"Meillä ei koskaan riidellä" ei ole ylpeyden aihe vaan vaaran merkki, sanoo psykologi Johanna Mäki-Petäjä.
Liiallisesta kiltteydestä kärsivät aikuiset eivät ole ymmärtäneet, että happinaamari pitää laittaa ensin itselle – juuri kuten lentokoneessa ohjeistetaan. Vasta sen jälkeen voi olla avuksi muille.
Vain hyvinvoiva ja omista tarpeistaan huolehtiva jaksaa auttaa aidosti. Liian kiltti ahdistuu, mutta auttaa silti ja väsyy yhä enemmän.
Mutta miten liian kiltiksi tullaan? Johtuuko se kasvatuksesta?
Malliesimerkit vaikuttavat lapseen, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Johanna Mäki-Petäjä.
Jos äiti tai isä on epävarma ja kärsii liiallisesta kiltteydestä, lapsi oppii reagoimaan tilanteisiin ja ihmisiin samoin. Kyllä minä hoidan. Otan vastuun ja jaksan. Unohdan omat tarpeeni.
”Aikuisen tulisi opettaa lapselle esimerkillään, miten omia rajoja asetetaan. Samoin hänen pitäisi opettaa, että jokainen yksilö on arvokas – myös minä itse, eivät vain muut.”
Lapsen kasvattamisessa tärkeintä onkin lapsen tarpeiden hyväksyminen ja sen opettaminen, että omista tarpeista on alettava vähitellen huolehtia itsenäisesti. Tämä on kasvamista kohti vastuullista aikuisuutta.
Älä suostu näkymättömäksi
Monet suomalaiset kärsivät siitä, että tunteita ei ole saanut juurikaan näyttää kotona ja arjessa, ei varsinkaan kielteisiä.
”Silloin ihminen joutuu sulkemaan itsestään valtavan tärkeän osan, tunnemaailman. Jos ihminen uskoo saavansa kokea vain positiivisia tunteita ja luulee, että hänen tulee olla olemukseltaan mahdollisimman neutraali, jopa näkymätön, se on liiallisen kiltteyden merkki", Johanna Mäki-Petäjä sanoo.
”Vihan tunne on tärkeä omien rajojen asettamisen kannalta. Jos sitä ei ole saanut lapsuudessa aidosti kokea ja näyttää, voi aikuisuudessakin olla vaikea sanoa ei”.
Liiasta kiltteydestä voi kuitenkin opetella eroon. Tilanteen tiedostaminen on ensimmäinen askel toipumisessa.
”Se, että lapsuuskodissa on piilotettu tunteita ja kannustettu vääränlaiseen kiltteyteen, ei välttämättä määrittele omaa käyttäytymistä loppuelämän ajaksi. Aikuisenakin voi muuttua.”
Asiantuntijana psykologi ja psykoterapeutti Johanna Mäki-Petäjä
