”Kuusikymppisenä työttömänä tunnen itseni toisen luokan kansalaiseksi, tai kolmannen. Toivoisin ihmisten muistavan, että jokaisen työttömän tarina on omanlaisensa”, lukijamme kirjoittaa.
Tuntuu, että ihmisarvoa mitataan vain työllä. Kuusikymppisenä työttömänä tunnen itseni toisen luokan kansalaiseksi, tai kolmannen. Toivoisin ihmisten muistavan, että jokaisen työttömän tarina on omanlaisensa. Itse jouduin jäämään pois töistä, koska kohdalleni valitettavasti osui kiusaava pomo. En toivo sellaista kenellekään.
Lopulta voin niin huonosti, että mielenterveyteni ja elämänlaatuni takia en yksinkertaisesti voinut muuta kuin irtisanoutua. En nähnyt muuta vaihtoehtoa, vaikka ratkaisu heikentää myös eläkettäni ja taloudellinen tulevaisuuteni huolestuttaa. En olisi halunnut, että asiat menevät näin. Olisin halunnut tehdä työtäni, mutta en hinnalla millä hyvänsä. Ei minua – eikä ketään – saa kohdella ihan miten sattuu!
”Mikään työ ei ole arvokas, jos se vie tekijältään terveyden.”
Yritin kaikkeni, jotta olisin ollut hyvä työntekijä. Oli kuitenkin ihan sama, mitä tein. Tunnekylmä työnantajani ei koskaan ollut tyytyväinen. Hänen kanssaan oli myös täysin mahdotonta keskustella esimerkiksi työvuorojen vaihtamisesta, ja sairauslomapäivistäkin tuli valitusta.
Työttömiä on helppo syyllistää siitä, että he laiskottelevat yhteiskunnan varoilla. Minä en haluaisi ”laiskotella” enkä haluaisi tuntea syyllisyyttä työttömyydestäni. Työttömyyteni johtuu siitä, että minua kohdeltiin väärin. Kenenkään ei tarvitse sietää epäinhimillistä kohtelua ja olosuhteita. Mikään työ ei ole arvokas, jos se vie tekijältään terveyden.
Kunniaton
Mitä ajatuksia kirje sinussa herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia: ihmisten.kesken@sanoma.com
