Mika Kinnusen, 49, elämän muutti yksi nuorena tehty valinta. Sen seurauksena hän alkoi juoda ja masentui.
”Menin parikymppisenä sällinä takaamaan kaverin ison lainan. Ajattelin sen olevan turvallista, koska kaverin äitikin oli takaajana. Minulla oli lukio suoritettuna ja vakityö musiikkialalla.
Neljä vuotta myöhemmin postiluukusta leijaili perintäkirje. Se oli jysähdys. Seuraavan kahdentoista vuoden aikana jokaisesta palkastani lyhennettäisiin kaverin lainaa niin, että minulle jäisi 200 euroa kuukaudessa.
Yritin kaikenlaista, omaa pankkilainaa ja velkasaneerausta. En saanut sellaisia. Aloin juoda, mitä sitä kiertelemään. Kun nuorelta viedään tulevaisuus, ahdistus on turrutettava jollakin. Sairastuin masennukseen.
Lopulta sain häädön. Sosiaalitoimisto hoiti apulaiset tyhjentämään kamani varastoon. Katselin ovensuussa.
Juomista löytyy aina jostain, vaikka rahaa ei olisikaan
Seuraavat vuodet asuin kadulla. Nukuin yleisissä vessoissa, sanomalehdistä sain peiton. Rahaa ei ollut, mutta juomista löytyi aina jostain.
Kun vajoaa niin alas, että on näkymätön yhteiskunnalle ja jokaiselle vastaantulijalle, on pakko inhota itseään. Välillä opiskelin ammattikorkeakoulussa, sitten repsahdin taas.
Kaksi vuotta sitten raitistuin päihdehuollon avulla. Toivottavasti lopullisesti. Sain tukiasunnon. Tuntuu hienolta, että on oma ovi, jonka pystyy panemaan lukkoon. Mokasin, mutta ehkä voin muuttua.
Minulla on päivässä 8,6 euroa ruokaan. Onko se vähän? Olen opetellut kokkaamaan makaronilaatikkoa ja muuta.
Joskus lenkkarit hajoavat, vaikka yrittäisin kävellä varovasti, ja joskus tarvitsen pesuainetta. Maksan ne ruokarahasta ja olen syömättä.
Köyhyydessä pahinta on putoamisen kauhu. Jos tulee yksi yllättävä meno, jota en pysty maksamaan, saatan joutua taas kadulle. Olen turvaton.
En voi matkustaa enoni luo Keski-Suomeen
Jos saisin säästettyä, matkustaisin vanhan enoni luo Keski-Suomeen. Hän oli lapsuudessani tärkeä hahmo. Kyselisin kuulumiset ja katselisin maisemat. Tällaisia on kiva kuvitella.
Siitä työssä käyvästä nuoresta, joka olin, ovat jäljellä vain vaatteet. Ne ovat kulkeneet säkissä mukana. Siksi pystyn yhä pukeutumaan siististi. Minulle on tärkeää, etten näytä köyhältä. En halua sääliä.
Yksi nuoruuden valinta muutti koko elämän. Kuvittelin joskus, että tämän ikäisenä minulla olisi työ, vaimo, lapsia, koti, säästötili ja kesäloma.
Ehkä jokin haaveista voi vielä toteutua. ”
Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 18/16.
