Eveliina Talvitie: "Feminismi on vapautta olla niin monimutkainen kuin haluan"

Isoäidillä oli tapana silittää lapsenlapsensa poskea ja kysyä: tuletkos pyörän tarakalle kyytiin?

Äiti otti syliin. Hän ei usein kehunut, mutta toisteli Eveliinalle: kyllä sinä elämässä pärjäät.

Isä ei ottanut syliin, mutta halasi lujaa. Isän suurin kehu oli: sinä olet erittäin fiksu.

Eveliina Talvitie muistaa isoäidin, äidin ja isän kauniit sanat. Hän muistaa myös monta vähättelevää ja loukkaavaa lausetta, jotka on elämänsä aikana saanut kuulla.

Lauseet saivat hänet haaveilemaan tasa-arvoisesta maailmasta, jossa kukaan ei arvioi, alista tai lokeroi ketään sukupuolen mukaan. Kukaan ei huuda rakennustyömaalta minihameiselle tytölle, että hyvä perse. Samasta työstä maksetaan sama palkka. Nainen voi leipoa pullia koulun myyjäisiin tai olla leipomatta. Mies voi leipoa pullia koulun myyjäisiin tai olla leipomatta.

"Feminismi on vapautta olla niin monimutkainen kuin haluan."

"Feminismi on minulle reitti vapaampaan tilaan. Se on vapautta olla juuri niin monimutkainen kuin haluan."

Tullakseen feministiksi Eveliinan piti kasvaa aikuiseksi. Jotta maailma muuttuisi edes vähän, hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan.

"Se kertoo ikääntymistarinani tytöstä riivinraudaksi."

Inhottavat hölskyrinnat

Tanssinopettaja ennen esitystä: "Jos jollakulla on liian isot rinnat, ne täytyy litistää. Näyttää karmealta, kun ne hölskyvät!"

Eveliina on kaksitoistavuotias ja iloinen, ettei ole se tyttö, joka lähtee etsimään pukuhuoneesta teippiä tai sideharsoa.

Hän on millitissi. Millitissin rinnat ovat millimetrin kokoiset. Määritelmän on keksinyt samassa lähiössä asuva poika. Kun poika huutaa sanan pihalla perään, pojan kaverit nauravat.

On parempi olla millitissi kuin hölskytissi. Mieluiten Eveliina olisi ajattelematta rintoja lainkaan, mutta ulkonäöstä puhutaan jatkuvasti. Aina joku vertaa, arvostelee ja kommentoi.

"Meitä mittailtiin kisassa, joihin meidät oli lupaa kysymättä ilmoitettu."

"Tuntui, että minua ja muita tyttöjä mittailtiin kisassa, johon meidät oli lupaa kysymättä ilmoitettu ja jossa yleisöä oli miellytettävä. Catwalkille oli noustava silloinkin, kun halusi olla katseilta piilossa."

Huomio ahdistaa ja hivelee kutkuttavasti, samaan aikaan.

Tanssitunnin jälkeen Eveliina polkee pyörällä kotiin ja kävelee portaat neljänteen kerrokseen. Ollaan Porissa, Musan lähiössä vuonna 1982.

Äiti on taas iltavuorossa, perushoitajana sairaalassa. Vanhemmat ovat eronneet viisi vuotta aikaisemmin, ja Eveliina on ainoa lapsi. Edessä on monta tuntia yksin hiljaisessa kodissa.

Eveliina makaa vatsallaan eteisen lattialla ja lukee vuorotellen Dostojevskia ja Angelika-kirjoja: Angelika ja sulttaani, Kreivitär Angelika, Angelika uhmaa kohtaloa. Hän lukee myös läksynsä, sillä hän on kiltti kympin tyttö.

Kun koulun biologiantunnilla on sukupuolivalistuksen vuoro, Eveliina saa kuulla, miten perheissä äiti ja isä tekevät vauvoja. Hänelle opetetaan myös, että jos ehkäisy esiaviollisessa suhteessa pettää - ja hyvin usein se pettää - tyttö joutuu pulaan.

Iltapäivisin Eveliina leikkii parhaan ystävänsä kanssa barbeilla. Pitkästyttyään vaatteidenvaihtoleikkiin he leikkaavat nukeilta hiukset ja nylkyttävät barbien alastomia muovikehoja vastakkain. Nää harrastais sitä seksiä!

Kun vieras mies yritti etelänmatkalla raahata 19-vuotiaan Eveliinan ravintolan vessaan, Eveliina mietti, oliko hän hymyillyt miehelle liian kutsuvasti.

Hyvä tytär on nöyrä

Tuntematon vastaantulija kadulla: "Kunhan muutama vuosi kuluu, teet miehet hulluiksi."

Eveliina nolostuu. Murrosiän kapina alkaa myöhään, 17-vuotiaana, mutta kun se alkaa, kaikki tapahtuu rytinällä. Tanssiminen saa jäädä. Läksyjä ei tehdä. Kun äiti on yötöissä, Eveliina lähtee kavereiden kanssa kiertämään Ränniä.

"Heittäydyin bimboksi, koska silloin pääsi helpommalla."

Ränni on kortteli keskellä kaupunkia. Jostain syystä kaikki nuoret kävelevät sitä ympäri, kiertävät Länsipuistosta Gallen-Kallelan kadulle yhä uudelleen. Oluttehdas levittää maltaan tuoksua pakkasiltaan.

Jos vastaan tulee tiettyjä poikia, pysähdytään juttelemaan. Ette te Kesoilil lähtis? kysyy joku. Eveliina hymyilee ja nyökyttelee.

"Heittäydyin bimboksi, koska silloin pääsi helpommalla. Vaimensin pohdiskelevaa ja kärjekästä puoltani ja esitin vähän tyhmää. Ajattelin, että se kuuluu pelin henkeen."

Kotona Eveliina paiskaa huoneensa oven kiinni niin, että eteisen peili helisee ja melkein tippuu. Äiti irrottaa oven ja vie sen verkkokellariin. Paljon enempää hän ei voi tehdä, likka ei kuuntele eikä usko ja karkaa iltaisin ulos.

"Keksin jatkuvasti tapoja nitkuttaa kiltin tytön rajoja, eikä äiti osannut antaa yhtään periksi."

Äidillä on käsitys siitä, millainen on hyvä tytär: Kiitollinen ja nöyrä. Aikuinen syntymästä saakka mutta samalla sellainen, joka pysyy aina äidin lapsena.

Barbie seisoo varpaillaan

Torjuttu mies baarissa valomerkin jälkeen: "En olisi noin rumaa pannutkaan."

Yliopisto tuntuu suurelta, sisään mennään pyöröovista. Pitäisi opiskella kirjallisuustiedettä, mutta tarjolla on liikaa mielenkiintoisia kursseja ja liikaa vapautta, jotta voisi keskittyä yhteen alaan.

Maailma avautuu. Naisen ei kuulu vain miellyttää.

Eveliina lukee filosofiaa, yhteiskuntatieteitä ja naistutkimusta. Maailma avautuu. Niin sanottu naisellisuus - passiivisuus, alistuvuus - ei olekaan sisäsyntyistä vaan yhteiskunnan rakentamaa. Naisen ei kuulu vain miellyttää ja olla katseen kohteena. Hän voi katsoa myös itse.

Ilmankos oma rooli oli aina tuntunut ahtaalta!

Feminismi on tuttu aate, tietysti, mutta kukaan ei ole puhunut siitä aiemmin. Ei äiti, isä, kerhotäti, opettaja, isoäiti, terveydenhoitaja eikä rippikoulun pastori.

Nyt Eveliina puhuu Ysibaarissa ja yliopiston lounasravintolassa ystäviensä kanssa siitä, onko naisilla ja miehillä yhteiskunnassa yhdenvertainen mahdollisuus haluta ja valita, miten elää elämäänsä.

Eveliina on parikymppinen, kirjapinot kasautuvat yksiön sängyn viereen, seinänvierustan ruskea puutuoli on isän poikamiesboksin peruja.

Hän perustaa ystäviensä kanssa feministisen Koti ja Järjestys -lehden ja kirjoittaa siihen Barbien kuvitteellisen haastattelun. Eveliina kysyy Barbielta muun muassa, miksi tämä seisoo koko ajan varpaillaan, eikö se ole raskasta.

Yhteinen lehti on vähän kuin yhteinen bändi. 1980-luvun Porissa bändejä oli vain pojilla.

Eveliina ei lähde baarista kenenkään mukaan, ellei itse halua. Hän oppii: oma ruumis ei ole alennusmyyntikamaa.

”Nyt 46-vuotiaana ymmärrän, miksi minusta tuli tällainen riivinrauta. Syy on yksinkertainen: eletty elämä.”

Avioeroon tuomittu

Myyjä morsiuspukuliikkeessä: "Oi, hääpäivä tulee olemaan elämäsi tärkein päivä, tässä on kaunis mekko."

Kaikkialla kahisee valkoisia mekkoja. Valaistus on kirkas. Kolmekymppinen Eveliina on tullut ystävänsä kanssa katsomaan valikoimaa, hän on menossa naimisiin.

Myyjä ei saa koskaan tietää olevansa väärässä.

Paljon hääpäivää merkittävämpi päivä on esimerkiksi se, jolloin postiluukusta kymmenen vuotta myöhemmin lennähtää kirje, jossa lukee: teidät on tuomittu avioeroon.

"Se oli järisyttävän surullinen hetki. Joku järkevämpi olisi arkistoinut paperin heti, minä jätin sen lojumaan."

Jollakin tavalla eropäätös tuntuu kipeältä, vaikka se on yhteinen.

"Sukupuoli määrittää sitä, mitä ihmiseltä odotetaan."

"Sukupuoli määrittää ihmistä sekä sitä, mitä hänen odotetaan tekevän. Elämäni tuntui kaarelta, jolle odotukset voi sijoittaa ihanteellisille paikoilleen. Kaikelle on oma aikansa: koulutus, puoliso, työpaikka, asunto, lapsi, auto, koira, toinen lapsi."

Eveliinalla on koulutus, työpaikka ja asunto, mutta muu puuttuu. Joidenkin mielestä olisi kiire hankkia loputkin.

"Jos elämänkaaren vaiheet eivät seuraa tosiaan kauniissa järjestyksessä, ympäristössä herää epäilys siitä, että kyseisen henkilön elämästä puuttuu hallinta."

Erokirjeen luettuaan Eveliina kävelee postiluukulta keittiöön ja nostaa muutaman lasin tiskikoneeseen. Juuri nyt ei tee mieli soittaa kenellekään, entiselle aviomiehelle korkeintaan. Liitto päättyi, mutta ystävyys jatkuu.

Eveliina miettii näyttelijä Katharine Hepburnin sanoja: "Jos teet aina sitä, mikä on mielestäsi kiinnostavaa, ainakin yksi ihminen on tyytyväinen."

Pömpöttääkö maha?

Puolituttu illanvietossa: "Koskas sinä lapsia hankit? Kohta alkaa olla kiire."

Eveliinan häiden jälkeen alkavat kyselyt raskaudesta. Vatsaa mittaillaan katseella.

Eveliina ei halua lasta. Hän ei tiedä, miksi.

Kyselyiden tahti kiihtyy neljänkymmenen ikävuoden lähestyessä. Sen ylityttyä kysyvät vain harvat, hekin matalalla ja osaaottavalla äänellä.

Eveliina ei halua lasta. Hän ei tiedä, miksi.

"Ajattelen, etten osaisi olla edes välttävän hyvä äiti. Tai ehkä olen itsekäs tai laiska. Joskus mietin hetken, vaivaako minua jokin, koska kyllähän melkein kaikki toivovat lapsia."

Lapsettomuus ei ole ilo tai suru, vaan fakta. Jokainen utelija tuntuu olettavan, että elämä ilman lasta on kriisi, jota pitäisi selitellä. Joskus kysely muuttuu rasittavaksi.

Eveliina haluaisi reagoida jotenkin, yllättää kyselijät. Mutta vain kerran hän tekee ilkeän tempun, eräänlaisen ihmiskokeen. Hän sepittää sydäntä särkevän tarinan siitä, miten on aikoinaan turhaan yrittänyt tulla raskaaksi.

"Yksityiskohdat ja tunteet nappasin lukemistani lehtijutuista. Sain osakseni empatiaa ennen kokemattomalla tavalla. Puolen tunnin kuluttua kerroin keksineeni kaiken. Empatia loppui ja sain kunnon läksytyksen."

Eveliina pääsee eron jälkeen kokemaan myös lapsiperhe-elämää. Hän katselee miesystävänsä lapsen kanssa Madagaskar-elokuvaa dvd:ltä ja vetää lapsen sohvalla kainaloon.

Ripotellessaan raejuustoa lapsen pinaattilettujen päälle hän miettii, miksi lapseton nainen on monen mielestä luonnoton, mutta mies ei.

Eveliina muistaa, mitä paikallinen ystävä Camille kertoi hänelle Beninissä: Etiopiassa lapsettomia naisia kutsutaan nimellä memen, ei mikään. Ei nainen, ei ihminen.

Viime kesänä Eveliina kiersi ympäri Suomen etsimässä hylättyjä autiotaloja. Yksi niistä oli isoäidin. Vuoden 1978 asuntoautoon mahtui matkan aikana kaikki tarpeellinen.

Reffikutsu rinsessalle

Entinen esimies pikkujouluissa: "Sinä olit ihan tyttö, kun aloitit meillä."

1990-luvun laman aikaan tuntuu siltä, että töitä on hankittava nopeasti ja paljon, muuten menettää mahdollisuutensa. Senaatintorille kerääntyy 40000 mielenosoittajaa vaatimaan itselleen töitä.

Eveliina työskentelee toimittajana, viestintäpäällikkönä ja kirjoittaa tietokirjoja. Kun hän kirjoittaa kolumnissaan, ettei Suomi ole tasa-arvoinen maa, palautepostissa saapuu peniksen kuva ja ehdotus: "Lähtisikö rinsessa reffeille?"

Joku lähettää palautetta anorektisuudesta, toinen vääränlaisista kengistä.

Eveliinaa loukkaa vähättely. Tytöksi kutsuminen.

Suoria solvauksia enemmän Eveliinaa loukkaa vähättely. Tytöksi kutsuminen, kun ikää on kolmekymmentä vuotta. Kokousten muuttuminen miesten keskinäiseksi vitsailutuokioksi.

Sellaisessa seurassa on vaikea pärjätä, ellei ota hyvän jätkän roolia.

"Aliarviointi on harvoin niin selkeää, että pomo kourii persettä. Kyseessä on enemmän pinnan alla oleva asenne, joka saa epävarmaksi. Silloin tuntuu, ettei mikään osaaminen ja tekeminen riitä."

"Katsotaas, miten likan käy" -ilmapiirissä itsestään ei saa parasta irti.

Kakko ja poppana

Poliitikko: "Suomi on tasa-arvoinen maa, se on todettu hallitusohjelman nykytila-analyysissa."

Joskus Eveliina on raivoissaan, joskus hän on ärsyyntynyt. Väitteet siitä, että tasa-arvo toteutuu Suomessa, turhauttavat. Esimerkiksi tällaiset: Ovathan asiat Afganistanissa paljon huonommin. Saivathan suomalaiset naiset äänioikeudenkin maailman ensimmäisten naisten joukossa.

"Miten pitkään äänioikeudesta on tunnettava kiitollisuutta?"

"Se tapahtui yli sata vuotta sitten. Miten pitkään yhdestä äänioikeudesta on tunnettava kiitollisuutta? Olisiko kehityksen pitänyt pysähtyä siihen?"

Ennen nukkumaanmenoa Eveliina katsoo peiliin. 28-vuotiaana hän kirjoitti kolumnissaan, että rypyt ovat ainoastaan kauniita. Enää hän ei ole aivan samaa mieltä. Toisaalta rypyillä ei ole väliä.

"En oikein ymmärrä, miksi on kohteliasta sanoa jonkun näyttävän ikäistään nuoremmalta. Vanheneminen ei harmita. Se harmittaa, että miehestä tulee ikääntyessään kokenut, mutta naisesta tulee ainoastaan vanha."

Isoäiti ei elämänsä aikana käyttänyt kertaakaan feministi-sanaa, Eveliina miettii. Hän hoiti kaksi lasta ja maatilan, pyyhki pöydälle kaatuneen maidon, heräsi aamulla paistamaan kakkoa, rapsutti kukkapenkin samettiruusuja, kutoi poppanaa ja nosti väsyneet jalat lauantaisaunassa ylös.

Mistä isoäiti mahtoi haaveilla?