iloa. Lapsemme ovat jo isoja, mutta pukki käy meillä sitkeästi edelleen. Kotimme on itse asiassa pukin kierroksen viimeinen paikka. Luultavasti viimeistään silloin, kun joulupukki kurvaa pihaamme vanhalla Wartburgilla, tunnelma on iloinen. Pukin lähdettyä toiseksi vanhin poikamme astuu melkein samalla ovenavauksella sisään oltuaan koko illan "asioilla".
MUMMON TAPANA OLI aloittaa jo joulupäivänä uusien villasukkien kutominen koko suvulle seuraavaa joulua varten. Nainen, joka meillä asuu, on nyt alkanut opetella villasukkien tekemistä, joten suvun perinne tulee ehkä harjoituksen myötä vielä jatkumaan. Hän luultavasti tekee myös joululimppuja, erilaisia kuin ennen, mutta ehkä siitäkin jotain uutta perinnettä syntyy.
Me vaarin kanssa jatkamme varmasti perinteistä kisaa siitä, kumpi meistä nukahtaa ensin sohvalle ja kumman pää notkahtaa alemmaksi. Minä taidan olla voitolla, mutta vaari on vain pienen kuorsauksen verran jäljessä.
Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2015.
